Avainsana:

media

Rapauttiko some tavaramerkkisuojan?

  • 22.10.2019
  • TEKSTI: ANNA KONTULA

Googlen kuvahaun ensimmäisessä ruudussa käsi ojentaa toiselle sätkän. Yläpuolella on teksti Connecting people. Seuraavassa ruudussa on kuvamanipulaatio kaksipäisestä ihmisestä samalla tekstillä. Osassa sadoista meemeistä mainitaan myös Connecting people –tavaramerkin omistaja, Nokia Corporation, mutta osassa yhteys jää katsojan yleissivistyksen varaan. Connecting people oli Nokian tunnus, kun se nousi vuosituhannen vaihteessa maailman johtavaksi matkapuhelinyhtiöksi. Yhtiön kultaiset päivät osuivat […]

Mätäkuun juttu: Pizzaa, mokia ja mokumentteja

  • 21.8.2019
  • TEKSTI: VESA SUOMINEN

Helsingin Sanomien kuukausiliite kertoi vuonna 1995: Mao-huijaus ilmi. Unkarilainen András Szekér oli väittänyt “yhdysvaltalaisiin tutkimustuloksiin” perustuvassa “dokumenttifilmissä’”, että oikea Mao oli vaihdettu kaksoisolentoon Pitkän marssin aikoihin: “Szekérin dokumenttifilmi todistaa, että uusi Mao oli muuan Yhdysvalloissa 1930-luvun puolivälissä kadonnut kiinalainen. [–] Joka haluaa uskoa edellisen, älköön lukeko seuraavaa: lopputeksteissä koko tarinan kerrotaan olevan fiktiota. Filmi oli […]

Mätäkuun juttu: Valkoinen kenguru, kultasakaali ja muita uutisia

  • 16.8.2019
  • TEKSTI: VESA SUOMINEN

Informaatiovirrassa kellui mainosmoskan seassa maanantaina 29.7.2019 uutinen ihmiskunnan tämänvuotisesta ylikulutuspäivästä. Monelta meni ohi ja useat ohittivat olankohautuksella. Päivä ei muuten ole ”maailman” ylikulutuspäivä: maailma ei ole itse ylikuluttanut itseään. ”Mittarin avulla Global Footprint Network-tutkimuslaitos laskee milloin ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Vuosittainen […]

Julian Assange, journalismi ja kansainvälinen politiikka

  • 3.7.2019
  • TEKSTI: SUVI SOININEN KUVAT: VK

Eilen, 3.7.2019, sytytimme kynttilät Julian Assangen 48-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Tampereella, Vasen Kaista -verkkolehden toimituksessa Ylävitosessa. Samoissa merkeissä kokoontuu ihmisiä maailmanlaajuisesti ainakin 60 kaupungissa ympäri maailman ja lisäksi tapahtumaan voi osallistua virtuaalisesti Facebookissa ja Twitterissä. Helsingissä kynttilät syttyivät Senaatintorilla, eikä Assangea ole unohdettu muissakaan pääkaupungeissa. #Candles4Assange kutsui yhteen vapaan journalismin, kansainvälisten ihmisoikeussopimuksien ja ihmisoikeuksien kannattajat. Assangen pidätys […]

Ylen outo Disney-maailma

  • 25.4.2019
  • TEKSTI: VESA SUOMINEN

Yleisradion tv-uutiset kertoivat 24. huhtikuuta kulttuuriosiossaan ilmeisen tärkeästä tapauksesta. Toimittaja oli haastatellut The Avengers -sarjan päättävän Endgame-elokuvan ohjaajia, Anthony ja Joe Russoa. Tämä Marvel-sarjakuvaideasta ammentava, valtavalla budjetilla Disney-yhtiön kassantäytteeksi kuvattu elokuvateollisuuden uusin merkityksetön taustakohina oli niin tärkeä uutinen, että Yleisradio toisti jutun vielä verkkouutisissaankin. Samaan aikaan toisaalla: The Washington Post -lehti, joka ei tule ihan […]

Kaistan ulkoasu uudistuu

  • 11.2.2019
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: SINIKKA TORKKOLA

Vasen Kaista -verkkolehden sivut ovat huomenna maanantaina osan päivää suljettuna ulkoasu-uudistuksen vuoksi. Uudet sivut avataan viimeistään tiistaina aamupäivällä. Uudistuksessa lehden aiemmat juttutyypit muuttuvat sisällön mukaisiksi osastoiksi. Uusia osastoja ovat Pirkanmaa, maailma, kulttuuri, vasemmisto ja näkökulma, jossa julkaistaan kolumnit, pääkirjoitukset ja lukijoiden kirjeet sekä Kaistapää. Myös logo ja värimaailma uudistuvat. Sivuille tulee myös lisää mainospaikkoja. Ennen […]

Vuoden 2018 suuruutinen: Venäjä ei hyökännyt Suomeen!

  • 31.12.2018

Teksti ja kuvat: JORMA MÄNTYLÄ     Lehtiä selatessa pohdin, mikä oli suurin uutinen Suomen lehdistössä vuonna 2018. Palstamääriä mitaten se oli Venäjän hyökkäysaikeet. Millä hetkellä tahansa Venäjä oli hyökkäämässä Suomeen. Katala naapurimme petti taas: hyökkäystä ei tullutkaan. Kuten ei tullut 2017, eikä 2016… Seuraan säännöllisesti tusinaa sanomalehteä sekä radio ja tv-kanavaa. Osa on ymmärrettävästi laittanut […]

Sanan voimalla vaaleihin!

  • 11.11.2018

LI ANDERSSON Luin tänä aamuna erään nuoren naisen blogikirjoitusta irtisanomisesta. Nainen oli saanut potkut firmasta, jolla on ollut ilmeinen tapa antaa nuorille työntekijöilleen potkut koeajan lopun lähestyessä. Bloggaaja itse suuttui epäoikeudenmukaisesta kohtelustaan niin paljon, että päätti viedä asian oikeuteen. Kirjoituksen lopussa oli kymmeniä kommentteja ihmisiltä eri puolilta Suomea. Useita kommentteja oli myös työntekijöiltä, jotka olivat […]

Sananvapaudesta on puhuttava hyvinä aikoina

  • 10.11.2018

MERJA KYLLÖNEN     Ilman sananvapautta ei ole muitakaan vapauksia, koska ilman avointa julkista keskustelua on vaikea saada tietoa mahdollisista ihmisoikeusrikkomuksista eikä siten saataisi myöskään valtaapitäviä vastuuseen teoistaan. Näin ollen sananvapaus on demokratian perusedellytys. Suomessa on se erityinen positiivinen haaste, että sananvapaus on niin pitkään ollut poikkeuksellisen hyvällä tolalla, ettei tilanteen historiallista harvinaisuutta enää ymmärretä. Sananvapautta […]

Mätäkuun juttu: Nalle Puhin seikkailut pandojen maassa

  • 13.8.2018

  VESA SUOMINEN    Kiina on kieltänyt esittämästä elokuvateattereissa uutta yhdysvaltalaista Disney-elokuvaa Christopher Robin. Nalle Puh ja hänen ystävänsä Christopher eli Risto Reipas eivät ole tervetulleita pandamaahan, ja nettihakujakin on turha tehdä. Puh ja Risto ovat Kiinassa kiellettyjä tuttavuuksia siinä missä George Orwellin Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984. Puolen hehtaarin metsään eksynyt, möhköfantin ja tärpän […]