Pirkanmaa

Pirkanmaalla jo kaksi loikannut vihreistä vasemmistoliittoon
- 12.5.2026
- TEKSTI: VK
Kevään aikana Akaassa ja Orivedellä on todistettu loikkaukset vihreistä vasemmistoliittoon. Akaan valtuustoryhmä täydentyi, kun vihreiden Majka Nurminen siirtyi vasemmistoliiton valtuustoryhmään maaliskuussa ja Oriveden ainoa vihreä valtuutettu Kea Cook puolestaan liittyi vasemmiston ryhmään toukokuussa. Akaan vasemmiston valtuustoryhmän vahvuus on nykyisin kolmen sijaan neljä ja Orivedellä puolestaan kahden sijaan kolme. – Haluan tehdä työtäni tässä ympäristössä, jossa […]

Akaan vasemmistoliitto elvyttää iltamaperinnettä
- 5.5.2026
- TEKSTI: VALTTERI MÖNKÖ
Keskiviikkona 13.5. klo 18:00 alkaen Viialan Sampolassa järjestetään monen vuoden jälkeen jälleen ohjelmalliset iltamat. Akaan vasemmistoliiton paikallisosasto on päättänyt elvyttää perinnettä, kun eduskuntavaaleihin on aikaa vuosi. Viialan Sampolan talo on valmistunut vuonna 1964. 60-luvulla toiminta Sampolan talossa oli aktiivista ja talon rakentamista varten otetut lainat saatiin maksettua takaisin jo noin kahdessa vuodessa järjestämällä muun muassa […]

Vappupuheissa kolisi nykyhallituksen rujuus ja kaikui muutoksen mahdollisuus
- 2.5.2026
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Vasemmistoliittolaisten vappupuheissa ympäri Pirkanmaata kohtasivat nykyisen politiikan rujous ja vahva muutostahto. Vappupuhujat antoivat tiukkaa kyytiä nykyhallituksen politiikalle, joka on kasvattanut työttömyyttä, lisännyt ja syventänyt köyhyyttä, rapauttanut hyvinvointipalveluja ja heikentänyt työntekijöiden oikeuksia. – Orpo lupasi suomalaisille 100 000 uutta työllistä. Purra lupasi suomalaisille, että perussuomalaiset eivät leikkaa sosiaaliturvasta. Molemmat lupasivat laittaa Suomen talouden kuntoon. Onko kukaan […]

Hyvinvoinnin edistäminen ja Pirkanmaan huumaustapaukset esillä aluevaltuustossa
- 29.4.2026
Aluevaltuuston maanantain kokouksessa keskusteluun nousivat ikäihmiset sekä terveyden edistäminen ja hyvinvointikertomus. Valtuusto valitsi lisäksi uudeksi tarkastusjohtajaksi Aleksi Paanasen. Pohjaesitys oli Rami Aaltonen. Vasemmistoliiton Milka Hanhela esitti, että valinnasta suoritettaisiin suljettu lippuäänestys, minkä seurauksena suljettu lippuäänestys suoritettiin. Aluevaltuusto käytti jälleen paljon aikaa keskusteluun IKI2035-kehittämisohjelmasta, kun valtuustossa käsiteltiin ohjelman raporttia. Vasemmistoliiton valtuutetut nostivat esiin huolta omaishoitajista ja […]

Li Andersson Tampereella ja Kangasalla – Vasen Kaistan vappuopas ilmestyi
- 28.4.2026
- TEKSTI: VK
Työväen vappua juhlitaan jälleen perinteisin vappumarssein, vappujuhlin, muistotilaisuuksin ja musiikkitapahtumin eri puolilla Pirkanmaata. Vasen Kaista -verkkolehden perinteinen vappuopas kattaa 25 tilaisuutta 11 pirkanmaalaisessa kunnassa. Pirkkalan ja Ylöjärven vasemmistoliittolaiset järjestöt eivät järjestä omia tilaisuuksia, vaan osallistuvat Tampereen juhlaohjelmaan. Juhlapuhujien kokoonpanossa näkyvät vajaan vuoden kuluttua järjestettävät eduskuntavaalit. Tosin Tampereella ja Kangasalla puhuva europarlamentti Li Andersson ei asetu […]

Pirkanmaan vasemmisto ottaa kantaa nuorten tulevaisuudenuskon puolesta
- 20.4.2026
Pirkanmaan vasemmisto otti kantaa piirikokouksessa lauantaina nuorten tulevaisuudenuskon puolesta. Kannanotossa peräänkuulutetaan päättäjiltä toimenpiteitä, joilla vahvistetaan nuorten hyvinvointia ja ratkaistaan maailmanlaajuisia kriisejä, kuten ilmastokriisiä ja ihmisoikeuskriisejä. Kannanotossa viitataan Nuorisobarometrin 2025 kuvaamiin tuloksiin, joiden mukaan nuoret kokevat entistä enemmän paineita ja ovat pettyneitä poliittisten päättäjien riittämättömiin toimiin maailmanlaajuisten kriisien ratkaisemiseksi. Kannanotossa tuodaan esiin, että nykyisen hallituksen toiminta […]

Pirkanmaan vasemmisto asetti ensimmäiset ehdokkaat eduskuntavaaleihin
- 18.4.2026
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Eduskuntavaaleihin on tasan vuosi aikaa. Pirkanmaan vasemmisto aloitti ehdokasasettelun piirikokouksessaan tänään. Ehdokkaita asetettiin viisi: Mikko Aaltonen (Tampere), Laura Korhonen (Tampere), Lauri Lindén (Tampere), Anne Nyman (Nokia) ja Tiina Vaittinen (Akaa). – Mahtavaa, tästä alkaa matka kohti vaalivoittoa, kommentoi Pirkanmaan vasemmiston puheenjohtaja Veera Kiretti. Mikko Aaltonen, 50, on hallintotieteiden maisteri, kaupunginvaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa, Tampereen tarkastuslautakunnan puheenjohtaja […]

Uusi verkkosivusto: Pirkanmaan vasemmistolainen työnväenliike vuoden 1944 jälkeen
- 18.4.2026
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Pirkanmaan vasemmiston historiaa on tähän mennessä kuvattu kahdessa kirjana ja verkossa ilmestyneessä akateemisessa tutkimuksessa, jotka kattavat vuodet 1880–1918 ja 1918–1944. Huhtikuun alussa Marxilaisen yhteiskuntatieteen seura (MYTS) julkaisi verkkosivuston Tampereen seudun vasemmistolainen työväenliike vuoden 1944 jälkeen paikkaamaan historiaprojektin kolmannen osan puutetta. Verkkosivusto toimii arkistona, johon lisätään jatkuvasti uutta materiaalia Pirkanmaan vasemmistolaisen työväen historiasta vuodesta 1944 eteenpäin […]

Nokialla aloitti uusi kaupunginjohtaja
- 9.4.2026
- TEKSTI: VK
Nokialla aloitti huhtikuussa uusi kaupunginjohtaja Pauliina Pikka, joka on ensimmäinen tehtävään valittu nainen Nokialla. Kolmetoista vuotta Nokian kaupunkia luotsanneen Eero Väätäisen jäädessä ansaituille eläkepäiville. Pikka siirtyy Nokialle Pälkäneen kunnanjohtajan tehtävistä. Pikka on ennen Pälkäneelle siirtymistään työskennellyt Nokialla sivistysjohtajana ja Nokia on myös hänen kotikaupunkinsa. Nokialla valintaa valmistelevassa työryhmässä oli jokaisesta valtuustossa olevasta puolueesta edustaja. Nokian […]

”Sairaaloista on tullut hoivakoteja – mutta kalliimpia ja huonompia”
- 25.3.2026
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Aluevaltuusto keskusteli pitkään ikääntyneiden asiakkaiden ja potilaiden palveluketjujen loppuraportista, josta käy ilmi palveluketjujen ongelmat ja ympärivuorokautisten asumisen paikkojen vähyys. Raportissa esitetään kehittämistoimenpiteinä muun muassa ympärivuorokautisen asumisen paikkojen lisäämisen sekä ennaltaehkäisyä vahvistavia toimenpiteitä. – Pitkäänhän siinä meni, että saadaan virallinen tunnustus sille, mistä niin kansalaiset kuin gerontologit ovat puhuneet koko Pirhan olemassaolon ajan. Ympärivuorokautisen asumisen paikkoja […]