Avainsana:

talous

Talous karilla – jenkkiesimerkki ei kelpaa

  • 9.2.2015

Kaistapää ihmettelee, miksi Suomen porvareille ei nyt talouskriisin selvittämiseen kelpaa jenkkien esimerkki. Jenkkien bruttokansantuote on toipunut jo vuodesta 2009 lähtien, koska siellä kansantaloutta ei ole kurjistettu vaan päinvastoin elvytetty. Rapakon takana kotimainen kysyntä on kasvanut kolme prosenttia vuodessa jo vuodesta 2009 alkaen ja työttömyys laskenut dramaattisesti. Euroopassa ja Suomessakin harjoitetun kurjistavan talouspolitiikan seurauksena on ollut […]

Työtä, taloutta ja hyvinvointia

  • 2.2.2015

Teksti: AIRI KARJALAINEN, kuvat: PERTTI SALO – Nykyinen talouspolitiikan linja johtaa yhä suurempiin ja pitkäaikaisiin ongelmiin. Sen sijaan jos panostetaan elvyttävään talouspoliittisiin toimiin, julkisiin investointeihin, se maksaa itse itsensä, arvioi Metallityöväen liiton tutkimuspäällikkö Jorma Antila nykyistä talouspoliittista linjaa. Antila puhui lauantaina Pirkanmaan vasemmiston työtä, taloutta ja hyvinvointia –seminaarissa, johon osallistui viitisenkymmentä vasemmiston ammattiyhdistysaktiivia. Teollisuuden arvonlisäys […]

Kreikkalainen avain

  • 30.1.2015

Teksti: JARKKO LAMPUOTI Kreikan vasemmistopuolue Syriza meni ja otti sunnuntaina reippaan 36,3 prosentin vaalivoiton ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Kreikkalaiset osoittavat tällä haluavansa monen kriisissä rämmityn vuoden jälkeen reipasta suunnanmuutosta kahden vanhan valtapuolueen hyväksymään ja Euroopan keskuspankin, EU:n komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n muodostaman troikan vetämään talouskuripolitiikkaan. Kriisinhoito on ollut toistaiseksi erinomaisen surkeaa:  julkisvelan suhde bruttokansantuotteeseen on kasvanut 2009-2014 […]

Talouden leikkauksille loppu

  • 23.1.2015

MARKO HEIKKILÄ Päivän lehtiä lukeneena ja niiden artikkeleita ihmetelleenä ei voi olla huomaamatta kuinka kyvytön nykyinen hallitus on ollut. Vasemmistoliitto teki aivan oikein, kun lähti pois hallituksesta, jonka kyky tehdä oikeita päätöksiä on olematon. Talouspolitiikassa kokoomus ja demarit pitävät säästöjä ja leikkauksia lääkkeenä persiillään olevaan maan talouteen. Nämä leikkaukset ovat kuin suo, jolle ei näytä […]

Monopolikolhoosi pilaa sote-juhlat

  • 4.12.2014

KAISTAPÄÄ Vanhan viisauden mukaan omaa näkemystään kannattaa tarkistaa, jos huomaa olevansa samaa mieltä porvarin kanssa. Päteeköhän viisaus niin päin, että jos porvari on asiasta jotain mieltä, kannattaa pohtia, olisiko oma mielipide sittenkin päinvastainen? Nyt vähän näyttää siltä – ainakin sote-sotkun osalta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta on vatvottu joukolla, mutta lopputulosta ei tunnu tietävän vielä kukaan. […]

Kontula: Ydinvoima toivottoman vanhanaikaista

  • 3.12.2014

– Vasemmistoliitto ei kannata ydinvoimaa, koska se on kallista, vaarallista ja vanhanaikaista, sanoi kansanedustaja Anna Kontula puhuessaan lauantaina vasemmistoliiton Pirkanmaan piirikokouksessa ja tämänpäiväisessä ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnassa. – On selvää, että Suomen energiapolitiikan pitää joustaa teknologisten, tuotannollisten, ekologisten ja elämäntavallisten muutosten myötä. Ydinvoima ei jousta. Kun päätös kerran on tehty, tulee ydinvoimasta ehto, johon muun yhteiskunnan on mukauduttava. […]

Verotuksen vapaamatkustajat!

  • 5.10.2014

REINO NIEMI Paljon parjattu verotus on se keino, jolla voidaan turvata ne palvelut joita yhteiskunta tarvitsee, kehittyäkseen ja pysyäkseen pystyssä. Päivähoito, koulutus, terveydenhoito, vanhuspalvelut, sosiaalipalvelut, kulttuuri ja muut asuinympäristöömme kuuluvat asiat rahoitetaan sen avulla. Suomessa on valtionverotuksessa käytössä ns. progressiivinen veromalli. Isoista palkkatuloista maksetaan veroa korkeamman prosentin mukaan, pienistä tuloista verotus on alemmalla prosentilla. Veromalli […]

Kenen veroeuroja jahdataan?

  • 14.9.2014

ANNA KONTULA Varjotaloudella tarkoitetaan laittoman harmaan talouden lisäksi myös sellaista verokikkailua, jossa rahansiirtojen päätavoitteena on verojen välttely. Vuoden 2011 hallitusohjelmassa verovajeeseen suhtaudutaan vakavasti. Harmaan työn lisäksi siinä luvataan puuttua myös omistamiseen ja sijoitustoimintaan liittyvään verovälttelyyn. Nyt syksyllä 2014 näyttää siltä, että paperin kunnianhimoisista tavoitteista ovat edenneet vain ne, jotka koskevat ruohonjuuritason yrittäjää ja duunaria.  On […]

Finnairilla hallituksen lupa kiertää lakia?

  • 11.9.2014

Juttu ja kuvat: CAI MELAKOSKI – Finnair aikoo irtisanoa 540 vakituista työtekijäänsä ulkoistamalla koko matkustamohenkilökuntansa kaikilla kahdellakymmenellä Hongkongin ja Singaporen reiteillä, jyrisee ay-aktiivi Kalle Hyötynen. – Valtion omistajaohjauspolitiikka näyttäytyy todella omituisessa valossa. Sinivalkoisten siipien työt siirtyisivät norjalaisen OSM Aviationin välittämälle aasialaiselle vuokratyövoimalle. – Valtion omistajaohjausosaston päällikön, Eero Heliövaaran mukaan valtio siunaa nämä suunnitelmat polkea työehtoja. […]

Pienyrittäjä ei talleta rahoja veroparatiisiin

  • 9.9.2014

Teksti ja kuvat: MINNA MINKKINEN Suomessa on 322 183 yritystä, joista alle 10 työntekijää työllistäviä on 93,4 %. Itsensä työllistäviä on 152 000, ja määrä kasvaa tasaisesti. Yksi itsensä työllistävien ryhmä on kauneudenhoitoalan yrittäjät. Vuoden 2012 verohallinnon rekisterin mukaan heitä on 16 589, joista parturi-kampaajia on 12 283. Kauneudenhoitoala on yleisesti ottaen ala, jolla työllistytään […]