Avainsana:

aluevaltuusto

Vasemmistoliiton valtuutetut kysyivät tiukkoja kysymyksiä henkilöstön asemasta hyvinvointialueella

  • 5.9.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

Syyskuun aluevaltuuston kokouksessa otettiin käyttöön kyselytunti, jossa vasemmistoliiton ryhmä esitti viranhaltijoille kysymyksiä henkilöstön asemasta hyvinvointialueella. Samassa kokouksessa vasemmistoliiton ryhmä myös jätti valtuustoaloitteen perhesuunnittelun tuen kehittämisestä hyvinvointialueella ja sai vastauksen paperisen ja toisen puolesta asioinnin mahdollistamisesta. Varavaltuutettu Sinikka Torkkolan ja valtuutettu Minna Minkkisen tammikuun valtuuston kokouksessa jättämän aloitteen saamassa vastauksessa kerrotaan, että paperinen asioiminen pyritään varmistamaan […]

Arvokas ammattilainen vai organisaation sotilas?

  • 23.8.2023
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Eräänä aamuna kolmivuorotyötä tekevä vuodeosaston sairaanhoitaja työtovereineen avasi Aamulehden ja sai tietää, että Pirkanmaan hyvinvointialueella suunnitellaan hänen työpaikkansa sulkemista. Jutussa kerrottiin, ettei tarkkoja suunnitelmia ole vielä tehty, mutta maalailtiin kuitenkin osastojen keskittämistä Pirkanmaan suurimpiin kaupunkeihin. Työyhteisössä heräsi huoli: pitäisikö meidän jatkossa ajaa päivin ja öin kymmeniä kilometrejä yhteen suuntaan töihin päästäksemme? Osastokokouksessa kerrottiin, että lisätietoja […]

Pirkkalassa halutaan säilyttää palvelut

  • 18.8.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmä kävi Pirkkalassa yhdessä Pirkkalan vasemmiston kanssa kuulemassa paikallisten ajatuksia hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista ja muista poliittisista kysymyksistä. Palveluverkon ajankohtaisuus ilmeni huolena paikallisten palveluiden säilymisestä. Pirkkalan terveyskeskuksesta halutaan pitää kiinni. – Terveysasemien säilyttäminen ja lakkauttaminen puhutti eniten, ja mietittiin myös sitä, kuinka paljon seurauksia konsultit jättävät huomiotta palveluverkostoa pohtiessaan. Torilla oli kiireettömiä ja hyviä […]

Vasemmistoliiton ryhmä: henkilöstö huomioon palveluverkkoa kehitettäessä

  • 16.8.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Aluevaltuuston kokouksessa hyväksyttiin palveluverkon kehittämisen periaatteet ilman muutoksia pitkään jatkuneen käsittelyn jälkeen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki pykälään muutosesityksiä, joissa vaadittiin henkilöstön riittämisen turvaamista, julkisten palveluiden varassa olevien huomioimista ja suotuisan väestöpohjan määritelmän poistamista asiakirjasta. Palveluverkon kehittämisen periaatteet ohjaavat, miten palveluiden verkkoa lähdetään kehittämään Pirkanmaalla, eli miten ja missä palvelut jatkossa järjestyvät. Periaatteissa annetaan suuntaa yksityiskohtaisempaan suunnittelutyöhön. […]

Köyhyysohjelma etenee – politiikkaa kaivataan valmisteluun

  • 15.8.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Köyhyysohjelman laatiminen etenee valtuutettu Kukka Kunnarin aloitteesta Pirkanmaan hyvinvointialueella. Valtuustoaloitteen saamassa vastauksessa käy ilmi, että köyhyysohjelma on etenemässä rakenteellisen sosiaalityön verkostossa. Kunnari teki valtuustoaloitteen köyhyysohjelman laatimisesta Pirkanmaan hyvinvointialueelle viime vuoden marraskuussa. Aloitteen saama vastaus oli käsittelyssä maanantain aluevaltuuston kokouksessa, jossa Kunnari teki vastauksen kohdalla ponsiesityksen, että rakenteellisen sosiaalityön verkoston työhön pohjaavat konkreettiset toimenpiteet esitettäisiin pidempiaikaisen […]

Vasemmiston aluevaltuutettuja ja aktiiveja tavattavissa Musareilla kahtena päivänä

  • 26.7.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Pirkanmaan vasemmiston aktiiveja sekä luottamushenkilöitä tapaa Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella perjantaina ja lauantaina. Paikalla on Valkeakosken vasemmiston edustajia sekä aluevaltuustoryhmän jäseniä. Työväen Musiikkitapahtuma kestää kokonaisuudessaan keskiviikosta sunnuntaihin Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon piha-alueella. Esiintyjiä nähdään yli 30, ja tapahtumassa kuullaan paljon yhteiskunnallista keskustelua. Tarjolla on myös muun muassa työväenlauluja ja lavarunoutta. Perjantaina Kansan Uutisten päätoimittaja Jussi […]

Tapaa vasemmiston aluevaltuutettuja Pirkanmaan kesätapahtumissa

  • 29.6.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän jäseniä tapaa kesällä monissa tapahtumissa ympäri Pirkanmaata. Aluevaltuutettuja ja muita ryhmän luottamushenkilöitä pääsee kesän aikana jututtamaan useissa tilaisuuksissa heinäkuusta elokuuhun saakka. Heinäkuussa aluevaltuustoryhmä suuntaa ensiksi yhdessä Tampereen Vasemmiston kanssa Ruoveden Noitakäräjille. Joka kesä järjestettävässä tapahtumassa viikon verran kestävä ohjelma huipentuu käräjätorille, jonne aluevaltuustoryhmä ja Tampereen Vasemmisto osallistuvat. Teemana tämän vuoden käräjätorilla on […]

Aluevaltuusto kokoontui vielä ennen kesätaukoa – sakkomaksuihin ja hallintosääntöön muutoksia

  • 6.6.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Aluevaltuuston kesätaukoa edeltävässä kokouksessa tehtiin henkilövalintoja ja hyväksyttiin muutoksia asiakasmaksukäytänteisiin sekä hallintosääntöön. Aluehallituksen kokoonpanoon tuli muutoksia ja vasemmisto sai sovitusti lisäpaikan. Valtuutettu Milka Hanhela nousee aluehallituksen jäseneksi ja varavaltuutettu Sinikka Torkkola varajäseneksi. Aluevaltuuston puheenjohtajisto vaihtui, sillä kansanedustajiksi valitut puheenjohtajat luopuivat puheenjohtajan tehtävistään. Puheenjohtaja Lauri Lylyn (sd.) tilalle valittiin Johanna Loukaskorpi (sd.), ensimmäisen varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikosen […]

Vähän palveluja käyttävien valiokunta yllätti positiivisesti

  • 30.5.2023
  • TEKSTI: HANNU TIAINEN

Osallistuin hyvinvointialueemme vähän palveluja käyttävien valiokunnan kokoukseen varajäsenenä toukokuussa. Odotukseni kokouksen annista eivät järin suuret olleet. Jotenkin oli iskostunut ajatus, siellä vain istutaan, eikä mitään saada aikaiseksi. Erehdyin. Kokous oli antoisa. Strategiajohtaja Arto Ranta käytti alustavan puheenvuoron, jonka pohjalta keskusteltiin. Aihepiiri oli laaja. Yhdenvertaiset palvelut, digitalisaatio, palveluiden saatavuus, mikä on lähipalvelua ja kustannustehokkuus. Valiokunnan jäsenet […]

Lasten- ja nuorisopsykiatrian uudisrakennus etenee

  • 10.5.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaosto hyväksyi lasten- ja nuorisopsykiatrian uudisrakennuksen hankesuunnitelman toukokuun kokouksessaan. Jaosto käsitteli kokouksessaan myös hyvinvointialueen investointisuunnitelmaa. Yhtiöistä esittelyvuorossa oli Monetra-yhtiön, jonka asiakaslaskutuksen ongelmat keskusteluttivat jaostoa. Lasten ja nuorisopsykiatrian uudisrakennus tarvitaan, sillä Q-rakennus, jossa toiminnot nykyisin ovat, puretaan sairaalan vanhimpien osien, kuten korkean potilasosastojen tornin, uudisrakennusten tieltä. Lasten- ja nuorten psykiatrian uudisrakennus vastaa […]