Arvoton aktiivimalli – kelvoton tekele ansaitsee tulla kaadetuksi

Aktiivimallin vastaisessa mielenosoituksessa Helsingin Senaatintorilla helmikuun alussa oli kameransa kanssa Markku Uusiniemi.

 

PANU RAATIKAINEN   
Maassa nousi joulun jälkeen poikkeuksellisen kova äläkkä eduskunnan hallituspuolueiden tuella hyväksymästä aktiivimallista. Sitä koskeva laki astui voimaan heti vuoden alusta. Malli leikkaa työttömyysturvaa, mikäli työtön ei ”osoita aktiivisuutta” – käytännössä ei ole kolmen kuukauden seurantajaksolla joko vähintään 18 tuntia palkkatyössä tai 5 päivää TE-toimiston ”työllistymistä edistävässä palvelussa”, siis erilaisissa koulutuksissa ja valmennuksissa.

Aktiivimalli loukkaa räikeästi monen kansalaisen oikeudentajua. Mallin kumoamista vaativa kansalaisaloite keräsi jo lyhyessä ajassa peräti 140 000 kannattajaa. Asia siis etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Ylen tammikuussa teettämässä kyselyssä aktiivimallia vastusti enemmistö suomalaisista. Sitä kannattivat lähinnä ne, jotka tiesivät siitä vähiten.

Ay-liike tulkitsee, että aktiivimalli rikkoo kiky-sopimusta, johon se nöyryyttävästi painostettiin: siinä sovittiin muun ohessa, että työttömyysturvaan ei tehdä lisäheikennyksiä. Ja juuri sitähän aktiivimalli tekee. Ay-liike järjestikin tammikuussa suuren aktiivimallia vastustaneen mielenosoituksen Helsingissä.

Mikä aktiivimallissa sitten hiertää? Sen suurin ongelma on, että se ei kohtele työttömiä yhdenvertaisesti: malli asettaa työttömiä mielivaltaisesti eriarvoiseen asemaan ammatin, asuinpaikan ja pelkän huonon onnen pohjalta. Keikkatöiden ja TE-kurssien tarjonta voi vaihdella suuresti alasta ja ammattitaidosta tai asuinpaikasta riippuen. Työtön ei voi niihin itse aktiivisuudellaan vaikuttaa. On myös järjetöntä vaatia työtöntä muuttamaan toiselle paikkakunnalle vain satunnaisen keikkatyön tai lyhyen kurssin takia.

Todellista aktiivisuutta, nimittäin omaa ahkeraakaan työn hakemista, ei mallissa lasketa aktiivisuudeksi lainkaan. Moni työtön lähettää nyt kymmeniä, jopa satoja hakemuksia ja ramppaa työhaastatteluissa – turhaan. Jos työnantajan valinta ei vain satu omalle kohdalle ja töitä ei löydy, aktiivimalli rankaisee ”moitittavasta menettelystä”.

Aktiivimallin leikkauksen välttämiseen ei riitä edes, että tekee töitä: työstä saatavan palkan on myös oltava vähintään 6,91 euroa tunnissa. Usein heikosti palkatut keikkatyöt, joita on parhaiten tarjolla – esimerkiksi provisiopalkkainen puhelinmyynti – eivät siis tosiasiassa pelasta tuen leikkaukselta.

Aktiivimalli on myös varsin monimutkainen. Jopa sitä puolustaneilla hallituksen ministereillä on ollut silmiinpistäviä vaikeuksia ymmärtää, mistä aktiivimallissa tarkalleen on kyse. Kuinka kohtuullista on silloin vaatia, että tavallinen työtön ymmärtäisi sen ja osaisi toimia sen vaatimalla tavalla?

Hallitus on puolustellut aktiivimallia väittämällä, että se työllistäisi tuhansia työttömiä. Asiantuntijat ovat kuitenkin suhtautuneet tällaisiin väitteisiin alusta asti epäileväisesti. Aktiivimallin on sen sijaan arvioitu luovan vain tunnin viikossa työskenteleviä ”valetyöllisiä” ja pahimmillaan jopa heikentävän työllisyyttä, koska malli kannustaa lyhyisiin työsuhteisiin pysyvämpien työpaikkojen etsimisen kustannuksella. Ensimmäiset tiedot Kelasta viittaavatkin siihen, että aktiivimallilla ei ole ollut minkäänlaista havaittavaa myönteistä vaikutusta työllisyyteen. Sen sijaan malli kyllä leikkaa heti yli 100 000 työttömän työttömyysturvaa.

Näyttää siltä, että hallituksella ei ole aktiivimallille todellisuudessa mitään järkevää perustetta paitsi halu päästä itsetarkoituksellisesti leikkaamaan mahdollisimman monen työttömän työttömyysturvaa. Siis vaikeuttaa entisestään valmiiksi vaikeassa asemassa olevien ihmisten elämää.

Edes säästöjen syntyminen julkiseen talouteen on kyseenalaista: moni työtön saa toimeentulotukea, jonka määrä nousee samalla rahasummalla kuin työttömyysetuus aktiivimallin takia laskee. Mallin ainoa todellinen ”hyöty” on tällöin työttömien kiusaaminen. Aktiivimalli kuitenkin aiheuttaa KELA:lle paljon lisätyötä ja on sitä kautta nostamassa julkisen sektorin menoja.

Kaiken kukkuraksi ohjeita aktiivimallin tarkemmasta soveltamista on alettu miettiä vasta, kun laki on jo voimassa. Pahimmillaan työtöntä siis rangaistaan tuen leikkauksella siitä, että hän ei täytä tarkempia ehtoja, joita hän ei ole edes voinut tietää seurantajakson alusta asti.

Aktiivimalli on kelvoton tekele, joka on häpeäksi tekijöilleen. Se kuvastaa Sipilän hallituksen yleistä toimintakulttuuria: erilaisia uudistuksia ajetaan läpi järjettömällä kiireellä, valmistelu on huolimatonta ja sekavaa, asiantuntijoita ei kuunnella, ja lopputuloksena syntyy pelkkää sutta ja sekundaa.

Aktiivimalli ansaitsee tulla kaadetuksi. Ja niin ansaitsee sen läpi ajanut hallituskin.

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin Valkeakosken vasemmiston Vasuri-lehden numerossa 1/2018

Aktiivimallista aiemmin Vasemmassa Kaistassa:

Kangasalan vasemmisto esitti aktiivimallin leikkurille vaihtoehdon (12.4.2018)
Anne Nyman: Kaupunki estämään aktiivimallileikkuriin joutumista (11.4.2018)
Perustulolla aktivoimaan (4.4.2018)
Nimenvaihto ei uutta aktiivimallia paranna (16.2.2018)
Työttömän ääni täytti Senaatintorin (4.2.2018)
Miksei Niinistö jättänyt aktiivimallilakia vahvistamatta? (13.1.2018)
Työttömien aktiivimalli on nöyryyttävä pelleily (29.12.2017)

*

Leave a Reply