Avainsana:

media

Vanhan kansan kulttuuria

  • 27.1.2016

PIRKKO SEPPI Kulttuuriharrastukseni on häpeäksi koko suvulle. Olen kieltänyt lapsiani koskaan soittamasta puoli kuuden aikoihin ja häiritsemästä näin kulttuurinautintoani Kauniitten ja rohkeitten parissa. Lapset puistelevat päätään ja varoittavat, että tota älä mene sanomaan kenenkään kuullen. Katastrofi myös olisi, jos puolueosasto tietäisi, että usein myöhästyn maanantain kello kuuden kokouksista, koska tahdon katsoa Kaunareita edes mainoskatkoon asti. […]

Toimittaja satuili historiaa

  • 31.12.2015

LAURA TOHKA Aamulehti julkaisi 24.12.2015 kaksi joulusatua, joista toinen oli otsikoitu ”Maailmansota varjosti maalaisjoulua 1915”. Satu alkaa siitä, kun karjakko menee aattoaamuna navettaan hoitamaan maalaistalon karjaa. Siinä yksinään lantaa luodessaan ja ruokkiessaan ja lypsäessään lehmät, hän joulun kunniaksi myös pesee ne. Kolmannessa kappaleessa satuun tulee lisää henkilöitä: kyökkipiiat laittavat tulet kakluuneihin ja rengit lämmittävät saunan. Kakluuneja […]

Ulkomaiset nettilehdet avartavat maailmankuvaa

  • 16.12.2015

MARKO HEIKKILÄ Yhteiskunnat muuttuvat eri ajanjaksoina eri tahtiin. Vielä 1970- ja 80-luvuilla globaalit muutokset tapahtuivat verkkaisemmin kuin nykyään. Tällä hetkellä on erityisesti Euroopassa menossa nopeiden muutosten aika, ja tämä tuo omat haasteet jokaiselle eurooppalaiselle ammattiin ja varallisuuteen katsomatta. Päätin tutustua tähän muutosten Eurooppaan nettilehtien kautta ja samoin siihen, miten maailma makaa Suomen ulkopuolella. Melko usein […]

Kritikki kuuluu marginaaliin, terveisin Aamulehti

  • 2.12.2015

  TIINA HEIKKILÄ Opiskelijat ja opettajat protestoivat Tampereen yliopistolla maanantaina (30. 11. 2015) valtiovarainministeri Alexander Stubbin vierailun vuoksi. Ja taas meni marginalisoimiseksi, kun Aamulehti (1.12.2015) kirjoitti tästä yhteiskunnallisesta aktivismista. Erityisesti opetusministeri Sanni Grahn-Laasoseen ja valtiovarainministeri Stubbiin kohdistuva hallituskritiikki nostaa päätään yliopistoilla niissäkin piireissä, jotka eivät yleensä ole barrikadeilla. Tiistaina (1.12.2015)  koulutusleikkausten vastaisessa mielenilmauksessa oli yli 250 […]

Raiskauskeskustelu ohittaa uhrin

  • 30.11.2015

  Teksti: JOUNI SIRÉN,  Kuva: PENTTI HÄNNINEN Pirkanmaan Vasemmiston piirikokouksessa lauantaina käsiteltiin myös medioissa vellovaa keskustelua turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista. Kansanedustaja Anna Kontula muistutti, että tutkimusten mukaan Suomessa raiskataan joka vuosi 15 000 naista. Raiskauksista noin tuhat ilmoitetaan viranomaisille. Ilmoitus tehdään helpommin silloin, kun tekijä on tuntematon, mutta mikään tutkimus ei kerro, että jokin etninen ryhmä […]

Arto Nyberg opettaa ovelasti

  • 27.11.2015

PIRKKO SEPPI Arto Nyberg on keksinyt vallan ovelan tavan kritisoida tätä länsimaista yhteiskuntaa ja naisen asemaa erityisesti. Viime sunnuntaina haastateltavina – ja vertailtavana oli huima naiskaksikko: suomalainen fitness-misukka ja turvapaikanhakijataustainen somalinainen, joka oli täällä kouluttautunut ja aikoi palata Somaliaan tekemään jotain maansa hyväksi. Presidenttiehdokkuus on tähtäimessä aluksi. Nainen arveli, että vaikka häntä ei virkaan valittaisikaan, […]

Uutiskone – apu tyhjän paperin syndroomaan

  • 24.11.2015

  Teksti: CAI MELAKOSKI Kaksivuotias Vasen Kaista on julkaissut jo 575 juttua – yli viisi juttua viikossa, tavoite oli kaksi. Julkaisutahdin ovat tehneet mahdolliseksi ne 150 eri henkilöä jotka ovat osallistuneet Vasen Kaistan tekemiseen tekstein ja kuvin. Vasen Kaista tehdään täysin vapaaehtoisin voimin ilman juttu- tai kuvapalkkioita. Moni ay-aktiivi ja kunnallisiin- ja muihin luottamustehtäviin valittu vasemmistovaikuttaja kertoo, […]

Seuraa puoluevaltuuston kokousta, osallistu keskusteluun

  • 21.11.2015

  Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kokoontuu tänään ottamaan kantaa poliittiseen tilanteeseen ja  päättämään ensi vuoden toimintasuunnitelmasta.  Kannanotoistakin päätetään. Puhetta, terävää ja ajatuksia herättävää on siis luvassa. Kokousta voi seurata suorana verkossa. Vasen Kaista seuraa kokousta koko päivän ja kokoaa kokousta käsittelevät tviitit yhdelle verkkossivulle. Tviittikeskustelua voivat seurata myös sellaiset, joilla ei ole Twitter-tiliä.  Tviittitunnus, hashtag […]

Uutisille kaivataan lisää taustaa ja monipuolisuutta

  • 17.11.2015

  Teksti: AIRI KARJALAINEN, kuvat: LASSE POSER Kaikesta sosiaalisen median ja verkon tuomasta avoimesta tilasta huolimatta kansalaiset pitävät tärkeänä julkisuutta valtamediassa. Niin on mikäli on Vasen Kaistan järjestämän paikallisuus ja politiikka -paneelikeskustelun yleisöä, joka tiukkasi Aamulehden päätoimittajalta Jouko Jokiselta syitä siihen, miksi kysyjän tärkeänä pitämä asia oli jäänyt uutisoimatta maakunnan lehdessä. Yleisö kaipaisi myös enemmän […]

Kaistan juhlapaneeli suorana verkossa

  • 11.11.2015

  CAI MELAKOSKI Vasen Kaista juhlii tänä iltana kahta ensi vuottaan paneelikeskustelulla Paikallisuus ja politiikka Tampereen vanhalla kirjastotalolla. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, kakkukahvitkin ovat luvassa osanottajille. Paneelia voi myös seurata internetissä suorassa lähetyksessä omaehtoisin tarjoiluin, linkki lähetykseen löytyy alta. Paneelikeskustelun jälkeen kaikki Vasen Kaiastan tekijät ja lukijat ovat tervetulleita jatkoille ravintola UkkoMetsoon. Paikallisuus ja politiikka paneeli, […]