Tampereen veroastetta on nostettava nyt eikä myöhemmin

MIKKO AALTONEN    
Tampereen kaupungin talouden ongelmat ovat olleet tiedossa ja keskustelun aiheena jo pitkään. Keskustelu taloudesta varmasti kiihtyy kun Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontuu viikon päästä maanantaina päättämään talousarviosta pormestari Lauri Lylyn (sd.) esityksen pohjalta.

Ongelmat Tampereen taloudessa eivät johdu niinkään kasvaneista menoista, vaan ennen kaikkea heikosti kasvaneista tuloista. Tilanne johtuu muun muassa maan hallituksen valtionosuuksiin tekemistä leikkauksista, joiden vaikutus on vuositasolla yli sata miljoonaa euroa. Verotulot ovat kasvaneet niukasti ja yhteisöveron tuottokin on samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten. Tilannetta ei voida korjata vain leikkaamalla menoja vaan keinoissa on huomioitava myös tulot, joiden kehityksestä talouden ongelmat johtuvat.

Tampereen veroprosentti on ollut 19,75 viiden vuoden ajan ja pormestarin esitys on, että veroprosenttia ei nosteta. Todellisuudessa harva tamperelainen kuitenkaan maksaa veroja 19,75 prosenttia tuloistaan. Todellisuudessa maksettavan veron määrään vaikuttavat monet tekijät, kuten palkkatuloja saavien veronmaksajien ansiotulovähennys. Kuntaliiton mukaan Tampereen efektiivinen veroaste on tänä vuonna 14,4 prosenttia. Se on alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 2011, jolloin efektiivinen veroaste oli 14,7 prosenttia. Tamperelaisten todellinen veroprosentti on siis laskenut, mikä osaltaan selittää kaupungin verotulojen vähäistä kasvua..

Aamulehdessä (15.8.2018) Tampereen kaupungin talousjohtaja Jukka Männikkö kertoi, että 0,5 prosenttiyksikön korotus veroprosenttiin toisi kaupungin kassaan lisätuloja noin 20 miljoonaa euroa vuodessa. Keskituloisen, 3000 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan kohdalla korotus tarkoittaisi 15 euron lisämenoa kuukaudessa.

Aamulehden viime toukokuussa tekemän kyselyn mukaan tamperelaiset korottaisivat mieluummin veroja kuin leikkaisivat palveluista saadakseen kaupungin talouden tasapainoon. Nyt valtuuston käsittelyyn tulevassa talousarvioesityksessä ei kaupunkilaisten tahtoa kuitenkaan kuunnella vaan palveluista leikataan, jotta tuloveroa ei tarvitsisi korottaa.

Talouden tasapainoon saattaminen on tärkeää ja valtuutetuilla pitää olla valmiutta hankaliinkin päätöksiin, kuten verojen korottamiseen. Tulojen pienuuden aiheuttamaa talouden epätasapainoa ei voida ratkaista vain palveluista leikkaamalla. Odottamalla Tampereen talous ei korjaannu. Tampereen veroprosenttia on korotettava nyt eikä vasta myöhemmin kun talous on vielä vaikeammassa tilanteessa.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja,

Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehden yleisönosastossa 11.11.2018

Etusivun kuva:

Vasemmistoliitto tahtoi Tampereen kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaan muutoksia, jotta kaikkein pienituloisimmat eivät joutuisi säästöjen maksajiksi. Sittemmin onkin ilmennyt, etteivät leikkaukset olekaan vähentäneet menoja vaan kasvattaneet kuluja muun muassa erikoissairaanhoidossa. Valtuuston huhtikuista kokousta kuvasi Saana Heinänen.

*

Leave a Reply