Avainsana:

vaalit2019

Satu Kosola: positiivista politiikkaa

  • 7.3.2019
  • TEKSTI: VK

– Hyvinvointivaltio on luotu poliittisilla päätöksillä ja sitä on rakennettu yhdessä usean sukupolven aikana. Miksi purkaisimme sitä nyt, kysyy Satu Kosola. Satu Kosola sanoo, että meidän on säilytettävä hyvinvointivaltio ja kehitettävä sitä edelleen muun muassa sosiaaliturvaa uudistamalla ja ottamalla perustulo käyttöön. Ymmärtävä, neuvotteleva ja oikeudenmukainen päättäjä – Päättäjänä haluan hyödyntää kuuntelemisen, yhteistyön ja ratkaisujen etsimisen […]

Maanpuolustus kuumensi tunteita virastotalolla

  • 7.3.2019
  • TEKSTI: Oskari Jokinen

Sotilaallinen puolustus ei enää riitä vastaamaan Suomen ja muiden Euroopan maiden turvallisuusuhkiin. Etenkin vasemmistolle on tärkeää niin sanottu laaja turvallisuuskäsitys, jonka mukaan sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja vaikkapa ympäristöuhkiin vastaaminen on myös oleellista turvallisuuspolitiikkaa. On kuitenkin luonnollista, että etenkin Ukrainan kriisin alettua vuonna 2014 myös perinteisempi sotilaallisen turvallisuuden tematiikka on noussut jälleen tapetille. Tutkija Francis Fukuyaman kylmän […]

Virva-Mari Rask: kenellä on tulevaisuus?

  • 6.3.2019
  • TEKSTI: VK

Eduskuntavaalikampanjansa tärkeimpänä tavoitteena Virva-Mari Rask pitää eriarvoisuuden poistamista niin koulutuksen, kuin toimeentulon ja hyvinvoinninkin osalta. – Suuri tavoite, joka on mahdollista saavuttaa pitkäjänteisellä työllä ja poliittisella tahdolla, Virva-Mari Rask uskoo. – Toimintaani ohjaa vahva aatemaailma ja oikeudenmukaisuuden tunto. Päättäjänäkin olisin tunnollinen, rehellinen ja asioihin paneutuva. Uskon, että poliitikonkin on hyvä paneutua muutamaan poliittiseen alueeseen ahnehtimatta […]

Anneli Lehtonen: pidetään huolta

  • 6.3.2019
  • TEKSTI: VK

Anneli Lehtonen pitää eduskuntavaaliehdokkaana tärkeänä, että terveyskeskusmaksut pitää poistaa. Maksut koskevat kipeimmin terveyspalveluja paljon tarvitsevia eläkeläisiä ja muita pienituloisia. – Pidetään huolta, että jokainen saa tarvitsemansa hoivan ja hoidon varallisuudesta riippumatta. Oikeus terveyteen ja hyvään hoitoon kuuluu kaikille, ei vain harvoille. Uudet haasteet poliitikkona kutsuvat Anneli Lehtonen kuvailee olevansa osaava, omistautunut ja luotettava päättäjä. Kokeneena […]

Iikka Nikkinen: Rohkeus muutokseen

  • 5.3.2019
  • TEKSTI: VK

Iikka Nikkinen on menossa eduskuntaan ilmastoasiat edellä. Näin voinee sanoa, koska hänen sanojensa mukaan ilmastonmuutos on tulevien vaalien tärkein vaaliteema, jonka myötä Suomesta luodaan oikeudenmukainen ja kestävä valtio. – Koko maailma odottaa vastauksia ilmastonmuutoksen hillintään, edelläkävijänä Suomi voi antaa koko maailmalle vastaukset, Iikka Nikkinen tiivistää. Palo yhteiskunnallisiin asioihin – Noin kymmenen vuotta sitten minussa syttyi […]

Rauno Kesseli: pysäytetään eriarvoistuminen

  • 5.3.2019
  • TEKSTI: VK

Eduskuntavaaliehdokas Rauno Kesselin vaalikärkiä ovat ilmastonmuutos, perustulo ja työelämän murros. – Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tulee lisätä joukkoliikennemahdollisuuksia. Perustulo vapauttaa ihmiset luovaan tekemiseen. Työelämälakeja uudistettaessa on ay-liikkeen oltava mukana valmistelutyössä, täsmentää Rauno Kesseli. Päättäjä, joka kohtaa kansalaiset – Olen päättäjänä luotettava ja tunnollinen. Tuskin minua olisi valittu muuten kaupunginvaltuustoon kahdeksaa kertaa. Juttelen ihmisten kanssa niin kaupan jonossa […]

Raija Westergård: rohkea ja päättäväinen työläisnainen vasemmalta

  • 4.3.2019
  • TEKSTI: VK

– ”Raija on ikäihmisen puolella”,  sanoi kerran eräs asiakas ja se pitää täysin paikkansa, kertoo Raija Westergård vaalikärjestään, joka on vanhuspolitiikassa, eläkeläisköyhyyden ja eriarvoistumiskehityksen hillinnässä. Myös ilmaston- ja huoltosuhteen muutokset  ovat tärkeitä kysymyksiä kohti inhimillistä ja tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa Kärsivällinen ”kapteeni” Päättäjäksi päästessään Raija Westergård vertaisi itseään ison laivan kapteeniin, joka ymmärtää, että laiva kääntyy hitaasti, […]

Kai Muukkonen: Potkut pakkolakipolitiikalle

  • 4.3.2019
  • TEKSTI: VK

Luottamuksen palauttaminen työmarkkinoille on Kai Muukkosen tärkein vaaliteema eduskuntavaaleissa. – Nykyinen hallitus on tunaroinut työelämän ennustettavuuden, mutta meidän tekemisellä ja esimerkillä asia laitetaan seuraavalla hallituskaudella kuntoon, esittää Kai Muukkonen. Tullessaan valituksi Kai Muukkonen olisi sopimisen, ei sanelun asialla. – Olisin päättäjä johon kansalainen voisi luottaa, ja kuluttajansuoja olisi tällä kohdin kohdallaan, hän vakuuttaa. Aina on […]

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 4/8: 2003

  • 4.3.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Suomen uusi perustuslaki astui voimaan vuonna 2000. Se korvasi aikaisemmat neljä lakia ja säännökset, jotka muodostivat perustuslain. Uusi perustuslaki muutti maan valtiollista järjestelmää kansanvaltaiseen suuntaan. Se nosti kansan valitseman eduskunnan maan kiistattomasti korkeimmaksi valtioelimeksi. Tasavallan presidentiltä siirrettiin valtaa kansalaisten valitsemalle eduskunnalle ja hallitukselle. Uuden perustuslain mukaan eduskunta valitsee pääministerin, jonka presidentti nimittää tehtäväänsä. Pääministeri tekee […]

Suomeen koko maan kattava vaellusreitti

  • 3.3.2019
  • TEKSTI: IIKKA NIKKINEN   

Suomalaiset viettävät tilastojen mukaan yhä enemmän aikaa kansallispuistoissa ja luonnossa. Kaupungin ulkopuolisessa luonnossa ihmisen mieliala paranee voimakkaammin kuin kaupunkiluonnossa, sen takia meidän on vaalittava kansallisaarrettamme luontoa, kansallispuistoja sekä retkeilyalueitamme. Kansallispuistoissa vieraillaan vuosittain jo yli kolme miljoonaa kertaa. Lukuisat tutkimukset ympäri maailmaa ovat osoittaneet luonnossa liikkumisen positiiviset terveysvaikutukset. Lisäksi keskimäärin kansallispuistoissa kävijöiden rahankäyttö tuo lähialueelle yli […]