Ammattiliitot kansalaispalkan takuumiehiksi

JARI FORSMAN
Kilpailukyky on heikko, työpaikat kiven alla ja eläminen kallistuu. Työttömyys uhkaa niin hyvinvointiyhteiskuntaa kuin kansalaisten mielenterveyttä. Ratkaisuksi tarjotaan verohelpotuksia yrityksille, palvelujen leikkaamista yhteiskunnalle ja kansalaisille perustulomallia, jossa lyödään tukku rahaa käteen ja hyvinvointipalvelut ostetaan yksityisiltä yrityksiltä. Ammattiliittojen jäsenmäärät laskevat ja neuvotteluissa saavutetaan kierros toisen jälkeen torjuntavoittoja, joissa reaalipalkka laskee alun uhkailuja vähemmän.

Elämme ensimmäistä kertaa maamme historiassa aikaa, jolloin tulevien sukupolvien hyvinvointi näyttää heikommalta kuin nykyisen. Työn automatisoituminen uhkaa viedä viimeisetkin työpaikat. Työväenluokan tulevaisuudennäkymät eivät ole kovin ruusuiset. Kuka voi meidät pelastaa?

Kuka nostaisi kissan häntää? Jos työläiset haluavat paremman tulevaisuuden, on se tehtävä itse. Maailmantalouden riepoteltavana oleva valtio ei sitä tule tekemään. Elinkeinoelämä pyrkii tekemään saman kansalaisyhteiskunnalle mitä britit Euroopan unionille. Työttömyyden rehottaessa yksittäisen työntekijän neuvotteluvara on sama kuin vangin, joka neuvottelee vanginvartijan kanssa, mitä syötäisiin lounaaksi.

Onneksi on olemassa yksi keino saada sekä elinkeinoelämä että valtio kuuntelemaan, mitä työläisellä on sanottavana: liitot. Yhdessä olemme voimakkaita.

Elinkeinoelämän Keskusliitto on jo pitkään uhonnut irtisanoutuvansa kolmikannasta ja juuri ilmoitti luopuvansa keskusjärjestösopimuksista. Nyt jos koskaan olisi ammattiliittojen ryhdyttävä kehittämään toimintaansa siihen suuntaan, että saadaan mahdollisimman suuri osa työtä tekevästä kansasta tukemaan liittojen toimintaa eikä näkemään niitä pelkästään yhteiskunnallisen kehityksen jarruna.

Avain tähän ongelmaan saattaisi piillä perustulossa. Kun oikeistohallitus ajaa perustulomallia jolla kustannetaan ylikansallisille yrityksille ulkoistetut hyvinvointivaltion palvelut, olisiko ammattiliitoista kehittämään oma vaihtoehtonsa? Sen sijaan, että ulkoistetaan palvelut, mitä jos ulkoistetaankin työttömyys?

Lauri Holappa ja Jyrki Ahokas tarjoavat pamfletissaan Luonnollisesta työttömyydestä täystyöllisyyteen mallin, jossa valtio tarjoaisi työtakuutyöpaikan työttömille perustulon vastineeksi. Holappa ja Ahokas kirjoittavat työtakuuohjelmasta seuraavasti:
“Yksinkertaistetusti työtakuuohjelma tarkoittaa sitä, että valtio työllistää jokaisen työtä vailla olevan ja työtä haluavan kansalaisen kansallisesti määritellyllä minimipalkalla yhteiskunnallisesti hyödylliseen työhön” ja “Työtakuuohjelmiin osallistumisen tulee olla vapaaehtoista, joten työtakuuohjelma ei korvaa tulonsiirtoihin perustuvaa työttömyysturvaa. Työtakuutyöpaikat tulee lisäksi suunnitella siten, että ne eivät korvaa yksityisiä tai julkisia työpaikkoja, joiden yhteiskunnallinen arvo on määritelty minimipalkkaa korkeammaksi.”

Ammattiliitot voisivat tarjota vastaavanlaisen takuutyöpaikan yhteistyössä valtion kanssa, jolloin vapaaehtoisuus tulisi liiton jäsenyyden kautta ja jokainen työtä haluava työtön pääsisi työpaikkaan käsiksi liittymällä liittoon.Tämä ”kaksikanta”-malli mahdollistaisi työttömien ja tilapäisissä työsuhteissa olevien työntekijöiden työllistämisen avustaviin tehtäviin valtion ja kuntien palvelukseen. Liitot voisivat ottaa työnvälityksen ja koulutuksen hoitaakseen ja maksaa jäsenilleen perustulon takuutyötä vastaan, heidän edustaessa myös muita työntekijöitä takuutyöpaikkojen käyttö vakituisen työvoiman korvaajana ei tulisi kysymykseen.

Näin ollen liitot neuvottelisivat valtion kanssa takuutyöpaikkajärjestelyistä ja vuokraisivat elinkeinoelämälle työntekijöitään (mahdollisesti jopa paikallisesti) sovittua korvausta vastaan.

Valtio saisi ulkoistaa työttömyysongelman hoitamisen ja takuutyöpaikoista avustajia esimerkiksi hoiva-alalle ja kouluihin, joissa työtaakat ja luokkakoot ovat karkaamassa käsistä. Esimerkiksi lääkäreille ”sihteerit” hoitamaan työn kirjallista puolta, hoitajille avustajat helpottamaan yksinkertaisemmissa tehtävissä, kuten kääntämään potilaita ja pitämään heille seuraa. Luokanopettajien avustajat voisivat neuvoa oppilaita ja auttaa pitämään järjestystä luokassa.

Elinkeinoelämä saisi työkykyisen ja joustavan työvoimareservin, joka olisi todennäköisesti innokkaampi lähtemään lyhyempiaikaisiin työsuhteisiin, kun pelkoa tukien katoamisesta ja byrokraattisesta painajaisesta työsuhteen päättyessä ei olisi.

Ammattiliitot itse saisivat vaikutusvaltaa ja rahaa kun uusia jäseniä työttömistä ja prekariaatista virtaisi liittoihin tasaisen elintason, varman työpaikan ja merkityksellisen elämän perässä. Olettaen, että kaikki työttömät eivät ole laiskoja nahjuksia, jotka ovat ilmaisen lounaan perässä. Työn automaatiolle menettämisen uhka näyttäytyisi myös paljon lohdullisempana, mikäli taskussa olisi liiton jäsenkirja.

Win-win-win. Kaikki voittaisivat. Laskematta mukaan edes työttömyyden ja työnhaun aiheuttaman stressin mukanaan tuomien mielenterveys- ja terveysongelmien vähenemistä ja tätä kautta mittavia säästöjä terveydenhoitopuolella. Idean toteuttaminen vaatisi massiivisia muutoksia liitoissa, mutta jotain on keksittävä, ja pian!

 

Kirjoittaja on autonkuljettaja ja JÓJ Sound -kollektiivin oraattori.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Lauri Holappa ja Jyrki Ahokas: Luonnollisesta työttömyydestä täystyöllisyyteen (vapaasti ladattava PDF-tiedosto)

Tuhannet palkansaajat vastustivat Helsingin Rautatientorilla syyskuussa 2015 hallituksen työehtoja heikentäviä pakkolakejal Kuva: Sinikka Torkkola

 

 

*

Leave a Reply