Avainsana:

kirjat

N niin kuin nationalismi

  • 9.5.2017

  Teksti: JORMA MÄNTYLÄ Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski on kirjoittanut kiinnostavan kirjan nationalismista Euroopassa. Hämmästyttävän uutta hän ei ole aiheesta löytänyt, mutta tarkentaa laajoin matkakertomuksin nationalismin ilmenemistä. Kansallisuusaate on elinvoimainen ideologia, jolla on myös myönteistä annettavaa. Aittokosken kirja perustuu 61 haastatteluun ja matkaan eri puolilla Eurooppaa. Onpa mukaan osunut myös Li Andersson, lähinnä todistelemaan […]

Punkvallankumouksesta 40 vuotta

  • 14.2.2017

HEIKKI SUOMINEN    Jukka Junttila sai punkherätyksen vuonna 1977 Bournemouthissa Englannissa The Jam -yhtyeen keikalla. Aiemmin tuntematon bändi räjäytti Junttilan tajunnan ja punk jäi pysyväksi kiinnostuksen kohteeksi. Tamperelainen vuonna 1959 syntynyt Junttila on pitkän linjan punkharrastaja, hän on keräillyt punklevyjä ja -julkaisuja ja kirjoittanut niistä. Lisäksi hän on pyörittänyt omaa Hiljaiset levyt -levymerkkiään 1980-luvulta lähtien. […]

Tammikuun kirjailijatapaaminen Sastamalan Pukstaavissa

  • 1.2.2017

  Teksti: PIRKKO NIEMI Kuva: VELI-PEKKA HAKALA    Vasemmistoliiton Sastamalan kunnallisjärjestö järjesti tilaisuuden Pukstaavissa, kirjan museossa Sastamalassa. Vieraina olivat kirjallisuuden emeritusprofessori Tarmo Kunnas ja yhteiskuntatieteiden tohtori, kansanedustaja Anna Kontula. Paikalla oli yli 30 henkeä, joista suurin osa ei ollut aktiivisia vasemmistolaisia, vaan muuten teemasta kiinnostuneita. Anna Kontula sanoikin osuvasti, ettei meidän kannata keskenämme kokoontua, vaan […]

Steven Lee Myers: Uusi tsaari. Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä

  • 28.1.2017

  Teksti ja kuvat: HEIKKI SUOMINEN Steven Lee Myers on toiminut The New York Timesin toimittajana 1980-luvun lopulta ja kirjoittanut kansainvälisistä kriiseistä Balkanilta, Afganistanista ja Irakista. 2000-luvun alussa hän asui seitsemän vuotta Moskovassa, jolloin hän pääsi seuraamaan Venäjän tapahtumia, Tšetšenian sotaa ja Ukrainan oranssia vallankumousta ja muita maailmaa järkyttäneitä tapahtumia. Tällaisia ovat olleet muun muassa Aleksandr […]

Paluu 1800-luvulle on totta. Menneisyys nielee tulevaisuuden

  • 22.1.2017

  Teksti: JORMA MÄNTYLÄ Taloustutkija Thomas Piketty varoittaa suurteoksessaan pääomatulojen liikakasvusta. Pääoma 2000-luvulla on poikkeus taloustieteen neoklassisessa valtavirrassa, jonka mukaan kapitalismin ongelmat johtuvat työläisten liian suurista palkoista. Pitihän se lukea, ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn (s. 1971) kohuttu 630-sivuinen kirja Pääoma 2000-luvulla. Onko se esikuvansa Karl Marxin Pääoman veroinen teos? Tätä sopii kysyä juhlavuonna, kun tulee […]

Tampereesta reilun taiteen kaupunki

  • 19.1.2017

  Teksti: MINNA MINKKINEN, kuvat: ANTTI YRJÖNEN Tampereen taidepolitiikka sai hieman yllättäen kehuja tiistaisessa keskustelutilaisuudessa Werstaan auditoriossa. Taiteen edistämiskeskuksen, Taiken johtaja Minna Sirnö kehui Tamperetta rohkeasta työstä taiteen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistämisestä. – Taide on uskallettu Tampereella ottaa mukaan moniin palveluihin ja muualla Suomessa otetaan mallia Tampereesta, perusteli Sirnö kehujaan. – Kunnat ovat suurinpia […]

Urheilun takapuolesta etusivulle

  • 29.12.2016

  MINNA MINKKINEN    Nuorisotutkimusverkosto julkaisi syksyllä kirjan Urheilun takapuoli. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus liikunnassa ja urheilussa. Päivi Bergin ja Marja Kokkosen toimittama kirja on tarkoitettu opetuskäyttöön, mutta on myös hyvä yleisteos kaikille, jotka ovat kiinnostuneet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksistä urheilussa ja liikunnassa. Kirja esittelee surullisen kuvan urheilun ja liikunnan maailmasta, joka sulkee ulkopuolelle, syrjii ja […]

Luokka ei ole pelkkää taloutta

  • 30.11.2016

  Teksti JAAKKO REINIKAINEN, kuva TIINA HEIKKILÄ    Työväenluokalle suunnatut tuet perustuvat useimmiten kontrolliin, keski- ja yläluokan tuet puolestaan rakentuvat luottamukselle. Näin tiivisti kansanedustaja ja tutkija Anna Kontula avatessaan keskustelun Luokkalaki-pamfletistaan. Lainsäädäntö ja virkavalta kohtelevat ihmisiä luokka-aseman perusteella. Monet räikeimmistä epäkohdista liittyvät sosiaalitukien jakamisperiaatteisiin. – Tämä näkyy selvästi toimeentulotukihakemuksissa, jotka liitteineen kattavat yleensä 40–120 sivua. […]

Mitä oli tehtävä Tallinnassa?

  • 28.11.2016

  JORMA MÄNTYLÄ    Toimittaja Pekka Lehtosen elämäkerta on mielenkiintoinen dokumentti Virosta neuvostovallan aikana ja sen jälkeen. Hän tarjoaa elävästi kirjoitettua taustatietoa historian käänteistä Tallinnan Radion suomenkielisellä osastolla 1960-luvulla sekä uudelleen itsenäisessä Virossa 1990-luvulla. Teos on historiantutkimuksen lähdeteoksena elämäkertojen joukossa keskimääräistä parempi. Pekka Lehtonen (s. 1946) on pirkanmaalaisille tuttu Hämeen Yhteistyö -lehden päätoimittaja vuosina 1986–88. […]

Oikeus laiskuuteen -pamfletin herättämiä ajatuksia

  • 19.11.2016

  Teksti: HENRI AUTERO    Olen lueskellut Oikeus laiskuuteen nimistä kirjaa. Sen kirjoittaja on Paul Lafargue. Kirjan nimetön suomentaja on sosialismi.net -sivuston mukaan todennäköisesti nuori Väinö Tanner. Huolimatta Tannerin suhtautumisesta radikaalimpaan vasemmistoon ja nousemisesta oikeistodemarien keulakuvaksi, niin tämän kirjan suomentaminen on suorastaan kapinallinen teko. Kirja on myös netissä luettavissa. Kirjalla on niin vallankumouksellinen luonne, että […]