Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

4.3.2019 klo 08:37

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 4/8: 2003

Vasemmistoliitto osallistuu huhtikuussa kahdeksannen kerran eduskuntavaaleihin. Mitä tapahtui, ja mitkä asiat olivat pinnalla vuonna 2003, kun vasemmistoliitto osallistui neljänsiin eduskuntavaaleihinsa? Vasen Kaista -verkkolehden kirjoitussarja esittelee kaikki vasemmistoliiton eduskuntavaalit.

Suomen uusi perustuslaki astui voimaan vuonna 2000. Se korvasi aikaisemmat neljä lakia ja säännökset, jotka muodostivat perustuslain. Uusi perustuslaki muutti maan valtiollista järjestelmää kansanvaltaiseen suuntaan. Se nosti kansan valitseman eduskunnan maan kiistattomasti korkeimmaksi valtioelimeksi. Tasavallan presidentiltä siirrettiin valtaa kansalaisten valitsemalle eduskunnalle ja hallitukselle.

Uuden perustuslain mukaan eduskunta valitsee pääministerin, jonka presidentti nimittää tehtäväänsä. Pääministeri tekee esityksen ministereistä. Hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta ja presidentti käyttää valtaa hallituksen esityksestä tai myötävaikutuksella.

Vuoden 2003 eduskuntavaalit olivat ensimmäiset uuden perustuslain aikaiset parlamenttivaalit. Jo 1990-luvulla suurimmat puolueet olivat yrittäneet tehdä eduskuntavaaleista pääministerivaalit. Uusi perustuslaki lujitti pääministerin asemaa valtiollisessa hierarkiassa ja antoi ajatukselle pääministerivaaleista lisäpontta.

SDP ja keskustapuolue ryhtyivät yksissä tuumin kyseenalaistamaan uutta perustuslakia. Ne selittivät uuden perustuslain sisältöä väärin tulkiten, että nyt kyseessä on pääministerivaalit. Puolueet menivät jopa niin pitkälle, että valitsivat puheenjohtajansa virallisiksi pääministeriehdokkaikseen.

Osa lehdistöstä tuki auliisti suurpuolueiden vaalistrategiaa. Oli paljon helpompaa keksiä vetäviä otsikoita ja kynäillä dramaattisia juttuja pääministeriehdokkaista kuin paneutua puolueiden vaaliohjelmiin ja yrittää löytää niistä merkittäviä eroja. Politiikan ja vaalien henkilöityminen oli alkanut jo 60-luvulla, jolloin televisiot yleistyivät. Nyt vaalit olivat muuttumassa kahden tai kolmen henkilön urheilukilpailuksi. Pääosa laatulehdistöstä suhtautui vielä tuossa vaiheessa sangen kriittisesti pääministerivaalikonseptiin.

***

Vuoden 2003 eduskuntavaalien aikaan Suomen presidenttinä oli Tarja Halonen. Hänet valittiin toiselle kaudelle presidentinvaaleissa vuonna 2006, siten maalla oli sama presidentti koko vaalikauden 2003‒2007.

Edellisen vaalikauden 1999‒2003 ajan pääministerinä oli Paavo Lipponen. Lipposen toinen hallitus oli SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden, kokoomuksen ja RKP:n ministereistä koottu sateenkaarihallitus. Hallituksella oli aloittaessaan takanaan 140 kansanedustajan luottamus ja vaalikauden lopussa hallitusta tuki 129 kansanedustajaa. Vihreät jättivät hallituksen keväällä 2002 vastalauseena rakennusluvan myöntämiselle Olkiluodon ydinvoimalalle.

Eduskuntavaaleista tehtiin Jäätteenmäen ja Lipposen kaksintaistelu

Pääministerivaaleiksi julistettujen eduskuntavaalien pääosia näyttelivät keskustapuolueen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen ja kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä. Julkisuudessa vaaleista tuli lopulta pääministeri Lipposen ja oppositiojohtaja Jäätteenmäen välinen taistelu.

Pääministerivaaliasetelma oli varsin onnistunut sosiaalidemokraattien ja keskustan kannalta. Pääministeripuolue lisäsi kannatustaan ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa vuoden 1983 jälkeen ja kaksi parhaiten vaaleissa menestynyttä puoluetta sai yhteensä suuremman osuuden äänistä (49,2 prosenttia) kuin koskaan sitten vuoden 1954 vaalien.

Sekä keskusta että SDP saivat uusia ääniä kokoomusta, vasemmistoliittoa tai RKP:tä edellisissä vaaleissa äänestäneiltä. Keskusta ja SDP saivat myös liikkeelle kansalaisia, jotka edellisissä vaaleissa olivat jättäneet äänestämättä. Kokoomusta vuonna 1999 äänestäneistä sen sijaan moni jätti äänestämättä näissä vaaleissa.

Keskusta nousi täpärästi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi saamalla seitsemän lisäpaikkaa, sosiaalidemokraatitkin saivat kaksi lisäpaikkaa. Keskustan etumatka demareihin jäi kahteen paikkaan.

Lipposen hallituksen kakkospuolue kokoomus sai kärsiä suurimman osan hallituspuolueita tavallisesti kohtaavasta vaalitappiosta.

Taulukko 1. Suomi näytti jo olevan siirtymässä kaksipuoluejärjestelmään vuonna 2003, kun kaksi puoluetta sai enemmistön eduskunnassa, 108 paikkaa. Vuonna 2007 kaksi suurinta (kesk. ja kok.) saivat vielä 101 paikkaa, vuonna 2011 (kok. ja SDP) 86 paikkaa ja vuonna 2015 (kesk. ja PS) 87 paikkaa. Kaksipuoluejärjestelmä ei siten ole toteutunut.

Vasemmistoliiton kannatus putosi ensimmäisen kerran alle kymmenen prosenttiyksikön. Satakunnassa ja Pirkanmaalla vasemmisto menetti paikan, Pohjois-Savossa tuli lisäpaikka vaaliliiton ansiosta.

Vihreille vaalit olivat menestys. Vihreä liitto lisäsi etumatkaansa ruotsalaiseen kansanpuolueeseen ja kristillisdemokraatteihin ja otti pysyvästi paikan keskisuurten puolueiden joukossa yhdessä vasemmistoliiton kanssa.

Suomen Kristillinen Liitto (SKL) esiintyi ensimmäistä kertaa vaaleissa uudella nimellään Suomen Kristillisdemokraatit (KD). Puolue lisäsi kannatustaan, mutta menetti kolme paikkaa, sillä keskustapuolue ei näissä vaaleissa solminut kristillisten kanssa vaaliliittoja.

Perussuomalaiset lisäsi paikkojaan yhdestä kolmeen, ja liittyi niiden kahdeksan puolueen joukkoon, jotka muodostaisivat eduskunnan myös kaikissa seuraavissa vaaleissa. Vuoden 1999 vaaleissa yhden paikan saanut Remonttiryhmä jäi ainakin toistaiseksi viimeiseksi vaaleissa eduskuntaan nousseeksi yhden tai kahden vaalikauden tähdenlentopuolueeksi.

SKP vaikutti ensimmäisen ja viimeisen kerran vaalitulokseen

Suomen kommunistinen puolue (SKP) osallistui eduskuntavaaleihin toisen kerran, ja sai tähän mennessä kaikkien aikojen parhaan vaalituloksensa. SKP sai eniten ääniä (21 079) ja suurimman ääniosuuden (0,8 prosenttia) niistä puolueista, jotka jäivät ilman kansanedustajan paikkoja. Myöhemmin SKP:n äänimäärä ja ääniosuus on laskenut joka vaaleissa. Vuonna 2015 SKP sai 7 529 ääntä ja 0,3 prosenttia äänistä.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa SKP todennäköisesti vaikutti ensimmäisen ja viimeisen kerran eduskunnan kokoonpanoon. Pirkanmaan vaalipiirissä vasemmistoliitto hävisi yhden paikan. Vasemmistoliitto olisi tarvinnut 2 887 lisä-ääntä ottaakseen kokoomuksen saaman vaalipiirin viimeisen paikan ja pitääkseen kolmannen paikkansa. Vasemmistoliitto ja SKP kilpailivat vielä tuolloin osin samoista äänistä. SKP teki parhaan tuloksensa missään vaalipiirissä ikinä, ja sai 5 430 ääntä, 2,2 prosenttia vaalipiirin äänistä. Noin puolet noista äänistä olisi siirtänyt vaalipiirin viimeisen paikan kokoomukselta vasemmistoliitolle. Muissa vaalipiireissä tai vaaleissa SKP:n osallistuminen ei liene vaikuttanut kansanedustajain paikkojen jakautumiseen.

Vaalipiirit

Mikkeli vaalipiirin nimi muuttui Etelä-Savon vaalipiiriksi ja Kuopion vaalipiiristä tuli Pohjois-Savon vaalipiiri.

Hämeen vaalipiiriin liitettiin Artjärvi ja Orimattila Uudenmaan vaalipiiristä sekä Hartola, Heinola ja Sysmä Etelä-Savon (Mikkelin) vaalipiiristä.
Satakunnan vaalipiiriin liitettiin Kodisjoki Varsinais-Suomen vaalipiiristä.
Pirkanmaan vaalipiiriin liitettiin Suodenniemi, Vammala ja Äetsä Satakunnan vaalipiiristä ja Urjala Hämeen vaalipiiristä.

Helsingin (21 paikkaa), Uudenmaan (33) ja Hämeen (14) vaalipiirit saivat lisäpaikan, Pirkanmaan vaalipiiri (18) kaksi, ja vastaavasti Satakunnan (9), Kymen (12) ja Lapin (7) vaalipiirit menettivät yhden, Etelä-Savon vaalipiiri kaksi paikkaa.

Vasemmistoliitolle lisäpaikka vaaliliiton avulla

Vasemmistoliitto muodosti vaaliliiton sosiaalidemokraattien ja vihreiden kanssa Etelä-Savon vaalipiirissä. SDP sai kaksi paikkaa, vasemmisto ja vihreät eivät yhtään. Pohjois-Karjalassa vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattien vaaliliitto sai kolme paikkaa, jotka menivät SDP:lle.

Sen sijaan Pohjois-Savossa vasemmistoliitto hyötyi vaaliliitosta sosiaalidemokraattien kanssa. Vaaliliitto sai neljä paikkaa jotka jakautuivat tasan kummallekin vaaliliitolle. Ilman vaaliliittoa vasemmistoliitto ei olisi saanut takaisin toista paikkaansa vaalipiirissä.

Lapin vaalipiirissä kokoomus säilytti yhden paikkansa kristillisten, liberaalien ja perussuomalaisten kanssa muodostamansa vaaliliiton ansiosta. Ilman tuota vaaliliittoa keskusta olisi saanut kolmen sijasta neljä kansanedustajaa Lapista, kokoomus ei yhtään.

Vaaliliittoja muodostettiin kaikkiaan 20, suurin osa pienten puolueiden kesken. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa solmittiin peräti 48 vaaliliittoa. Eniten vaaliliittojen vähenemisestä kärsi kristillisdemokraatit.

Vasemmisto vaaleihin tunnuksella Me. Yhdessä

Vasemmistoliitto teetti syksyllä 2002 tehdyn laajan mielipidetutkimuksen osana kyselyn niistä kysymyksistä, joita kansalaiset pitivät tärkeimpänä. Kyselyssä kävi ilmi, että useampi kuin neljä viidestä kansalaisesta piti tärkeämpänä huolehtia julkisista palveluista kuin alentaa veroja. 

Vaalivuoden alussa suuret puolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta lupasivat jatkaa suurten verohelpotusten linjaa. Vasemmistoliiton mielestä verohelpotusten aika olisi vasta sitten kun köyhyysongelmat on voitettu.

Vasemmistoliitto olisi korottanut työmarkkinatukea, peruspäivärahaa, opintorahaa, pienimpiä eläkkeitä sekä pienimpiä äitiys- ja isyyspäivärahoja. Lisäksi lapsilisät olisi pitänyt sitoa indeksiin ja ruoan arvonlisävero alentaa 17 prosentista 12 prosenttiin. Muutokset olisi voitu helposti rahoittaa kiristämällä pääoma- ja osinkotulojen verotusta.

Muut puolueet veropuolue kokoomusta lukuunottamatta tulivat lähemmäksi vasemmistoliiton linjauksia sen jälkeen kun valtiovarainministeriö oli ilmoittanut synkentyvistä talousnäkymistä ja Helsingin Sanomat julkistanut kansalaisten huolenaiheita koskevan kyselynsä tulokset. Kyselyn mukaan kansalaisia ei paljoa liikuta verotus, sen sijaan suomalaisia huolestuttaa sairaiden ja vanhusten hoito, työttömyys ja köyhien asema.

Vasemmistoliiton kansanedustajat

Vasemmistoliiton kansanedustajiksi valittiin vaalipiireittäin:

  • Helsingin vaalipiiristä (21 kansanedustajan paikkaa) erikoissairaanhoitaja Outi Ojala (1946‒2017), 6 658 ääntä
  • Uudenmaan vaalipiiristä (33) toimitusjohtaja, valtiotieteen lisensiaatti Suvi-Anne Siimes, (1963‒), 17 572 ääntä, valtiotieteen maisteri, toimittaja Jaakko Laakso (1948‒), 5 003 ääntä ja levyseppä Kari Uotila (1955‒), 3 454 ääntä
  • Varsinais-Suomen vaalipiiristä (17) varatuomari, työvoimapiirin lakimies Annika Lapintie (1955‒), 6 743 ääntä ja kirvesmies Mikko Immonen (1950‒), 3 939 ääntä
  • Satakunnan vaalipiiristä (9) erikoislääkäri Veijo Puhjo (1948‒), 5 687 ääntä
  • Hämeen vaalipiiristä (14) aluetoimitsija Matti Kauppila, (1945‒), uusi kansanedustaja, 3 749 ääntä
  • Pirkanmaan vaalipiiristä (18) asentaja Mikko Kuoppa (1944‒), 6 286 ääntä ja filosofian maisteri, tiedottaja Minna Sirnö (1966‒), uusi kansanedustaja, 5 076 ääntä
  • Kymen vaalipiiristä (12) kirurgian erikoislääkäri Pentti Tiusanen (1949‒2018), 7 176 ääntä
  • Pohjois-Savon vaalipiiristä (10) hallintotieteiden maisteri, tilintarkastaja Iivo Polvi (1943‒), 3 451 ääntä ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti Erkki Virtanen (1952‒), uusi kansanedustaja, 3 538 ääntä
  • Keski-Suomen läänin vaalipiiristä (10) konekorjaaja, työsuojeluvaltuutettu Matti Kangas (1944‒), 4 233 ääntä
  • Oulun vaalipiiristä (18) toimistotyöntekijä Anne Huotari (1959‒), 6 771 ääntä, pääluottamusmies Martti Korhonen (1953‒), 6 133 ääntä ja insinööri, ammattioppilaitoksen rehtori Unto Valpas (1944‒2016), 5 884 ääntä
  • Lapin vaalipiiristä (7) sosionomi Esko-Juhani Tennilä (1947‒), 10 580 ääntä ja yhteiskuntatieteiden maisteri, metsätalousinsinööri Markus Mustajärvi (1963‒), uusi kansanedustaja, 4 895 ääntä.

Vasemmistoliitto ei saanut kansanedustajia Etelä-Savon (6 kansanedustajaa, lähinnä valintaa oli Eeva Vehviläinen, 1 345 ääntä), Pohjois-Karjalan, (7, lähinnä valintaa Esko Mononen 3 618 ääntä) eikä Vaasan (17, Taina Lehto 1 842 ääntä) vaalipiireistä. Ahvenanmaalla (1) vasemmistoliitto ei osallistunut vaaleihin.

Vasemmistoliiton edellisestä eduskuntaryhmästä Marjatta Stenius-Kaukonen ja Esko Helle eivät asettuneet ehdolle. Kun vasemmistoliitto Satakunnassa menetti toisen paikkansa, eivät vaaliliiton äänet riittäneet pitämään Katja Syväristä eduskunnassa. Pertti Turtiaisen ja Matti Huutolan saamat äänet eivät riittäneet kansanedustajan paikan uusimiseen.

Muutama myöhemmissä vaaleissa kansanedustajaksi valittava vasemmistoliittolainen oli jo näissä vaaleissa luomassa pohjaa tulevalle valinnalleen. Helsingin vaalipiirissä oli ehdokkaana Paavo Arhinmäki (3 065 ääntä), Varsinais-Suomessa Jyrki Yrttiaho (3 347) Satakunnassa Jari Myllykoski (2 956), Pirkanmaalla Anna Kontula (383), Pohjois-Savossa Matti Semi (3 257), Oulussa Risto Kalliorinne (2 040) ja Merja Kyllönen (1 734).

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimi Outi Ojala 2.4.2004 asti, sen jälkeen Martti Korhonen vuoden 2006 toukokuun loppuun, jolloin Korhonen valittiin vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Tämän jälkeen eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtäviä hoiti Annika Lapintie vaalikauden loppuun. Lapintie jatkoi eduskuntaryhmän puheenjohtajana vielä kaksi seuraavaa vaalikautta, vuoteen 2015.

Annika Lapintie toimi ensimmäisenä varapuheenjohtajana ryhmäpuheenjohtajaksi valintaansa asti, sen jälkeen varapuheenjohtajana toimi Kari Uotila. Toisen varapuheenjohtajan tehtäviä hoiti Iivo Polvi vuoden 2006 tammikuun loppuun ja hänen jälkeensä Matti Kangas vaalikauden loppuun.

Taulukko 2. Vuoteen 2003 asti Lappi oli vasemmistoliiton suurin vaalipiiri ääniosuudella mitattuna, ja Oulu oli aina toiseksi suuurin. Kolmannen sijan sai Pirkanmaa vuosina 1991 ja 1999, Kuopio vuonna 1995 ja Satakunta vuoden 2003 vaaleissa.

Vuonna 2003 valitussa vasemmiston eduskuntaryhmässä oli vahva työläisammattien edustus. Kuudella edustajalla oli perinteinen työläistausta, toimihenkilöitä oli kaksi. Kolme edustajaa oli korkeakoulutettuja terveydenhoitoalan ammattilaisia ja viisi edustajaa oli toiminut korkeakoulututkintoa vaativassa asiantuntijatehtävässä. Kolmella oli toimittaja- tai tiedottajatausta.

Äänestysaktiivisuus kääntyi nousuun

Viisissä vaaleissa peräkkäin laskenut äänestysaktiivisyys kääntyi näissä vaaleissa nousuun. Suomessa asuvista kansalaisista 69,7 prosenttia käytti äänioikeuttaan. Edellisissä eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli 68,3 prosenttia. Äänestysaktiivisuus oli kuitenkin edelleen alhainen aikaisempaan verrattuna. 1960-luvulta alkaen eduskuntavaalien äänestysprosentti oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta yli 80 aina vuoteen 1987.

Naiset kasvattivat etumatkaansa miehiä ahkerimpina äänestäjinä neljään prosenttiyksikköön. Naisista 71,6 prosenttia käytti äänioikeuttaan, miehistä vain 67,6 prosenttia. Miehet olivat naisia aktiivisempia kaikissa eduskuntavaaleissa aina vuoteen 1987, jolloin naiset ohittivat miehet ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen naiset ovat aina äänestäneet miehiä vilkkaammin.

Eduskunta ei ole äänestäjien peilikuva

Sanonta, että eduskunta on kansa pienoiskoossa, ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Kansanedustajiksi valikoituu huomattavasti kansalaisia keskimäärin pidemmälle koulutettuja kansanedustajia. Korkea-asteen koulutuksen saaneita oli vuoden 2003 eduskuntavaaleissa valituista kansanedustajista kolme neljäsosaa, ehdokkaista puolet ja kansalaisista oli samaan aikaan korkea-asteen koulutuksen saanut vajaa puolet.

Ylemmän korkeakoulututkinnon oli suorittanut 6,1 prosenttia kansalaisista ja 51 prosenttia kansanedustajiksi valituista. Koulutusta arvostavassa yhteiskunnassa on sopivaa ja luonnollista, että kansalaiset arvostavat koulutusta punnitessaan sitä, kenelle äänensä eduskuntavaaleissa antaisi.

Taulukko 3. Vasemmistoliiton ja vihreiden listoille pääsivät keskimäärin normaalituloiset, keskustan ja kokoomuksen ehdokkailla oli jo kolme kertaa keskimääräistä kansalaista paksumpi lompakko.

Tasavertaisuuden toteutumisen kannalta on sen sijaan ongelmallista, että ehdokkaiksi ja kansanedustajiksi valikoituu selvästi suurituloisempia ja varakkaampia henkilöitä kuin kansalaiset keskimäärin. Suurilla puolueilla on vaalityöhön enemmän varoja, sillä ne saavat huomattavasti enemmän puoluetukia kuin muut puolueet. Tämän lisäksi niiden ehdokkailla on mahdollisuus käyttää vaalikampanjoihinsa huomattavasti enemmän omia varoja.

Kansanedustajiksi valituilla oli vuonna 2003 lähes nelinkertaiset tulot kansalaisten keskituloon verrattuna. Kansanedustajiksi valituista 95 prosenttia ansaitsi yli 32 000 euroa. Äänioikeutetuista näihin tuloihin ylsi vain 19 prosenttia ja ehdokkaista 45 prosenttia. Kokoomuksen ja keskustan ehdokkaiden tulot olivat kaksinkertaiset verrattuna vasemmistoliiton ja vihreiden ehdokkaiden tuloihin.

Naisten osuus äänistä nousi uuteen ennätykseen

Naisten osuus eduskuntavaaleissa annetuista äänistä nousi ensimmäisen kerran yli 40 prosentin. Sen sijaan osuus ehdokkaista ja valituista jäi edelleen jälkeen vuoden 1991 ennätyksellisestä tasosta.

Kaavio 1. Naiset äänestivät ahkerammin kuin miehet. Silti he jäivät vähemmistöön kaikilla mittareilla. Kansainvälisessä vertailussa sukupuolten tasa-arvo toteutui toki eduskuntavaaleissa mallikkaasti.

Naisten osuus ehdokkaista kasvoi kaikissa puolueissa, mutta vain SDP:ssä, vihreissä ja RKP:ssa naiskansanedustajien määrä lisääntyi. Kokoomuksen, vasemmiston ja kristillisten naiskansanedustajien määrä laski. Naiskansanedustajien määrä lisääntyi yhdellä, 75 kansanedustajaan.

Kaavio 2. Vasemmistoliitolla oli vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ennätysmäärä naisehdokkaita ja naisehdokkaiden osuus puolueen äänistä oli suurempi kuin koskaan ennen. Naisten määrä ja suhteellinen osuus kansanedustajista kuitenkin väheni.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään valittiin vain viisi naista, vain hiukan yli neljännes jäsenistä. Ryhmää kutsuttiinkin jopa omien keskuudessa äijäporukaksi. Niissä vaalipiireissä, joista vasemmistoliitto sai vain yhden kansanedustajan, oli perinteistä työläisammattia edustavalla miehellä useasti parhaat vaalityön resurssit.

Vasemmistoliitolla eniten alle 30-vuotiaita ehdokkaita

Alle 30-vuotiaita kansanedustajia valittiin 1999 eduskuntavaaleissa ennätysmäärä, vasemmistoliittokin sai ensimmäisen alle 30-vuotiaan kansanedustajansa. Niinpä myös alle 30-vuotiaita ehdokkaita asetettiin ennätysmäärä vuoden 2003 vaaleissa.

Nuorten ehdokkaiden äänet hajosivat monen ehdokkaan kesken, ja alle 30-vuotiaiden kansanedustajien luku putosi vuotta 1999 edeltäneeseen tasoon. Alle 30-vuotiaita valittiin 13 vuonna 1999, mutta vain kuusi vuonna 2003. Yli 60-vuotiaiden kansanedustajien määrä sen sijaan lähes tuplaantui. Yli puolet kansanedustajista oli vaalipäivänä 45‒59 -vuotiaita.

Taulukko 4. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa vasemmistoliitto sai ensimmäisen alle 30-vuotiaan kansanedustajan, mutta jäi ilman vuoden 2003 vaaleissa.

Vasemmistoliitolla oli puolueista kaikkein suurin osuus nuoria ehdokkaita, joka viides ehdokas oli alle 30-vuotias, mutta yksikään heistä ei tullut valituksi. Nuorin vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäsen oli 38-vuotias Minna Sirnö. Lähes kolme neljännestä vasemmiston eduskuntaryhmän jäsenistä oli 45‒59 -vuotiaita.

Suomen vaalijärjestelmä ei ole suhteellinen

Vaikka Suomessa ei ole muodollista äänikynnystä, on äänikynnys käytännössä korkea. Piilevä vaalikynnys on toistakymmentä prosenttia niissä vaalipiireissä, joissa valitaan alle kymmenen kansanedustajaa. Koska järjestelmä suosii suuria puolueita, eivät puolueet ole lukuisista yrityksistä huolimatta päässeet järjestelmän muuttamisen vaatimaan yhteisymmärrykseen.

Aidosti suhteellisen vaalitavan toteuttaminen ei ole lainkaan mahdotonta, esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa sellainen on käytännössä. Saksassa tosin äänikynnys on viisi prosenttia, ja se tekee uusille puolueille pääsyn liittopäiville erittäin hankalaksi. Ruotsissa äänikynnys on neljä prosenttia.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa keskusta sai neljä, SDP kolme ja kokoomus kaksi ylimääräistä paikkaa verrattuna kansanedustajapaikkojen aidosti suhteelliseen jakoon.

Vastaavasti KD, joka vaaliliittojen ansiosta sai aikaisempina vuosina ylipaikkoja, sai tällä kertaa neljä paikkaa vähemmän, kuin mihin äänimäärä suhteellisessa vaalissa olisi oikeuttanut.

Vihreät olisivat saaneet suhteellisessa vaalissa kaksi paikkaa toteutunutta enemmän, vasemmistoliitto ja RKP yhden. SKP olisi saanut yhden paikan eduskunnassa, jos paikat olisi jaettu suhteellisen kannatuksen mukaisesti.

Suuret puolueet saivat kansanedustajapaikan alle 13 000 äänellä, vasemmistoliitto ja PS noin 14 600 äänellä, vihreät ja RKP noin 16 000 äänellä. Kristilliset saivat 1999 vaaleissa paikan alle 12 000 äänellä, näissä vaaleissa puolue tarvitsi yhteen paikkaan yli 21 000 ääntä.

Taulukko 5. Suuri puolue saa kansanedustajan alle 13 000 äänellä, pieni ei välttämättä saa edustajaa 21 000 äänellä. Tosin pientäkin voi vaaliliitossa onnistaa. Näin kävi vuoden 1995 vaaleissa, kun ekologinen puolue vihreät sai kansanedustajan Pirkanmaalta 7 865 äänellä.

Epäsuhta kansanedustajapaikkojen jaossa johtaa siihen, että eduskunnan kokoonpano ei vastaa vaaleissa ilmaistua puolueiden kannatusta. Tällä on myös taloudellisia seurauksia. Kun puoluetuki jaetaan paikkojen eikä äänimäärien suhteessa, saavat etupäässä suuret puolueet ylimääräistä puoluetukea pienempien puolueiden kustannuksella.

Puoluetukea ja puolueiden lehdistötukea myönnettiin vuonna 2005 19,9 miljoonaa euroa (nykyisen rahanarvon mukaan 24,33 miljoonaa euroa). Kansanedustajaa kohden tuki oli sata tuhatta euroa vuodessa, neljäsataa tuhatta vaalikaudessa, joten kyse on suurista taloudellisista resursseista suurpuolueiden hyväksi.

Taulukko 6. Kun puoluetuki lisukkeineen on kansanedustajaa kohden ollut puolen miljoonan euron luokkaa vaalikaudessa, tienasivat kolme suurinta puolueet vuoteen 2007 mennessä yhteensä noin 16 miljoonaa ylimääräistä tukea pienempien puolueiden kustannuksella, verrattuna tilanteeseen jossa vaalit olisivat aidosti suhteelliset.

Virallinen puoluetuki ja lehdistötuki muodosti vain osan puoluetuesta. Puolueille jaettiin lisäksi eduskuntapaikkoihin suhteutettuna ylimääräistä tukea vaalikampanjoihin, eduskuntaryhmien kanslia-avustusta ja kansanedustajien avustajien palkkoihin, nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöille, sivistysjärjestöille ja vuodesta 2005 on tukea annettu myös puolueiden ajatushautomoille.

Jäätteenmäki pätkäpääministeriksi

Eduskuntavaalien jälkeisistä hallitusneuvotteluista selvittiin neljässä viikossa. Kun SDP suostui siihen, että pääministeriksi tulee Jäätteenmäki, oli neuvotteluissa kyse enää siitä, mikä tai mitkä puolueet otetaan varmistamaan keskustan ja SDP:n yhteensä 108 kansanedustajan enemmistöhallitusta.

Vasemmistoliitto oli halukas hallitukseen varmistamaan erityisesti hallituksen toimintaa köyhyysongelmien voittamiseksi. SDP oli halukas ottamaan vasemmistoliiton hallituskumppaniksi, mutta keskustalle ei vasemmistöenemmistöinen hallitus sopinut. Sekä SDP:n että keskustan piirissä oli voimakasta vastustusta vihreiden ottamiselle hallitukseen. Lopulta RKP otettiin kolmanneksi hallituspuolueeksi.

Eduskunta valitsi ensimmäistä kertaa uuden pääministerin uuden perustuslain mukaisesti. Keskustapuolueen, SDP:n ja RKP:n äänin pääministeriksi valittiin Anneli Jäätteenmäki. Kun Jäätteenmäki joutui kesäkuussa eroamaan niin sanotun Irak-gaten vuoksi, kolmen puolueen hallitus jatkoi sillä erolla, että pääministeriksi valittiin Matti Vanhanen.

Rikkaiden suosiminen täydentyi ‒ varallisuusvero poistettiin

Tuloerot kasvoivat merkittävästi vuodesta 1990 vuoteen 2003. Suurituloisimman kymmenyksen käytettävissä olevat tulot kasvoivat 30 prosenttia ja pienituloisimman kymmenyksen kuusi prosenttia. Pääoma- ja optiotulot muodostivat suurimman osan kaikkein suurituloisimpien tilistä.

Uusliberalistisen talouspolitiikan täydentyminen jatkui. Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana lopetettiin varallisuusvero tykkänään ja kuntien mahdollisuuksia vastata hyvinvointipalveluista rapautettiin.

Miljardeja euroja käytettiin verohelpotuksiin, jotka eivät koskeneet lähes miljoonaa kansalaista. Kansaneläkkeitä korotettiin viidellä eurolla. Työttömien peruspäivärahan, työmarkkinatuen tai opintotuen tason nostamiseksi ei tehty kuin näennäisiä muutoksia.

Valtiovarainministerin paikka oli sosiaalidemokraateilla, mutta budjettiesityksissä toteutettiin kokoomuksen vaalilupauksiin perustuvaa käsikirjoitusta.

Varallisuusveron poistaminen oli kova paikka sosiaalidemokraattiselle eduskuntaryhmälle, ja se pohjusti demarien rökäletappiota vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen vahvistama hallitusrintama hyväksyi äänin 134−45 varallisuusveron lopettamisen vuoden 2006 alusta.

Vasemmiston, vihreiden, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten rinnalla varallisuusveron lakkauttamista vastaan äänesti seitsemän sosiaalidemokraattia. Myös äänestyksestä poissa olevien demarien määrä oli silmiinpistävä. Poissa oli 20 kansanedustajaa, heistä yhdeksän sosiaalidemokraatteja.

Suomi yhä syvemmälle EU:n ytimeen

Ehdotus Euroopan perustuslakisopimukseksi allekirjoitettiin Roomassa vuoden 2004 lopulla. EU:n perustuslaki olisi edistänyt unionin liittovaltiokehitystä. Sopimus olisi astunut voimaan sen jälkeen kun kaikki jäsenmaat olisivat sen hyväksyneet.

Neljässä maassa sopimuksen hyväksymisestä järjestettiin kansanäänestys. Espanjassa ja Luxemburgissa sopimus hyväksyttiin, Ranskassa ja Alankomaissa kansa hylkäsi esityksen. Sopimus hyväksyttiin 15 maan parlamentissa.

Suomessa eduskunta hyväksyi EU:n perustuslain joulukuussa 2006 äänin 125-39, 4 tyhjää, 31 oli poissa äänestyksestä. Tuolloin oli jo selvää, että laki ei astu voimaan Ranskan ja Alankomaiden hylättyä sen. Suomi halusi näin korostaa olevansa aivan Euroopan unionin ytimessä.

EU:n perustuslaista äänestettäessä vain perustuslakia vastustaneiden kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten sekä sopimusta kannattaneen RKP:n ryhmä pysyivät yhtenäisinä. Hallituspuolueiden edustajista neljä keskustalaista ja kolme sosiaalidemokraattia äänesti sopimusta vastaan, kolme keskustalaista ja yksi demari tyhjää.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäsenistä 16 äänesti sopimusta vastaan, kaksi sen puolesta ja yksi edustaja oli poissa. Vihreiden ryhmästä vain yksi edustaja äänesti vastaan ja kokoomuksen eduskuntaryhmässä oli seitsemän sopimuksen vastustajaa.

Vasemmistoliiton ryhmä pysyi aiempaa yhtenäisempänä

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän yhtenäisyys oli kovalla koetuksella kahden edellisen vaalikauden aikana, jolloin puolue osallistui Lipposen hallituksiin. Vaalikaudella 1995‒1999 kolme jäsentä erotettiin ryhmästä suurimmaksi osaksi vaalikautta. Vaalikaudella 1999‒2003 kolme jäsentä erotettiin kahden viikon ajaksi. Kummallakin kaudella ryhmä hajosi lisäksi useissa äänestyksissä vaihtelevin kokoonpanoin.

Vaalikaudella 2003‒2007 ketään ei erotettu ryhmästä, vaikka ryhmä ei kaikissa kysymyksissä äänestänyt yhtenäisesti. Sen sijaan yksi eduskuntaryhmän jäsen jättäytyi pois ryhmän kokouksista. Maaliskuussa 2006 vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes erosi tehtävästään puolueen puheenjohtajana. Samalla hän ilmoitti, ettei asetu vasemmistoliiton ehdokkaaksi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Hän ei eronnut vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäsenyydestä, mutta ei enää osallistunut sen kokouksiin.

Lue artikkelisarjan kaikki osat:

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 1/8: 1991 (15.11.2018)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 2/8: 1995 (28.11.2018)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 3/8: 1999 (2.1.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 4/8: 2003 (tämä osa)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 5/8: 2007 (28.3.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 6/8: 2011 (8.4.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 7/8: 2015 (12.4.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 8/8: 2019 – vaaliennakko (13.4.2019)

Lue lisää muualta verkossa:

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelma 2003 (Pohtiva)

Eduskuntavaalit 2003 (Tilastokeskus)
Eduskuntavaalit 1907‒2003 (Heikki Palokangas)
Solidaarisuutta vai kateutta – Suomen varallisuusverotuksen tausta, historia ja tulevaisuus (Marko Karttunen, Peruste #1-2/2016, Talous ja valta, Vasemmistofoorumi)
Irak-vuoto johti pääministeri Anneli Jäätteenmäen eroon (Ylen Elävä arkisto) 

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *