
Teksti ja kuvat: SINIKKA TORKKOLA Miten edistää rauhaa ja aseistariisuntaa? Rauhanpuolustajilla on siihen yksinkertainen vastaus: ollaan ihmisiksi. Mitä tuo ihmisenä oleminen käytännössä tarkoittaa, siitä päätti viime sunnuntaina nelisenkymmentä rauhanpuolustajaa Tampereella pidetyssä yleiskokouksessa. Toimintakertomukset ja -suunnitelmat kertovat, että Rauhanpuolustajille ihmisenä oleminen on maailman kansalaisuutta. Vastuuta kannetaan koko ihmiskunnan tulevaisuudesta ja kaikkien ihmisten oikeuksista. Toiminnan […]

Teksti ja kuvat: OSKARI JOKINEN Metson musiikkiosastolle on kasattu erikoinen kokoelma soittimia. Tankojen nokassa katonrajassa häämöttää kaksi rumpua, joiden kalvoista roikkuvat taivutetut metalliputket. Perinteisen patarummun ja erilaisten pienempien rumpujen ohella käden ulottuvilla lojuu valtava torvi, kuin jättimäisen eläimen sarvi, lukuisia erilaisia kapuloita, viulu sekä jousi. Etualalle on viritetty ksylofoni rautaputkista ja kivisistä laatoista. Kaikkia näitä […]

Vasen Kaista kirjoitti aiemmin säilöönotetusta Behdadista, jota uhkaa pakkopalautus Iraniin. Seuraavan tekstin on kirjoittanut Behdadin puoliso. Kirjoittajan nimi on jätetty julkaisematta ja Behdadin nimi muutettu heidän yksityisyytensä suojaamiseksi. Olen Behdadin puoliso, suomalainen, 24-vuotias nainen. Olen surun murtama, sillä alustava päätös puolisoni palauttamisesta kotimaahansa Iraniin on tehty tällä viikolla. Taistelemme viimeiseen asti ja teemme kaiken tämän […]

Teksti: OSKARI JOKINEN Elokuvaa Nuori Karl Marx (Le Jeune Karl Marx, 2017) ei ole virallisesti julkaistu Suomessa, vaikka ainakin Tampereella sille on yritetty saada näytöksiä Arthouse Cinema Niagaraan. Ainoat yleisönäytökset ovat tiettävästi olleet tällä haavaa Marx-konferenssissa Tampereen yliopistolla sekä Marxin syntymän 200-vuotisjuhlassa Työväenmuseo Werstaalla. Perinteinen punainen kaupunki on tälläkin kertaa kunnostautunut vasemmistolaisen perinteen edistämisessä. […]

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Viime vuoden parlamenttivaaleissa rökäletappio repi demareita Ranskassa, Itävallassa ja Tšekin tasavallassa, Saksassakin kannatus laski alimmalle tasolleen toisen maailmansodan jälkeen. Portugalin tilanne onkin kuvassa mukana siellä missä sosiaalidemokraatit pohtivat syitä kannatuksensa romahtamiseen monissa maissa. Portugali on demarien kannalta sikäli mielenkiintoinen maa, että siellä Sosialistinen puolue (Partido Socialista, PS) on […]

PANU RAATIKAINEN Hallituksen asettama yritystukityöryhmä, jossa yritysten lobbareilla oli vahva edustus, ei kyennyt päättämään tehottomien yritystukien karsimisesta. Yritystuet ovat olleet tänä keväänä poikkeukselliset paljon tapetilla. Yritystukityöryhmä, jonka puheenjohtajana toimi kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk), luovutti raporttinsa huhtikuun alussa elinkeinoministeri Mika Lintilälle. Yritystuissa ei ole kyse mistään pikkurahoista: valtio maksaa joka vuosi pelkästään suoria yritystukia […]

PANU RAATIKAINEN Maassa nousi joulun jälkeen poikkeuksellisen kova äläkkä eduskunnan hallituspuolueiden tuella hyväksymästä aktiivimallista. Sitä koskeva laki astui voimaan heti vuoden alusta. Malli leikkaa työttömyysturvaa, mikäli työtön ei ”osoita aktiivisuutta” – käytännössä ei ole kolmen kuukauden seurantajaksolla joko vähintään 18 tuntia palkkatyössä tai 5 päivää TE-toimiston ”työllistymistä edistävässä palvelussa”, siis erilaisissa koulutuksissa ja […]

Teksti: TERHI HAUKKA, kuvat: AKI LEPPÄNEN Väitteet, että historia ei kiinnostaisi ihmisiä, eivät näytä pitävän paikkaansa. Historioitsija Teemu Keskisarjan luento Mitä Ylöjärvellä tapahtui 1918 veti kaupungintalon Ylöjärvisalin ääriään myöten täyteen. Keskisarja esiintyi tyylilleen uskollisesti räväkästi ja vuoroin enemmän tai vähemmän provokatiivisesti. Ylöjärvellä vuosi 1918 sujui suhteellisen rauhallisesti, vaikka mahdollisuuksia isoihinkin kahakoihin olisi ollut […]

Teksti ja kuvat: OSKARI JOKINEN Tampereen kaupungin huhtikuun alussa julkistama säästöohjelma on herättänyt keskustelua ja monenlaista huolta. Useiden sopeutustoimien ja leikkausten lomassa myös Nekalan kirjaston lakkauttamista on ehdotettu. Vasemmiston valtuustoryhmä on vastustanut ehdotusta ja se on kirvoittanut kritiikkiä myös kaupunkilaisilta. Nekalan kaupunginosan ainoan kirjaston lakkauttaminen tarkoittaisi sitä, että jälleen yksi palvelu menetettäisiin alueella, jolla […]

Teksti: JUSSI NIINENMAA Punaisten hallitsema osa Suomea ulottui Hämeenkyröön, mutta sen pohjoisemmaksi ei vallankumousta onnistuttu levittämään. Ikaalisista taisteltiin, mutta siellä valkoiset pitivät pintansa. Historiallisen Hämeen Hälläpyörän eli Kyröskosken rantamille rakennettiin useita myllyjä ja sittemmin 1800-luvun loppupuolella paperitehdas. Sata vuotta sitten tehtaan läheisyyteen oli jo rakentunut kohtalaisen kokoinen, samanniminen kylä. Vuoden 1917 lopulla tehtaassa lakkoiltiin […]