Kaikki artikkelit ja kirjoitukset

Suvaitsevaisuuden aika on ohi

  • 19.1.2022
  • TEKSTI: JAVIERA MARCHANT AEDO

Poliittisena pakolaisena, maahanmuuttajana ja latinana olen kuullut kyllästymiseen asti, miten suvaitsevaisia valkoiset suomalaiset ovat. Olen kuullut sen lapsesta asti, eikä se ole vielä 30 vuotta myöhemminkään osoittanut laantumisen merkkejä. Olen kyllästynyt siihen.  Olen kyllästynyt erityisesti siihen, että saan kestää rasismia, läskifobiaa, naisvihaa ja muutenkin eriarvoistavaa ja syrjivää kohtelua samoilta ihmisiltä, jotka pitävät itseään suvaitsevaisina. Perinteisesti […]

Pelastustoimi hyvinvointialueille – apua on saatava minne vain milloin vain

  • 18.1.2022
  • TEKSTI: AKI LEPPÄNEN

Myös pelastustoimi siirtyy hyvinvointialueille. Tämä ei ole ensimmäinen iso muutos pelastustoimen lähihistoriassa. Vuonna 2004 pelastustoimi siirtyi kunnilta aluepelastuslaitoksiin. Pirkanmaalla muutos tehtiin muuta maata aikaisemmin jo edeltävänä vuonna. Toimin itse muutoksen aikana sammutusmiehenä sopimuspalokunnassa.  Pirkanmaalla pelastustoimen alueellisuudella on pitkät taustat, sillä aluepelastuslaitos aloitti jo vuonna 1994 hoitamaan Kangasalan, Pirkkalan ja Tampereen pelastustointa. Nokia liittyi aluepelastuslaitokseen vuonna […]

Hyvinvointialueet ratkaisemaan mielenterveyskriisiä

  • 16.1.2022
  • TEKSTI: MINNA MALKAMÄKI

Aikuisista 20-25 prosenttia sairastaa mielenterveyden häiriötä vuosittain, työkyvyttömyyseläkkeistä yli puolet on mielenterveysperusteisia. Vuonna 2019 psykiatrian osuus erikoissairaanhoidon rahoituksesta oli 11,1 prosenttia. Parissa kymmenessä vuodessa osuus on laskenut yli viisi prosenttia; vuonna 2000 osuu oli 16,8 prosenttia. Tällä hetkellä ainoastaan Tampereella psykiatriseen erikoissairaanhoitoon jonottaa yli kaksi tuhatta ihmistä. Suomessa arviolta puolet psykiatrista hoitoa tarvitsevista ihmisistä saa […]

Runoilijan matkassa

  • 16.1.2022
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Runoilija, kirjailija, suomentaja, kriitikko Eeva-Liisa Mannerista on kirjoitettu paljon, mutta vasta sata vuotta hänen syntymänsä jälkeen ilmestyi ensimmäinen varsinainen elämäkerta. Mannerin kuolemastakin on ehtinyt kulua yli kaksikymmentäviisi vuotta. Eeva-Liisa Manneriin nuorena kirjallisuuden opiskelijana tutustunut ja sittemmin muun muassa äidinkielen lehtorina toiminut Marja-Leena Tuurna onneksi tarttui tehtävään. Kuten hän kirjan alkusanoissa toteaa, ”.. vuosi vuodelta kutsu yhteiselle […]

Vuosi vaihtui uusin kujein – vaalit käynnissä

  • 15.1.2022
  • TEKSTI: MARKO HEIKKILÄ

Vuosi vaihtui jälleen perinteisin menoin ja uusin kujein. Jokainen otti uuden vuoden vastaan siten, mikä itsestä hyvältä tuntui. Kun uusi vuosi on vielä alkumetreillään, alkaa pohtia, mitä haasteita se tuo mukanaan. Tuntematon tulevaisuus voi tuntua pelottavalta, eikä maapallolla mellastava koronavirus ainakaan vähennä huolen tunnetta.  Vaikka maailman ongelmat huolestuttavat, on kuitenkin lohdullista, että arjen on jatkuttava. […]

Pitäisikö sosiaali- ja terveyspalveluissa noudattaa lakia?

  • 15.1.2022
  • TEKSTI: ANNA KONTULA

Tuntuu kurjalta otsikoida tekstinsä näin. Lain noudattaminen pitäisi olla julkisen sektorin toiminnassa niin perustava itsestäänselvyys, että siitä ei normaalioloissa tarvitse keskustella. Näin ei kuitenkaan ole. Laillisuusvalvojien päätösluettelot kertovat, että osassa kunnista on ollut toistuvasti vaikeuksia lain noudattamisessa. Erityisesti laiminlyöntejä esiintyy määräaikojen ja henkilöstömitoitusten noudattamisessa – tai sitten ne mitattavina päätyvät kirjoihin ja kansiin helpommin kuin […]

Kaupunki petti vuokralaisensa

  • 14.1.2022
  • TEKSTI: VK

Olemme luotettava ja turvallinen vuokranantaja. Näin lupaa Tampereen Vuokra-asunnot Oy verkkosivuillaan. Joulun alla tuo lupaus rikottiin 106 kertaa. Silloin Tampereen kaupungin omistama asuntoyhtiö jakoi 106 asunnon postiluukkuun monisteen, jossa kerrottiin, että asukkaiden vuokranantaja vaihtuu. Talot oli myyty  jyväskyläläiselle Sijoitusasunnot.com Group Oy:lle. Kauppa oli tehty 21. joulukuuta. Tieto tuli asukkaille täysin yllätyksenä. Vuokra-asuntoyhtiö ei ollut aikaisemmin […]

Rautalankaversio lähipalveluista

  • 14.1.2022
  • TEKSTI: HANNU TIAINEN

Asun kolmen kilometrin päässä Kurun (nykyisin.Ylöjärven) rajalta. Matka Kurun keskustaan on noin 40 kilometriä ja Kurusta Ylöjärven keskustaan suunnilleen sama 40 kilometriä. Kihniön keskustaan rajalta on noin 13 kilometriä.  Muutamien kilometrien päässä Kurun (Ylöjärven) puolella on asukkaita. Miettikää, kummassa teidän mielestä ihmisen kannattaa hakeutua hoitoa saamaan, Kihniön terveyskeskukseen, jonne matkaa on noin 15 – 25 […]

Kiitos koulukuraattorilleni

  • 13.1.2022
  • TEKSTI: AATU KORHONEN

Hyvinvointivaltio on rakennettu sille yksinkertaiselle idealle, että kaikilla kansalaisilla, taustastaan riippumatta, on oikeus koulutukseen, terveyteen ja turvallisuuteen. Suomessa otetaan koppia lapsista jo hyvissä ajoin ennen syntymää, kun tuleville vanhemmille tarjotaan muun muassa neuvolapalveluita ja äitiyspakkaus. Lapselle ja hänen vanhemmilleen turvataan hyvän elämän ainekset, joista lähteä rakentamaan tulevaisuutta. Vaikka ainekset olisivatkin kasassa, ja elämän alkutaival turvattu, […]

Pitäisikö sosiaali- ja terveysalan palkkoja nostaa henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi?

  • 13.1.2022
  • TEKSTI: ANNA KONTULA

Etenkin pienipalkkaisimmat sosiaali- ja terveysalan työntekijät ansaitsisivat mojovan palkankorotuksen. On ällistyttävää, että yhteiskunta maksaa koneiden huollosta ja korjaamisesta niin paljon paremmin kuin ihmisten. Tämä epäsuhta on ilman muuta oikaistava. Ensimmäisten aluevaltuustojen kaudelta ei taida olla realistista odottaa inflaatiota suurempaa yleiskorotusta: joka pennin nielee uudistuksen yhteydessä tehtävä palkkaharmonisaatio.  Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan palkat saattavat vaihdella alueittain […]