Tampereen vasemmiston ja KSL-opintokeskuksen järjestämässä lukupiirissä on keskusteltu Riina Tanskasen ja Samu Kuopan kirjan Kapitalismin suuri illuusio herättämistä ajatuksista. Tavoitteena on ollut avata mahdollisuuksia uusille ajatuksille ja toiminnalle. KSL-opintokeskus on lahjoittanut kirjan jokaiselle osallistujalle, joten osallistuminen ei ole jäänyt siitä kiinni. Ilmoittautuneita on ollut runsaat 30. Lukupiiri kokoontuu joka toinen maanantai maaliskuusta alkaen.
Allekirjoittaneen vieraillessa lukupiirissä huhtikuun lopulla paikalla oli parikymmentä henkeä, eli kolmen pienryhmän verran. Tämä kooste on pääosin poimittu yhden ryhmän keskusteluista.
Yhteiskunnalliset rakenteet ja yksilön vastuu
Ryhmämme keskustelussa kyseenalaistettiin vahvasti ajatus siitä, että pärjääminen olisi pelkästään yksilön omaa onnistumista. Kirjasta nostettiin esiin kohdat, joissa todetaan, etteivät kaikilla ole todellisia valinnanmahdollisuuksia. Ihmisiä ohjataan jo varhain eri raiteille, kuten Virva Itäranta huomautti. Myöhemmin tehtävät ”valinnat” (esimerkiksi yliopistoon hakeutuminen) eivät ole aidosti avoimia kaikille; ei ole välttämättä mallia, miten toimia, ja tuki ja ohjaus saattavat puuttua. Ja rakenteet, jotka syntyvät varhain on vaikea purkaa jälkikäteen. Erityisesti korostui ajatus, että näin nyt vain tehdään – rakenteellinen pakko esitetään normaalina ja neutraalina.
Suorittaminen, pahoinvointi ja itsetunnon mureneminen
Useissa puheenvuoroissa nousi esiin kokemus jatkuvasta suorittamisesta: Ihmisillä on paha olla, koska pitää koko ajan suoriutua.
– Jos ajattelisi että “minä riitän”, ehkä järjestelmään ei enää sopeutuisikaan ja haluaisi tehdä toisin, totesi Ida Itäranta.
Kilpailu, tehokkuus ja vertailu uuvuttavat. Yhteisöllisyyden puute korostui: yksilön odotetaan pärjäävän yksin. Majka Nurminen kuvasi osuvasti, että vauva saa jo pisteet syntyessään.
Velka kurinpitovälineenä
Ryhmässämme velka nähtiin keskeisenä järjestelmän toiminnan mekanismina: Asunto- ja opintovelka pitää ihmiset ruodussa. Ei uskalleta kyseenalaistaa työnantajaa, eikä uskalleta epäonnistua tai vaihtaa suuntaa. Velkaa pidetään “hyvänä” vain tietyissä tilanteissa (asunto, opinnot), muuten sitä moralisoidaan.
Ja yksilöitä syyllistetään: jos on pieni palkka, niin se on oma vika. Tai jos on köyhä, niin on tyhmä tai laiska. Yksittäiset ihmiset voivat kärsiä, mutta pankit pelastetaan.
– Ympäristövelkaa tai luonnonvarojen ylikulutusta ei lasketa velaksi lainkaan, huomautti yksi osallistujista.
Julkinen ja yksityinen – voitot ja tappiot
Useat puheenvuorot koskivat julkisen omaisuuden myyntiä ja yksityistämistä. Monet yritykset ja luonnonvaratkin on myyty ulkomaille pilkkahintaan. Muutenkin taitamattomasta talouspolitiikasta Ronja Erämaa ja eräs toinen osallistuja antoivat esimerkin: vuokra-asuntoja omistavat kansainväliset yritykset, jotka pitävät korkeita vuokria, ja verot maksetaan muualle – ei Suomeen. Halvempaa olisi valtion rakentaa ja omistaa ne, jolloin rahat eivät valuisi ulkomaille.
Raha, velka ja valtion rooli
Keskustelussa pohdittiin rahan ja velan luonnetta kirjan pohjalta: Yksityiset pankit ovat luoneet valtaosan rahasta (kirjassa mainittu noin 97 prosenttia). Velkaa on enemmän kuin rahaa. Raha syntyy lainana ja katoaa, kun laina maksetaan pois. Japanissa valtio lainaa suoraan, ei yksityisiltä pankeilta. Myös Yhdysvalloissa käytäntö on erilainen. Ihmeteltiin miksei tämä toimi Suomessa. Kreikka nostettiin varoittavana esimerkkinä kuripolitiikasta.
Julkiset palvelut ja ideologinen leimaaminen
Keskustelussa nousi myös esiin, miten vaihtoehtoja kavennetaan kielen avulla: esimerkiksi ilmainen terveydenhuolto ja peruskoulu leimataan “kommunismiksi”. Samalla toistetaan viestiä, että julkinen terveydenhoito on surkeaa, ja sen vuoksi yksityiset palvelut ovat muka välttämättömiä. Rahaa ohjataan yksityisille toimijoille yritystukina, vaikka ne jakavat mahtavia osinkoja osakkeen omistajille.
Demokratia ja vaihtoehtoiset mallit
Ryhmäkeskusteluiden jälkeen lukupiirin vetäjä Katja Keisala pyysi ryhmiä nostamaan tärkeimmät pointit. Paljolti samoja teemoja oli joka ryhmässä. Osa osallistujista pohti länsimaisen demokratian myyttiä: Demokratia ei ole vain “lännen keksintö”.
– Esimerkkejä on runsaasti historiasta: Irokeesiyhteisössä myös naisilla oli vaikutusvaltaa, samaten joissain afrikkalaisissa heimoissa, muistutti yksi osallistujista.
Keskeinen viesti joka ryhmässä oli, että pakko ei ole! Vaihtoehtoja on!
Yhteenvetona koko lukupiiriltä oli, että leikkaus- ja kuripolitiikka koettiin epäonnistuneeksi; velka ei vähene, pahoinvointi vaan lisääntyy, ja kaikki hyödyt kasaantuvat rikkaille. Kapitalismi esitetään ainoana mahdollisena järjestelmänä, vaikka se tuottaa eriarvoisuutta, velkaantumista ja pahoinvointia. Kirja auttoi näkemään rakenteet näkyviksi – ja avaamaan tilaa ajatukselle, että toisenlaiset ratkaisut ovat mahdollisia.
Ryhmässämme toivottiin jatkoa lukupiirille. Ehkä sellainen onkin jo tulossa: ensi syksynä KSL-opintokeskus ja Tampereen vasemmisto pureutuvat pohjoismaiseen sosialismiin Pelle Dragstedin kirjan pohjalta.
Kirjoittaja on Tampereen vasemmiston varapuheenjohtaja ja osallistui itse lukupiiriin.
