Suomi on ajautunut digiluokkayhteiskunnaksi, eräänlaiseksi tekoälyn kummitusjunaksi, joka on heittänyt kyydistään yli puoli miljoonaa kansalaista lähtölaiturille.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo totesi Helsingin Sanomissa (12.6.2026), että suomalainen yhteiskunta on hiljaa mutta nopeasti muuttunut niin, että lähes kaikki arjen asiat hoidetaan sovelluspohjaisesti älypuhelimilla.
Samaan aikaan puoli miljoonaa suomalaista aikuista ei osaa käyttää digilaitteita lainkaan tai niiden avulla asiointi ei suju heiltä itsenäisesti. Yli 75-vuotiaista suomalaisista yli 20 prosentilla ei ole älypuhelinta.
Digiongelmista tulee vanhusasiavaltuutetulle enemmän yhteydenottoja kuin sosiaali- ja terveyspalveluista. Poliitikoilta kyseinen ongelma on mennyt sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämiskiireiden ohessa ohi silmien, korvien ja tajunnan. Heillä on niin kiire digi- ja tekoälytaivaaseen.
Topon mukaan huonot digitaidot syrjäyttävät ihmisiä muusta yhteiskunnasta:
– Ikääntyneet ihmiset eivät pääse nousemaan enää edes bussiin, eivät löydä mistään tietoa aikatauluista, eikä maksaa voi kuin sovelluksella. Ihminen joutuu ihan avuttomaan tilanteeseen. Se, että vanhat ihmiset päätyvät jäämään kotiinsa, on jo Suomen talouden kannalta typerää, Topo totesi.
Perustutkimus ratkaisee tekoälyn suunnan
Tämän digikaaoksen ja tekoälykiiman keskellä on avartavaa luettavaa selkokielinen teos 50 myyttiä tekoälystä ja datasta (Vastapaino). Kirjan kirjoittajat ovat tietojenkäsittelytieteen, sosiologian, filosofian, kasvatustieteen ja oikeustieteen tutkijoita.
Kirjan toimittajat Marianne Mäkelin, Elisa Silvennoinen ja Kati Mäkitalo toteavat, että kirjassa eri alojen tutkijat haluavat purkaa mediassa, julkisessa keskustelussa ja ihmisten puheissa esiintyviä erilaisia uskomuksia teknologian mahdollisuuksista. Tekoäly ja data ovat liian tärkeitä jätettäväksi vain tekoälytutkijoille ja data-ammattilaisille, koska me kaikki käytämme teknologisia sovelluksia.
Kirjoittajat muistuttavat, että tekoälykonsultit jättävät mielellään mainitsematta, että olemme käyttäneet tekoälyteknologioita sujuvasti jo vuosikymmenten ajan. Suuret tilastolliset kielimallit kuten ChatGPT, eivät ole synonyymi tekoälylle. Sehän olisi liian arkipäiväistä.
Tekoälyn tulevaisuudesta kertoo todennäköisesti enemmän se, mitä perustutkimuksen kentällä tällä hetkellä tapahtuu kuin mitä Elon Muskin ja pörssidiilereiden päissä liikkuu:
– Jos on koskaan googlannut, somettanut tai käyttänyt sormenjälkitunnistetta tai itsepalvelukassaa, auton mukautuvaa vakionopeudensäädintä ja musiikin automaattista toistoa, robottiruohonleikkuria tai -imuria, on käyttänyt tekoälyä. Hyödynnämme tekoälyyn perustuvaa teknologiaa myös, kun etsimme sopivaa bussi-, juna- tai lentoreittiä. Käytännössä tekoäly on jo kaikkialla arjessamme.
Data ei ole tietoa
Klassisen filosofisen määritelmän mukaan tieto on tosi perusteltu uskomus. Esimerkiksi filosofi Max Stirner (1806–56) totesi jo 190 vuotta sitten, että omistusoikeus ei ole fakta vaan fiktio. Samoin koko rahajärjestelmä on pelkkä uskomusjärjestelmä, joka romahtaa heti, kun ihmiset lakkaavat siihen uskomasta.
Kirjan kirjoittajien mukaan kuten tiilikasa ei ole talo, ei data ole tietoa ennen kuin ihminen käsittelee ja arvioi sen. Data ei ole kenenkään uskomus vaan pikemminkin joukko materiaalisia jälkiä, jotka voivat olla monessa muodossa:
– Data on tulosta mittalaitteen toiminnasta, hallinnollisista toimenpiteistä, verkkoselaimen käytöstä tai kyselyn vastauksista. Data voi olla varta vasten tuotettua, kuten verenpaineen mittauksen tulos tai haastatteluaineisto, tai kerättyä, kuten historialliset dokumentit tai rekisteritutkimuksen aineisto. Rikkinäisenkin mittalaitteen tulokset ovat dataa, eikä sitä voi käyttää tukemaan väitteitä mitattavasta asiasta.
Tekoäly ei ole luova
Kenties tärkein ja eniten puhutteleva tekoälyä koskeva myytti on se, voiko tekoäly olla luova. Kirjoittajien mukaan merkittävä ero ihmisen ja tekoälyn luovuudessa on tässä: ihmiselle ominainen intuitio, eli vaistomainen kyky jäsentää asioita ilman tietoista tai loogista päättelyprosessia, antaa hänelle mahdollisuuden irtautua ennalta määritellyistä säännöistä tai päämääristä. Näin hän kykenee tuottamaan odottamattomia ja uniikkeja ideoita.
Ihminen kykenee myös ymmärtämään ja subjektiivisesti arvioimaan omaa luovuuttaan, luovan työnsä lopputuloksia ja siihen liittyviä prosesseja. Kauneuden ja syvällisyyden perusteella ihminen hahmottaa luovan työnsä merkitystä osana ympäröivää kulttuuria, ympäristöä, yhteiskuntaa ja historiaa.
Tekoäly puolestaan toimii yhdistäen sääntöjä ja algoritmeja sekä satunnaisuutta. Samalla se noudattaa ennalta määriteltyjä tavoitteita. Tekoäly kertoo sen, mitä sille on opetettu. Eli siinä piilee oikeistolaisen ihmisen ihannemalli, joka ei annetulta suoritustieltä sivupoluille poukkoile.
Kuuntelemmeko aikuisten satua, kun meille kerrotaan, että luomamme yhteiskunta on niin epäselvä labyrintti, ettei sen toimintamalleja ihmisen kyvyin enää voida ennustaa. Mutta tekoäly voi, kunhan lapamme siihen riittävästi veroeuroja, jotta pysymme kehityksessä mukana.
Kirjoittajat toteavat, että koneälyn vastaukset riippuvat siitä, millaisia vastauksia halutaan. Ja useimmiten nuo tekoälyn kristallipallon tavoitteet kurkottavat vain lompakollemme niin markkinoilla kuin politiikassakin.
Pilvipalvelupuhe pelkkää pilvee
Pilvipalveluista puhuminen tehokkaina ja turvallisina ratkaisuina niin yrityksille, julkiselle sektorille kuin yksityishenkilöille, on valehtelua suurella veellä.
Pilvi datan tallentamisen paikasta vertauskuvana häivyttää datan tallentamisen aineellisuuden ja paikallisuuden, eli sen, että data sijaitsee aina jossakin fyysisessä datakeskuksessa, joka sijaitsee jossakin maassa ja jossain paikkakunnalla, esimerkiksi Mäntsälässä.
Pilvipuheella häivytetään datakeskuksiin kytkeytyvät suuret yhteiskunnalliset ongelmat ja poliittiset valinnat. Datakeskukset ovat uusimperialismia, joka haluttaisiin häivyttää julkisesta puheesta.
Datan tallentaminen, sen käsittely ja laskenta, kuluttavat luonnonvaroja ja vaativat valtavasti energiaa. Irlannissa datakeskukset käyttävät jo viidenneksen maan energiasta. Ne vaarantavat sähköverkon kestävyyden, koska niiden aiheuttama kuormitus on niin suurta.
Datakeskukset imevät myös paikkakuntien vesivarannot kuiviin. Vuonna 2021 Hollannissa rajoitettiin maanviljelijöiden vedenkäyttöä vesipulan vuoksi samalla, kun Microsoftin datakeskuksen vedenkulutus kasvoi. Jotkut Hollannin kunnat ovatkin laittaneet uusien datakeskusten rakentamisen tauolle.
Ajattelenko vai näppäilenkö?
Kuten ei tullut internetistä demokratian pelastajaa, johon vielä 15 vuotta sitten lujasti uskottiin, eipä ole tekoälyn taivasten valtakuntakaan vielä näkyvissä.
Tämän teoksen 50 myyttiä tekoälystä ja datasta lukemisen jälkeen voi laskeutua datapilvestä maankamaralle seuraamaan tämän ihmiselon karvaan ihanuuden todellisia ongelmia.
Kannattaa välttää digierakoitumista, ettei ympäröivä todellisuus ala näyttää vieraammalta ja oudommalta kuin digiavaruuden varjomaailma. Ettei Descarten ajatus ”ajattelen, siis olen”, muutu muotoon, ”pelkästään näppäilen, siis kai olen”:
Kirjoittajat pohtivat väitettä, lisääkö digitalisaatio vapaa-aikaa:
– Digitaalisessa maailmassa liikkuminen vaatii käyttäjiltä paljon aikaa. Sosiaalisen median algoritmit ohjaavat kulkijaa kohti yhä uusia ja jännittäviä polkuja, joiden varrelta voi löytyä vaikka mitä kiinnostavaa. Kuin huomaamatta aika kuluu digitaalisen maailman ihmeiden parissa, ja ympäröivään maailmaan ei ehdi poiketa kuin vain satunnaisesti.
– Olisi hyvä pohtia, ovatko ne ajankäytön tavat, joiden parissa vietämme tehostumisen nimissä vapautunutta aikaa todella mielekkäämpiä kuin ne tehtävät, joista tekoäly on meidät ”vapauttanut.” Että koira heiluttaisi edelleen häntäänsä, eikä päinvastoin.
Kirjan kirjoittajilta ja Vastapainolta todellinen älyteko!
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija
