Kaikki artikkelit ja kirjoitukset

Köyhäinhoitomenoista hyvinvointivaltion rakentamiseen

  • 16.6.2024
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut talvi- ja jatkosotaa huomattavasti suurisuuntaisempi, pitkäjänteisempi ja kaikkia suomalaisia hyödyttänyt ja edelleen hyödyttävä ja eteenpäin vievä suurhanke. Hyvinvointivaltion rakentaminen ei ole kuitenkaan herättänyt yhtä suuria kansallistuntoja talvi- ja jatkosodan tavoin. Se ei ole nostanut ketään näkyvälle paikalle kansakunnan kaapin päälle. Ainoastaan hyvinvointivaltion kalleuden kauhistelijoille ja sosiaaliavustuksille irvistelijöille osoitetaan säännöllisin väliajoin suurta julkista […]

Itsenäisyydenkadun purkusuunnitelmat uuteen tarkasteluun

  • 13.6.2024
  • TEKSTI: HELY HOLLO

Yhdyskuntalautakunta kokoontui viimeistä kertaa ennen kesälomaa tiistaina, mutta listalla oli silti paljon painavaa asiaa. Käsittelyssä oli muun muassa ratikan Pirkkalan–Linnainmaan jatkoon liittyviä katusuunnitelmia ja useita keskustelua herättäneitä asemakaavoja. Raitiotien jatkon mahdollistavia katusuunnitelmia ja ratikkapysäkkien tulevat nimet hyväksyttiin, vaikka ratikan jatkon rakentamista ei ole vielä päätetty. Mutta mennäänpä asemakaavoihin. Itsenäisyydenkatu 7–9 uudelleen selvitykseen Itsenäisyydenkadulla olevan mielipiteitä […]

Giuseppe, paremmat ajat ovat tulossa

  • 12.6.2024
  • TEKSTI: MIILA HALONSAARI

Giuseppe pyöritteli päätään ja viittoi ulospäin. – Ei tämän näin kuulu mennä, hän totesi. Asuin piskuisessa kylässä Rooman pohjoispuolella alkuvuoden ja ontuvalla italiallani käydyt keskustelut paikallisten kanssa liittyvät yksinomaan yhteen teemaan – säähän. Peltipitsaa ravintolassaan myyvä Giuseppe on huolissaan siitä, mistä hedelmäkaupan Giuletta ja leipäkaupan Sofia: ulkona ei sada. – Nyt pitäisi sataa joka päivä. Pitää […]

Kangasalle ankara leikkaus- ja säästöohjelma – vuoden 2023 tilinpäätös 5,8 miljoonaa ylijäämäinen

  • 11.6.2024
  • TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ

Kangasalan valtuusto hyväksyi maanantaina 10.6. armottoman kulukurin ja palvelujen alasajon, vaikka vuoden 2023 tilinpäätös oli reippaasti ylijäämäinen. Vasemmisto ja keskiryhmät onnistuivat pienentämään pahimpia leikkauksia. Vesilaitos päätettiin yhtiöittää raaimman kaavan mukaan. Kangasalan tilinpäätös 2023 on 5,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vuoden 2022 ylijäämä oli 1,6 miljoonaa ja vuonna 2021 ylijäämä oli 5,9 miljoonaa. Vuoden 2023 toimintakulut olivat […]

Vasemmistoliitto: selvitetään järjestöjen työn vaikutukset tamperelaisten hyvinvointiin

  • 11.6.2024
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Ulla-Leena Alppi jätti maanantaina valtuustoaloitteen, jossa esitetään selvitettäväksi, miten järjestöt ja koko kolmas sektori vaikuttavat tamperelaisten hyvinvointiin. Selvitystyö ehdotetaan tehväväksi osana vuoden 2025 talousarvion valmistelua. Vasemmmistoliiton valtuutettujen lisäksi useat muut valtuutetut allekirjoittivat aloitteen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä pitää selvitystyötä erityisen ajankohtainen juuri nyt, sillä Petteri Orpon hallitus leikkaa merkittävästi järjestöille vuosittain myönnettyjä valtionavustuksia. Hallitusohjelmassa päätetyn […]

Vasemmistoliiton huikea vaalivoitto osoittaa suomalaisten tahtovan muuttaa politiikan suuntaa

  • 10.6.2024
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasemmistoliitto nosti kannatustaan 10,4 prosenttiyksikköä ja nousi eurovaaleissa Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Se on huikea tulos. Huikea on myös puheenjohtaja Li Anderssonin henkilökohtainen äänimäärä, 247604 ääntä. Andersson henkilökohtainen äänimäärä on myös suurin Suomessa yksittäiselle eurovaaliehdokkaalle annettu äänimäärä. Li Anderssonin karisma ja ennen muuta kyky puhua vaikeiksikin koetuista poliittisista kysymyksistä ymmärrettävästi on yksi hyvää vaalitulosta selittävä […]

Työtä sateenkaari-ihmisten oikeuksien eteen riittää vielä

  • 8.6.2024
  • TEKSTI: MINNA MINKKINEN

Pride sai alkunsa vuonna 1969, kun New Yorkin Stonewallin alueen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ravintoloihin kohdistuvat, säännölliset väkivaltaiset ratsiat kaatoivat meidän yhteisömme kupin nurin. Rohkeat aktivistit Marsha P. Johnson ja Sylvia Rivera olivat reilu 50 vuotta sitten Stonewallin kapinan keulahahmot. He yhdessä yhteisön kanssa nousivat vastustamaan poliisien väkivaltaa ja loivat samalla maailmanlaajuisen pride-liikkeen. Olemme ikuisesti kiitollisia […]

Laki ei yksin riitä politiikan moraalin mitaksi

  • 7.6.2024
  • TEKSTI: MITJA TAPIO

Kun poliitikko joutuu rikostutkintaan, refleksinomainen puolustusreaktio poliittiselta järjestelmältä on todeta, että poliisi tutkii asiaa ja vasta lainvoimaisen tuomion jälkeen on tarvittaessa aika toimia. Pidän sitä erikoisena ajattelutapana. Tampereen apulaispormestari Ilkka Sasi on paraikaa epäiltynä alkoholirikoksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta valtuuston pikkujoulujen jälkeisen tilanteen myötä. Aamulehti tietää kertoa, että hän on pikaruokaravintolasta kutsunut kolme ihmistä jatkoille, joista […]

Ennuste vasemmistopuolueiden tuloksista europarlamenttivaaleissa eri maissa

  • 7.6.2024
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Euroopan vasemmistolle ennustetaan tappioita, kuten aina. Vasemmisto menettääkin paikkoja joissakin maissa. Mutta vasemmisto näyttää saavan ainakin saman verran uusia paikkoja muissa maissa. Sunnuntai-iltana tiedetään suomalaiset mepit ja saadaan paljon vaalituloksia EU:n muista 26 jäsenmaasta. Vaaliuutiset kertovat myös alustavasti europarlamentin poliittisten ryhmien jäsenmääristä. Mutta alustavat ryhmäuutiset muuttuvat aina. Uusia ryhmiä kootaan ja monet mepit harkitsevat ryhmävalintojaan […]

Kaistaa on luettu yli miljoona kertaa

  • 6.6.2024
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasen Kaistan -verkkolehden lukukertojen määrä on tänään ylittänyt miljoonan rajan. Se on hieno luku vapaaehtoisvoimin toimitetulle lehdelle. Istuntojen määrä myös vahvistaa näkemyksemme, että kaista on vakiinnuttanut paikkansa paitsi Pirkanmaan vasemmistolaisessa toiminnassa myös laajemmin pirkanmaalaisessa mediamaisemassa. Kaista on tekijöidensä näköinen lehti. Vapaaehtoisten toimittamassa lehdessä julkaistaan niitä juttuja, joita tekijät haluavat tehdä. Ja kyllä he ovat halunneetkin, […]