
Toimittaja: PÄIVI TYNI Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti maanantaina Ylöjärven valtuuston kokouksessa koulutusleikkauksista luopumista. Vasemmistoliiton esitti talousarvioon lisärahoitusta koulutukselle. Vasemmiston esitys hävisi äänin 31–18. Käytännössä koulutusleikkaukset tarkoittavat ryhmäkokojen kasvattamista ja tuntikehyksen pienentämistä. Sen sijaan kaupunginhallituksessa vasemmistoliiton esitys 12 koulunkäynninohjaajan toimen jatkamisesta sai riittävän kannatuksen. Koulunkäyntiavustajien toimien lakkauttamisesta luopumisesta sovittiin valtuustoryhmien puheenjohtajien palaverissa ennen valtuuston kokousta. […]

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuva: ANTTI YRJÖNEN Tampereen kaupunginvaltuusto päätti äänin 45 puolesta, 21 vastaan ja yksi tyhjä aloittaa raitiotien ensimmäisen vaiheen, eli linjan Pyynikintorilta Tampereen yliopistolliselle sairaalalle ja Hervantaan, rakentamisen. Kaikki vasemmistoliiton valtuutetut äänestivät ratikan rakentamisen puolesta. – Ratikka on ekologinen, esteetön, vähävaraistenkin saavutettavissa oleva ja ennen kaikkea sujuva liikenneväline, mikä kannustaa yhä useampia […]

VESA SUOMINEN Yhteiskunnalliseen uudistus- ja muutostyöhön ja vallitsevien olojen kumoamiseen tähtäävää vasemmistolaista politiikkaa on ollut tapana luonnehtia sosialistiseksi. Tuon sosialistisen politiikan alkuperäinen toteuttaja oli teorian sille antaman tehtävän mukaan työväenliikkeeseen järjestäytyvä työväenluokka, jolla ei ollut kapitalismissa muuta menetettävää kuin kahleensa. Eurooppalainen sosiaalidemokratia hyvästeli vähitellen sekä sosialismin että työväenluokan varaan rakentuvan poliittisen identiteetin, ja […]

Teksti ja kuvat: SINIKKA TORKKOLA Virtain vasemmistoliiton valmistautuminen ensi kevään kuntavaaleihin on alkanut. Syyskokouksessa ensimmäiset kolme ehdokasta Pauli Kotalampi, Sanna Viitanen ja Risto Viitanen allekirjoittivat ehdokaslomakkeen. Pauli Kotalampi on tällä hetkellä kaupunginvaltuutettu, Sanna Virtanen sivistyslautakunnan jäsen ja Risto Viitanen lupapalvelulautakunnan jäsen. Virtain vasemmistoliiton vaalivastaava Risto Viitanen kertoo ehdokashankinnan vasta alkaneen. […]

VESA SUOMINEN Yhteiskunnan painolastiksi ja politiikan kuolleeksi painoksi otaksuttujen, ”populistien” perinnöksi testamentattujen ihmisten äkäinen ja laaja aktivoituminen on osoittanut, että he ovatkin yhä edelleen hyödyllisiä puolueiden kannatuslukujen pontimena. Italiasta ja Itävallasta Ranskaan ja Saksasta Suomeen oikeistolaiset populistiset puolueet ja liikkeet ovat ratsastaneet köyhän selässä marginaalista politiikan keskikentälle. Toimittaja Tommi Nieminen kertoi ulkoministeri, perussuomalaisten […]

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Vasemmistoliittolaiset Virroilla ja Ylöjärvellä pohtivat viime kuntavaalien jälkeen, olisiko sittenkin voitu tehdä enemmän vaalituloksen eteen. Kun paikka jää saamatta parinkymmenen puuttuvan äänen vuoksi, nousee esiin useita kysymyksiä. Olisiko ollut mahdollista saada listalle vielä ehdokas tai pari? Jäikö vaalityö heikoksi jollakin äänestysalueella? Pohjoinen Pirkanmaa on valtaosin maa- ja metsätalousaluetta, […]

Teksti: JAAKKO REINIKAINEN, kuvat ANTTI YRJÖNEN Onko tuleva korkeakoulu korkeakouluyhteisön korkeakoulu, vai jonkun muun? Kenen etua yliopistofuusiossa loppujen lopuksi edes ajetaan? Tampereen yliopiston ylioppilaskunta TAMY, yhdessä teatterityön opiskelijoiden Näty:n kanssa, järjesti näitä asioita pohtimaan tänään mielenilmauksellisen No Signal -tapahtuman yliopiston Linna-kirjastossa . Osallistujia, pääsääntöisesti opiskelijoita, oli noin 100. Pääaiheena oli niin kutsuttu T3-hanke, […]

VESA SUOMINEN Finanssikapitalismin tunnuskuva on persoonaton salkkumies, jonka koko olemus viestii että bisnestä pukkaa. Sanat ”työväenluokka”, ”työväestö”, ”työväenliike” kuulostavat median uutislingossa pyöriessään menneen maailman kaiuilta kuin työväenmarssi SDP:n puoluekokouksessa. Palkansaajia ja erityisesti työttömiä koskevat uutiset ja tutkimukset ovat tuoneet toisinaan mieleen tiedotusvälineiden tavan esitellä Australian aboriginaaliväestöä. Ihmisistä puhutaan usein vain työttömyyslukuina, viranomaistoimien kohteena […]

VK Tampereella rakennetaan kiivaasti. Lähivuosina on suunnitteilla useita isoja rakennushankkeita. Lisää asuntoja rakennetaan niin uusille asuinalueille kuin keskustaankin. Tarvetta uusille asunnoille on, sillä kaupungin väkiluku kasvaa vuosittai yli kahdella tuhannella asukkaalla. Asuntoja siis tarvitaan, mutta minne ja millaisia. – Asuntokanta pitää suunnitella niin, että kaikissa kaupunginosissa ja kaikilla alueilla on erilaisia asuntoja, ei […]

VESA SUOMINEN Ympäristöaktivisti Naomi Klein kirjoittaa Tämä muuttaa kaiken -kirjassaan oivaltavasti siitä, kuinka kaivos- ja energiateollisuuden eduille ja ympäristömyrkyille väistämättömän ja välttämättömän kehityksen paineessa uhrattavilla alueilla on ollut muutama yhteinen nimittäjä: ‒ Ne ovat köyhiä ja etäisiä paikkoja. Näiden paikkojen asukkailta puuttui poliittista valtaa, mikä johtui yleensä sekä etnisestä alkuperästä, kielestä että yhteiskuntaluokasta. […]