Näkökulma

MINNA MINKKINEN

8.6.2024 klo 09:14

Työtä sateenkaari-ihmisten oikeuksien eteen riittää vielä

Minna Minkkinen nostaa esiin, että sateenkaari-ihmisten oikeuksien eteen on edelleen paljon tehtävää. Esimerkiksi väkivallan uhka on edelleen monen sateenkaari-ihmisen arjessa läsnä. (Kuva: Anna Weckström)
Minna Minkkinen

Pride sai alkunsa vuonna 1969, kun New Yorkin Stonewallin alueen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ravintoloihin kohdistuvat, säännölliset väkivaltaiset ratsiat kaatoivat meidän yhteisömme kupin nurin.

Rohkeat aktivistit Marsha P. Johnson ja Sylvia Rivera olivat reilu 50 vuotta sitten Stonewallin kapinan keulahahmot. He yhdessä yhteisön kanssa nousivat vastustamaan poliisien väkivaltaa ja loivat samalla maailmanlaajuisen pride-liikkeen. Olemme ikuisesti kiitollisia Johnsonille ja Riveralle sekä muille rohkeille aktivisteille, jotka laittoivat oman turvallisuutensa alttiiksi taistellessaan ihmisoikeuksien puolesta.

Vuodesta 1969 olemme tulleet pitkän matkan. Vaikka olemme tulleet pitkän matkan, on työtä kaduilla ja kabineteissa vielä edessä. Translain uudistus jäi valitettavasti puolitiehen, eikä se vastaa sitä, mitä sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset toivoivat, vaan se tehtiin enemmistöä miellyttäväksi. Selkeäksi ohjenuoraksi on aina päätöksenteossa otettava, että ne, joita asia koskettaa, ovat asiaa valmistelemassa, ei vain passiivisesti kuultavana. Tämä koskee niin lainsäädäntötyötä kuin kunnissa tapahtuvaa päätöksentekoa. Jos nuoret toivovat kouluihin sukupuolineutraaleja vessoja, niin miksi niitä vastustetaan?

Sateenkaari-ihmisille väkivallan uhka on usein läsnä. Suomessa meistä sateenkaarihimisisitä joka kolmas on kokenut häirintää viimeisen vuoden aikana ja moni kertoo välttelevänsä tiettyjä paikkoja väkivallan pelossa. Lisäksi sateenkaarinuoret kokevat merkittävästi muita nuoria enemmän väkivaltaa kotona ja koulussa. Monilla pelko vähättelystä ja syrjinnästä estää hakemasta apua. Ja silti aikuiset päätöksentekijät haluavat estää nuorilta mahdollisuutta olla oma itsensä ja päästä koulupäivän aikana vessaan ja vaihtamaan vaatteita ennen liikuntatunteja.

Lain lisäksi asenteissa on vielä paljon työtä, tämän me jokainen tiedämme, kun säännöllisesti kohtaamme hetero- ja sukupuolinormatiivisuutta. Ja kaikille niille, jotka eivät tunnista näitä ilmiöitä elämässään, toivoisin teiltä herkkyyttä kuulla, mitä vähemmistöön kuuluvat ihmiset sanovat. Se tarkoittaa oman suun sulkemista ja korvien avaamista. Sinun ei tarvitse ymmärtää kaikkea, voit silti toimia ihmisoikeuksia edistäen. Ja meillä jokaisella on älypuhelin kädessä monta tuntia päivässä. Sieltä voi myös opiskella, jotta ymmärtäisi paremmin.

On tärkeä osoittaa, että pride ei ole vain kaupunkien ilona, vaan myös pienempien kuntien ja kylien asia. Ei ole itsestään selvää, että pride-tapahtumia edes uskalletaan järjestää viharikosten pelossa. Homoseksuaalisuus on edelleen rikos 68 maassa. Priden kaltaisia protesteja tarvitaan rakentamaan maailmaa, jossa jokainen voi elää omana itsenään ilman pelkoa väkivallasta tai syrjinnästä. Samalla luomme poliittista painetta päättäjille ja vaadimme yhteiskuntaa, joka ei hyväksy ihmisoikeuksien polkemista.

Kaiken tämän lisäksi toivon, että voimme juhlia saavutuksia ja yhdessäoloa. Meillä on siihen lupa. Koko ajan ei tarvitse olla kirjoittamassa lakiuudistuksia, saa myös piirtää sateenkaaria poskiin ja viettää aikaa hyvässä ja turvallisessa seurassa. Nautitaan pridesta ja pidetään huolta toisistamme.

Mahtavaa pride-kuukautta kaikille.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kolmas varapuheenjohtaja, aluevaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueella, kaupunginvaltuutettu Tampereella ja vasemmistoliiton eurovaaliehdokas.

Kommentteja: 1

  1. ”Transfobia ei lopu, ennenkuin cis-ihmiset uskovat, ettei trans ole tragedia.

    On väsyttävää, miten keskustelu transasioista pyörii yhä cis-ihmisten tunteiden ympärillä!” – H.-P. Lehtonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *