LIISA AHOLA
Olet oman onnesi seppä. Kyllä tekevälle aina töitä löytyy.
Näillä lauseilla on syyllistetty ihmisiä sukupolvesta toiseen. Seppä-sana viittaa aikaan, jolloin kaikki tehtiin käsin kuiduista (pellava, villa) puusta ja raudasta. Siinä teknologian vaiheessa todella työtä oli. Maa käännettiin kuokalla, lehmät lypsettin käsin eikä imuria, tiskikonetta eikä pesukonettakaan ollut keksitty.
Toimeentuloa etsimään
Koneellistuminen alkoi vähitellen rantautua meillekin. 1800-luvulla tulivat tehtaat, rautatiet ja ensimmäiset maatalouskoneet. Silloin syntyi käsite liikaväestö. Myös maaseudun maattomat olivat irrallinen ihmisjoukko. Koneistumisen myötä maaseudulta loppui toimeentulo ja ansiomahdollisuudet suurelta joukolta ihmisiä. Kaupunkeihin oli syntynyt tehtaita, jotka imivät osan väestä. Osa, kaikkein seikkailunhaluisimmat, lähtivät Lännelle, rapakon taa tai ison veden yli. Siellä houkuttelivat uudet mahdollisuudet. Kaikille ei kultainen tulevaisuus auennut. Sairastumiset, tapaturmat ja koti-ikävän aiheuttama alkoholismi kantoivat veronsa.
Kotimaahan jääneet kaipasivat pölyisistä ja meluisista tehdassaleista myös takaisin maaseudun rauhaan. Sinne ei kuitenkaan paluuta ollut. Maa maksoi rahaa ja sitä oli harvoilla. Aikaisemmin suurin piirtein arvoton metsä muuttui arvokkaaksi selluloosateollisuuden myötä. Torpparit olivat kiusallisia: tärväsivät metsää ja halusivat viljellä omia tilkkujaan. Mäkitupalaiset olivat aina kerjuulla, milloin pyytelemässä lupaa risujen keruuseen tai lehtikerppujen tekoon talveksi lampailleen. Touko- ja syystöihin tosin sai halvalla työvoimaa, mutta tehokkaat maataloustyökalut vähensivät ihmistyön tarvetta. Maaseudun väestö jakautui kahtia. Oli niitä, joilla oli toimeentulo, ja niitä, joilla ei ollut. Varmasti silloinkin oli tekemätöntä työtä paljon, mutta ei ollut palkanmaksajaa niin kuin ei ole nytkään.
Tästä kahtiajaosta seurasi työväen politisoituminen. Tehtaissa työ oli raskasta ja olosuhteet olivat huonot. Suomi oli silloin halpatyömaa. Ei ollut työsuojelua, ei ympäristönsuojelua, ei työaikalakia. Työnantaja sai puristaa työläisistään kaikki mehut, jos halusi. Viisas työnantaja näki työvoimansa voimavarana. Oli ymmärrystä, että ihmisen piti asua jossakin, ja edistyksellisimmät järjestivät alkeellista työterveyshuoltoa. Olipa Finlaysonilla koulu, sairaala ja kirkkokin. Torpparien tyttäriä lähetettiin kaukaa maaseudulta pyytämään töihin pääsyä juuri Finlaysonille. Jos sinne pääsi ja osottautui oppivaiseksi ja näppäräksi, pääsi käymään työn ohessa kouluakin ja asumaan asuntolassa. Silloin oli elämä ja tulevaisuus turvattu. Professori Pertti Haapala kirjoitti väitöskirjassaan Tehtaan valossa työn positiivisista vaikutuksista Tampereella ja ympäristössä.
Kriisi ja syyllinen
Ensimmäinen maailmansota heikensi Suomenkin poliittista tilannetta. Venäjän ote kiristyi ja täälläkin olivat voimassa sotalait. Venäläisiä linnoitustöitä tehtiin Saksan hyökkäyksen pelossa eri puolilla eteläistä Suomea. Itsenäisyysmieliset suomalaiset olivat läheisissä tekemisissä saksalaisten kanssa. Luterilaisuus oli lähentänyt kulttuurisuhteita Saksaan. Jääkärit olivat hakeutuneet Saksaan kouluttautumaan taistellakseen Suomen itsenäisyyden puolesta venäläisiä vastaan. Suomen maatalous oli tullut riippuvaiseksi venäläisen viljan tuonnista.
Suomi ei ollut elintarvikeomavarainen silloin eikä se varmasti ole sitä nytkään. Vallankumous Venäjällä kurjisti suomalaisten ruokahuollon. Viljajunat juuttuivat Pietariin. Oli aikoja, jolloin ruokaa ei saanut rahallakaan. Nälän ainoana syynä valtaa pitävien mielestä olivat politisoituneiden maataloustyöläisten lakot keväällä 1917 kylvöaikaan. Lakkolaisten vaatimuksena oli kahdeksan tunnin työaika. Kartanonherrat pitivät vaatimusta kohtuuttomana. Niinpä toukotyöt jäivät osassa maata tekemättä. Syksyllä oli huono sää elonkorjuuaikana eikä korjattavaa satoakaan ollut paljon.
Venäjän vallankumous oli prosessi, joka päätyi Leninin johtamaan neuvostojen valtaan. Suomalaisille tuli kiire itsenäistyä. Maailmansota jatkui Euroopassa. Eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi ja Lenin hyväksyi sen 31.12.1917. Itsenäisyytemme alkoi synkkien pilvien alla. Maassa oli nälkä. Ihmisillä ei ollut työtä. Kauppasuhteet Venäjälle olivat katkenneet. Suomessa oli joutilaita venäläisiä matruuseja ja kotiuttamattomia linnoitustyöläisiä sekä venäläisiä aseita. Venäjän vallankumous innosti ja poliittiset vastakohtaisuudet kärjistyivät. Suomi suistui sisällissotaan, joka oli juuri niin verinen ja kauhea kuin sisällissodilla on tapana olla.
Syvimmäksi sodan syylliseksi kaiketi osoittautui köyhä nainen, joka oli synnyttänyt jopa kuusi punakaartiin kuulunutta miestä. Sellaiset naiset piti teloittaa (Tuulikki Pekkalainen, Suomalainen murhenäytelmä: 1918 vankileirit). Lapset olivat jo äidinmaidossa imeneet itseensä vallankumouksen myrkyn. Siitä kansa piti vapauttaa. Kirjassaan Susinartut ja pikkuimmet Tuulikki Pekkalainen osoittaa, kuinka syvää inhoa yläluokkaiset ihmiset kokivat punakaartilaisten äitejä kohtaan. Köyhät naiset olivat tottuneet kovaan työhön. Siksi ei ollut kummallista, että köyhien äitien tyttäret olivat valmiit pukeutumaan housuihin ja tarttumaan aseisiin aatteensa tähden. Se aate oli hyvin yksinkertainen: turvattu tulevaisuus itselle ja lapsille. Orjuutta ja nälkää, huonoja oloja ja riistoa oli jo koettu. Vapaus nähtiin vapautena vilusta ja nälästä.
Kasvukipuja
Sisällissodan jälkeen voitetut olivat myös alistetut. Erityisesti punaisten rivejä harvennettiin sodassa ilman oikeudenkäyntiä voittajan oikeudella. Myös laittomissa kenttätuomioistuimissa punakaartilaisia tuomittiin kuolemaan. Erityisen pahaa jälkeä tuli vankileireillä, joissa nälkiintyneet ihmiset kuolivat kuin kärpäset kulkutauteihin ja nälkään. Nimetön joukkohauta oli monen punakaartilaisen matkan pää. He, jotka selvisivät hengissä vankileireiltä, eivät välttämättä selvinneet enää työtä tekeviksi kansalaisiksi. Yksi rankaisemisen tapa oli kansalaisluottamuksen menetys. Se tuomittiin automaattisesti kaikille sotaan osallistuneille punaisille, vaikka olisi ollut vain henkensä pitimiksi muonitustehtävissä. Tällä rangaistuksella merkittiin ihminen ja myös hänen jälkeläisensä sosiaalisesti epäluotettaviksi. Seuraamus siirtyi, vaikka juridista rangaistusta ei ollutkaan tuomittu.
Työnantajat alkoivat pitää mustia listoja poliittisesti aktiivisista, heidän näkemyksensä mukaan epäluotettavista ihmisistä. Vakituisen työpaikan saaminen oli liki mahdotonta työvoiman tarjonnan ylittäessä kysynnän. Kommunistinen toiminta oli ajettu maan alle ja vainot urkintajärjestelmineen olivat laajat. Itsenäisyyden ensimmäinen kymmenvuosi ei ollut sisällissodan hävinneelle kansanosalle mitään herkkua. Suojeluskunnat pitivät sotaharjoituksia ja uhosivat voimaansa. Oikeisto suunnitteli vallankaappausta. Aatteeltaan vasemmistolaiseksi epäileminen riitti poliittiseen väkivaltaan. Työläisellä ei olisi saanut olla poliittista mielipidettä, paitsi oikeistolainen. Lisäksi kansaa tuli kurittamaan maailmanlaajuinen lama 1930-luvulla.
Suomalainen yhteiskunta alkoi kehittyä niin sanotuksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Askel askeleelta luotiin kansaneläkelaki, sairausvakuutuslaki, työttömyysturva, työeläkelaki. Vasemmiston voima vahvistui sotien jälkeen. Poliittisesta ammattiyhdistysliikkeestä oli tullut talvisodan aikana laillinen ja muodollisesti hyväksytty järjestelmä. Todellisuudessa työnantajat pitivät mustia listojaan pitkälle vuosituhannen vaihteeseen. Vielä 1980-luvulla poika oli joutunut tentattavaksi isänsä poliittisen värin takia, kun kyse oli johtavasta paikasta teollisuudessa.
Työnteolla ei rikastu
Työeläkelaki suosii suurituloisia. Mitä parempi palkka, sitä parempi eläke. Myös työssäolovuodet kerryttävät eläkettä. Alkuun eläke lähti kertymään vasta 23 vuotta täyttäneelle. Työttömyys ja äitiysloma eivät eläkettä kerryttäneet. Monissa pätkätyöluonteisissa töissä ei niin ikään eläkemaksuja maksettu. Suomalainen työläisäiti on aina tehnyt paljon työtä. Hän oli pätkätyöläinen ennen pätkätyöläisyyttä. Perhe ei tullut pienipalkkaisen isän palkalla toimeen, joten äidit jakoivat lehtiä tai siivosivat porraskäytäviä. Työläisäidin avuksi teollisuuden ja palvelualojen työvoiman tarpeita helpottamaan kehitettiin päivähoitojärjestelmä. Vihdoin tämän vuosituhannen puolella on vanhempainvapaalla olosta alkanut kertyä myös eläkettä.
Naisköyhyys on yksi tunnistettavissa oleva köyhyyden alalaji. Naisvaltaiset työpaikat ovat matalapalkkaisia, ja eläke kertyy palkan mukaan. Nainen on saattanut synnyttää ja kasvattaa useita lapsia, eikä hänelle lapsenhoitovuosina ole kertynyt eläkettä. Aviomies kuolee usein paljon ennen vaimoaan tai nainen on eronnut tai yksinhuoltaja. Ikääntymisen mukana tulee sairautta ja lääkekuluja. Eläke on pieni. Toimeentulohuolet ja ikääntymisen aiheuttama heikkeneminen vähentävät kotona selviämistä. Vapautuksen ankarasta elämästä saa vasta, kun arkun kansi ruuvataan kiinni.
Luokkayhteiskunnan paluu
Yhteiskuntatieteiden tohtori, kansanedustaja Anna Kontula julkaisi viime syksynä pamfletin Luokkalaki. Siinä hän kuvailee, kuinka eriarvoisesti maamme lainsäädäntö ja käytäntö kohtelevat työväenluokkaa ylempiin luokkiin verrattuna. Oltuamme jossakin määrin tasa-arvoinen maa olemme palaamassa takaisin luokkayhteiskunnaksi, jossa paremmalla väellä on elämä vapaampaa ja työväenluokalla kontrolloidumpaa kuin aikaisemmin.
Tämän päivän köyhyyden juuret ovat mitä todennäköisimmin Suomen sisällissodan aikaisessa puoluejaossa. Peruskoulun mukana tuli joksikin aikaa mahdolliseksi niin sanottu säätykierto. Duunarin lapsesta ei automaattisesti tullut duunaria, mutta nyt ollaan jo taas palaamassa siihen, että vanhempien tulotaso ratkaisee lapsen kohtalon. Keskiluokkaisesta hyvinvoinnista tarkastellen saattaa näyttää siltä, että köyhä on menettänyt kontrollin elämästään. Niin se asia ei kuitenkaan ole. Hänellä ei välttämättä ole ollutkaan mahdollista niin sanottuun elämän hallintaan työttömyyden, niukan tai väärän koulutuksen tai sairauden tähden. Hyvätuloisella on huomattavasti parempi turvaverkko joka tilanteessa. Peruspäivärahalla ei tule toimeen. Köyhyydellä on pitkät juuret ja köyhyys periytyy sukupolvelta toiselle.
*