Avainsana:
historia

Sastamalan historia kiinnosti ja hämmensi
- 26.2.2017
PIRKKO NIEMI Vaiettu Vammala, tutkimaton Sastamala puhutti Raivion työväentalolle kokoontunutta väkeä lauantaina. Filosofian tohtori, toimittaja Aimo Ruusunen esitelmöi viime vuosisadan alun tapahtumista Sastamalassa. Silloisen Vammalan alueelta lähti myös useita nuoria miehiä SS-joukkoihin Saksaan. 30-luvulla alueella oli paljon myös Isänmaallisen kansanliikkeen, IKL:n miehiä. Tapahtumista on olemassa myös valokuvia. Ruusunen kertoi nähneensä valokuvia, joissa mustapaidat marssivat Vammalan […]

Köyhyyden pitkät juuret
- 23.1.2017
LIISA AHOLA Olet oman onnesi seppä. Kyllä tekevälle aina töitä löytyy. Näillä lauseilla on syyllistetty ihmisiä sukupolvesta toiseen. Seppä-sana viittaa aikaan, jolloin kaikki tehtiin käsin kuiduista (pellava, villa) puusta ja raudasta. Siinä teknologian vaiheessa todella työtä oli. Maa käännettiin kuokalla, lehmät lypsettin käsin eikä imuria, tiskikonetta eikä pesukonettakaan ollut keksitty. Toimeentuloa etsimään […]

Uusien utopioiden aika
- 1.1.2017
SINIKKA TORKKOLA Hyvinvointi syntyy kyvystä rakentaa päämäärätietoisesti tulevaisuutta. Ennustajan lahjoja ei tarvita vaan tahtoa tehdä nykyistä parempaa. Sadatta itsenäisyysvuottaan viettävässä Suomessa tuota kykyä on ainakin ollut. Sodan jälkeisen Suomen vasemmisto ei voinut varmasti todistaa, että päätöksillä uudistaa koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa lisätään kansalaisten ja koko yhteiskunnan hyvinvointia. Päätöksiä vastustaneet loivat uhkakuvia laiskoista työntekijöistä ja tuhoon syöksyvästä […]

Erimielisyyden hinta
- 7.12.2016
SINIKKA TORKKOLA Tapaamiseni Arvo Aallon kanssa Lamminpään osuuskuntalolla ei ollut ensimmäinen kerta. Jos viime kesän vasemmistoliiton puoluekokouksen nopeaa tapaamista ei lasketa, niin edellisen kerran olen ollut samassa tilaisuudessa Aallon kanssa joskus 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Tuolloinen työministeri Aalto oli puhumassa Viialan Sampolassa. Minulle tilanne oli ristiriitainen. Oma nuoriso-osastoni, Viialan Demokraattiset Nuoret edusti sitä linjaa, jossa […]

Kapitalismille vaihtoehto: lisää valtaa työntekijöille
- 7.12.2016
Teksti ja kuvat: SINIKKA TORKKOLA Kylmyys ja sydämettömyys on uutta sodan jälkeisessä Suomessa. Näin arvioi vasemmiston veteraanipoliitikko ja entinen työministeri Arvo Aalto puheessaan Punaisen itsenäisyyspäivän juhlassa. – Kylmän sodan päättymisen jälkeen ihmiskunta on elänyt kapitalismissa, jolla ei ole ollut sisäistä haastajaa. Siksi kaikki ne vaikeudet, kriisit ja uhkat, joiden keskellä olemme, ovat kapitalistisen järjestestelmän […]

Itsenäisyys kaipaa päivitystä
- 6.12.2016
SINIKKA TORKKOLA Itsenäisyys kaipaa uutta suuntaa. Aika, jolloin kiväärien, panssarivaunujen, ohjusten ja muiden tappokoneiden ohimarssittaminen oli pätevä osoitus valtiollisesta itsenäisyydestä, on ohi. Aseiden näkemiselle alueellisen tai minkään muunlaisenkaan itsenäisyyden varmenteena ei ole perusteita. Itsenäisyyttä puolustetaan ihan toisilla kentillä. Kun tilanne kiristyy, niin pienen maan mahdollisuudet selvitä eivät rakennu asevarustelussa vaan rauhan rakentamisessa. Siinä Suomella on […]

Osa 4/6 Luokan liikkeet
- 7.11.2016
VESA SUOMINEN Yhteiskunnalliseen uudistus- ja muutostyöhön ja vallitsevien olojen kumoamiseen tähtäävää vasemmistolaista politiikkaa on ollut tapana luonnehtia sosialistiseksi. Tuon sosialistisen politiikan alkuperäinen toteuttaja oli teorian sille antaman tehtävän mukaan työväenliikkeeseen järjestäytyvä työväenluokka, jolla ei ollut kapitalismissa muuta menetettävää kuin kahleensa. Eurooppalainen sosiaalidemokratia hyvästeli vähitellen sekä sosialismin että työväenluokan varaan rakentuvan poliittisen identiteetin, ja […]

Clintonin ohjusiskua seurasi kymmeniä tuhansia kuolonuhreja
- 16.9.2016
CAI MELAKOSKI Elokuun 20. päivänä 1998 presidentti William Clinton antoi käskyn: Kaksi Yhdysvaltain sota-alusta laukaisi Punaiseltamereltä 13 Tomahawk-risteilyohjusta Sudaniin, neljä sota-alusta ja yksi sukellusvene laukaisivat Arabianmereltä 60-75 ristelyohjusta Afganistaniin. Operaatio Infinite Reach oli käynnistynyt. Clinton kertoi että Afganistanissa kohteena oli Osama bin Laden sekä al-Qaidan tukikohdat ja harjoitusleirit, Sudanissa bin Ladenin omistama Al-Shifan kemiallinen tehdas, […]

Pariisi 1961: algerialaisten joukkomurha
- 8.9.2016
HEIKKI LAKKALA Kesällä 1961 Algerian itsenäisyyssota riehui täydellä voimalla. Siitä huolimatta, että suurin osa ranskalaisista oli väsynyt sotaan ja valmis Algerian itsenäistymiseen, eivät sotilaat ja Algerian ranskalaiset halunneet päästää Algeriaa eroamaan Ranskasta. Heidän salainen organisaationsa OAS (Organisation armée secrète) murhasi algerialaisia myös Ranskan maaperällä. Elokuussa 1961 Algerian kansallinen vapautusrintama FLN (Front de Libération Nationale) […]

Saksan ja Neuvostoliiton sotilasyhteistyö maailmansotien välillä
- 3.9.2016
HEIKKI LAKKALA Vähemmän tunnettu, mutta sitäkin mielenkiintoisempi, kappale maailmansotien välisen ajan historiaa on Saksan ja Neuvostoliiton sotilasyhteistyö. Tälle loi pohjan vuonna 1922 neuvosto-Venäjän ja Saksan välille solmittu Rapallon sopimus, jolla maat normalisoivat suhteensa ja luopuivat ensimmäistä maailmansotaa koskevista sotakorvausvaateista. Itse sopimukseen ei sisältynyt mitään sotilaallisia lisäpöytäkirjoja ja sotilasyhteistyökin oli alkanut jo aikaisemmin, mutta vasta Rapallon […]