Artikkeli: Maailma

20.1.2019 klo 15:59

Baltian itsenäisyyssodat 1918–1920, osa 2: Liettua

Gediminasin torni 1400-luvulta keskellä Vilnaa on nahnyt monenlaisia miehittäjäjoukkoja.

TERJO LINNANEN
Saksalaisten joukkojen aloitettua vetäytymisensä Liettuasta vuonna 1918 maahan marssi niiden askeleita seuraten puna-armeijan joukkoja. Ensimmäiset saapuivat Liettuan alueelle joulukuun lopulla ja Vilna päätyi punaisten haltuun vuodenvaihteessa. Jo tätä ennen Liettuan kommunistisen puolueen puhemies Vincas Mickevičius oli julistanut maahan väliaikaisen vallankumoushallituksen, joka 16. joulukuuta oli julistanut Liettuan neuvostotasavallan perustetuksi Venäjän vallankumouksen bolshevikkien esimerkkiä seuraten.

Samaan aikaan Liettuaan marraskuussa muodostettu kansallinen hallitus oli sekavassa tilassa ja sen omat puolustusvalmistelut olemattomia. Kuvaavaa on muun muassa se, kuinka pääministeri Augustinas Voldemaras lähti joulukuussa ulkomaille osallistuakseen Pariisin rauhankonferenssiin ja tuli poissaolevana erotetuksi virastaan, sillä hänen lähtönsä syyksi epäiltiin pakoa puna-armeijan tieltä. Vilnan kaaduttua Liettuan loppukin kansallinen hallitus joutui evakkotielle Kaunasiin, Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin.

Suursodan kaikuja itsenäisyyssodan yllä

Ensimmäisen maailmansodan voittaneiden ympärysvaltojen ja Saksan aseleposopimuksen yhtenä yksityiskohtana oli, että Saksan asevoimat vetäytyvät itä-Euroopassa hallinnoimistaan maista ”siinä aikataulussa jonka Liittolaiset katsovat halutuksi, ottaen huomioon näiden alueiden sisäiset olot”. Syy tälle sopimuksen kohdalle oli, että ympärysvallat halusi tukea Venäjän sisällissodan valkoista osapuolta ja pyrki hillitsemään bolshevikkien pääsyä länttä kohti.

Myös Saksan intresseissä oli edelleen tärkeää pysäyttää puna-armeija ja jos mahdollista säilyttää saksalainen vaikutusvalta Baltian alueella. Tämän seurauksena Saksan armeijan sotilaista ja Saksasta värvätyistä vapaaehtoisista (Freikorps), sekä baltiansaksalaisista (Baltische Landeswehr) koottiin ympärysvaltojen hyväksynnällä joukkoja, jotka lopulta helmikuussa 1919 yhdessä hallitusta tukevien liettualaisten kanssa estivät puna-armeijan yrityksen saartaa Kaunas ja pysäyttivät sen etenemisen. Tässä vaiheessa noin kaksi kolmannesta Liettuasta oli punaisten hallussa.

Leimallista tälle Liettuan itsenäisyyssodan alkuvaiheelle oli yleisen sekavuuden ohella se, että sotaa maassa kävivät enimmäkseen muut kuin liettualaiset itse. Varsinaisia kansallisen hallituksen joukkoja oli vähän ja niiden varustus heikkoa. Suurin osa niistä oli koottu enemmän tai vähemmän paikallisen vapaaehtoisuuden pohjalta.

Venäjältä saapuneen puna-armeijan riveissä oli tosin tuhansia maailmansodan aikana Venäjälle päätyneitä liettualaisia, mutta siinäkin he olivat koko sodan ajan selkeänä vähemmistönä. Neuvosto-Liettuan värväys perustui sekin kansallisen hallituksen tapaan vapaaehtoisuuteen ja paikallisesti syntyneisiin punakaarteihin, jotka ajan myötä sulautettiin puna-armeijaan.

Ero oli tältä osin huomattava, jos sitä vertaa vuotta aiemmin käytyyn Suomen kansalaissotaan, johon osallistuneista taistelijoista ylivoimainen enemmistö oli suomalaisia. Maailmanpoliittinen tilanne oli muuttunut tällä välin täysin. Vaikka Venäjän vallankumous vaikuttikin suoraan tapahtumiin Liettuassa, sodassa oli paljon enemmän kyse kansainvälisestä sodasta johon Liettua päätyi osalliseksi, kuin köyhälistön kansannoususta porvaristoa ja maanomistajia vastaan. Saman voi jossakin määrin laajentaa koskemaan kaikkia Baltian alueen itsenäisyyssotia, mutta selkeimmin juuri Liettuan tapauksessa.

Nouseva Puola ja Piłsudskin haaveet

Helmikuun tapahtumien jälkeen puna-armeijan eteneminen oli pysähtynyt. Liettuan kansallinen hallitus käytti hengähdystaukoa kootakseen maalle armeijan ja vähitellen kevään kuluessa sen miesluku kasvoikin noin kymmeneen tuhanteen. Samaan aikaan tapahtui jotain muuta merkittävää: Puola, joka sekin oli saavuttanut uudelleen itsenäisyytensä 1918, oli ajautunut etenevän puna-armeijan kanssa sotaan Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Maaliskuussa Puola aloitti hyökkäyksen. Yksi hyökkäyksen linja kulki Liettuan halki puna-armeijan hallussa olevien alueiden kautta ja toukokuussa puolalaiset olivat jo Vilnassa saakka, miehittäen näin koko kaakkoista Liettuaa.

Tämä ei tiennyt mitään hyvää Liettualle. Puolaa tuolloin erityisellä ”valtionpäämiehen” tittelillä hallinnut, käytännössä diktaattorin valtuuksin toiminut Józef Piłsudski hautoi omia suunnitelmiaan Liettuan varalle. Piłsudskin suuruudenhulluutta hipova haave oli entisistä Venäjän ja Itävalta-Unkarin osista luotu Międzymorze (Mertenvälinen), liittovaltio Suomesta Ukrainaan ja Balkanille saakka. Puola ei ollut tunnustanut Liettuan itsenäisyyttä tai rajoja, eikä aikonut niitä tunnustaakaan, vaan se haikaili vanhan Puola-Liettuan valtioliiton palauttamista tai vähintäänkin suur-Puolaa Liettuan niistä osista joissa oli huomattava puolankielinen vähemmistö.

Eroon puna-armeijasta ja saksalaisista

Puolan ja Liettuan välit alkoivat heiketä nopeasti ympärysvaltain välitysyrityksistä huolimatta. Puolan eteneminen puna-armeijaa vastaan oli kuitenkin samalla avannut tien kansallisen hallituksen joukoille ja saksalaisille ryhtyä omaan hyökkäykseensä punaisia vastaan pohjois-Liettuassa. Touko–kesäkuun 1919 aikana puna-armeija pakotettiin perääntymään koko hallussaan olleesta Liettuasta. Viimeiset taistelut kansallisen hallituksen joukkojen ja puna-armeijan välillä käytiin elokuussa 1919 Latvian eteläosissa.

Tämä välitilinpäätös oli neuvostovallan loppu Liettuassa siltä erää, mutta se ei vielä tarkoittanut itsenäisyyssodan päätöstä.
Kesäkuun 28. päivä 1919 solmittiin Versaillesin rauhansopimus ja samaan aikaan määrättiin ympärysvaltojen toimesta myös saksalaiset joukot viimein lähtemään Baltiasta lopullisesti. Osa saksalaisista kuitenkin jäi, liittyen tässä vaiheessa niin sanottuun Länsi-Venäjän vapaaehtoisarmeijaan. Nimellisesti tämä oli valkoisten venäläisten armeija, jotta rauhansopimuksen ehtoja ei rikottu, keulakuvanaan kasakkakenraali Pavel Bermont-Avalov. Suurin osa joukoista oli kuitenkin saksalaisia ja sen komentajuus tosiasiassa saksalaisissa käsissä. Päämääränä tällä Länsi-Venäjän vapaaehtoisarmeijalla ei suinkaan ollut taistelu puna-armeijaa vastaan, vaan Saksan vaikutusvallan ylläpito Baltiassa.

Armeija aloitti sotatoimet Latviassa sikäläistä hallitusta vastaan, mutta sotajoukko taisteli ja valtasi alueita pian myös Liettuan pohjoisosista. Usein enemmän rosvojoukon kuin sotaväen kaltaisesti toiminut armeija kukistettiin hallituksen joukkojen toimesta loppuvuodesta. Lopullisesti sen jäänteet poistuivat Liettuasta Saksaan vasta joulukuussa 1919 ympärysvaltojen edustajien valvoessa vetäytymistä.

Vihollisesi vihollinen onkin ystävä?

Puolan ja Neuvosto-Venäjän sodassa tapahtui toukokuun lopulla 1920 käänne Neuvosto-Venäjän eduksi, kun reilun vuoden jatkunut Puolan hyökkäys muuttui puna-armeijan nopeaksi etenemiseksi. Samaan aikaan Liettua neuvotteli rauhansopimuksesta Neuvosto-Venäjän kanssa. Sellainen saatiinkin aikaan ja allekirjoitettiin 12. heinäkuuta 1920. Sopimuksessa Neuvosto-Venäjä tunnusti Liettuan itsenäisyyden ja rajat. Sopimus sisälsi Puolaa vastaan suunnatun salaisen lisäpöytäkirjan, jonka mukaisesti käynnissä olevan Puolan ja Neuvosto-Venäjän konfliktin aikana puna-armeija voisi edetä vasta tunnustetulle Liettuan maaperälle, josta vastineeksi puna-armeija myöhemmin luovuttaisi Puolalta valtaamansa Liettuan alueet kansallisen hallituksen hallintaan.

Liettua oli tästä alkaen virallisesti neutraali suurempien naapuriensa konfliktissa, mutta edellä mainittu sopimus oli tehnyt mielenkiintoisella tavalla aiemmista vihollisista jonkinasteisia liittolaisia Puolaa vastaan. Sotilaallisesti tarkastellen tilanne oli Liettuan kannalta myös pakon sanelema. Sillä ei olisi ollut näinä aikoina ja ilman saksalaista apua mahdollisuuksia vastustaa paljon aiempaa vahvempaa puna-armeijaa.

Rauhansopimus kuitenkin piti siltä osin, että Neuvosto-Venäjä tosiaan luovutti alueita sen mukaisesti, muun muassa Vilnan elokuussa 1920. Samaan aikaan sodan tuulet olivat kuitenkin jälleen kääntyneet puna-armeijan hävittyä loppukesällä Varsovan taistelun puolalaisille joukoille. Tätä seurasi välitön Puolan vastahyökkäys, joka kohdistui perääntyvän puna-armeijan lisäksi myös liettualaisia vastaan kiistanalaisilla Suwałkin ja Vilnan seuduilla, jotka Liettua oli ottanut haltuunsa. Tuloksettomista neuvotteluista ja vastaperustetun Kansainliiton välitysyrityksistä huolimatta alueista taisteltiin.

Liettua itsenäisenä, vaan ei yhtenä

Jälleen yksi erikoinen episodi Baltian itsenäisyyssodissa nähtiin, kun kenraali Lucjan Żeligowski joukkoineen ”nousi kapinaan” kotimaataan Puolaa vastaan, eteni marraskuussa valloittamaan Vilnan lähiseutuineen liettualaisilta ja perusti alueelle lyhytikäiseksi jääneen Keski-Liettuan tasavallan. Koko kapina ja sen seurauksena synnytetty valtio olivat paperinohut juoni, jonka avulla Puola pääsi virallisesti väittämään kansainväliselle yhteisölle ettei sillä ollut osaa eikä arpaa Liettuan alueiden valtauksessa. Tosiasiassa Puola tuki täysin tätä sotaretkeä, eikä juuri kukaan uskonut muuta myöskään vuonna 1920. Keski-Liettua liitettiin Puolaan vuonna 1922. Żeligowski itse keräsi myöhemmin kaikki Puolan korkeimmat sotilaalliset kunniamerkit ja päätyi ministerin asemaan, joka sekin oli poikkeuksellisen suotuisa palkinto kapinalliselle.

Avoimet taistelut Puolan ja Liettuan välillä päättyivät kuitenkin marraskuun lopussa 1920 solmittuun aselepoon ja tähän päättyi varsinainen itsenäisyyssodan aika Liettuan osalta. Kiistanalaiset alueet jäivät puolalaisten hallintaan ja väliaikainen pääkaupunki Kaunas sai olla sitä Liettualle koko sen ensimmäisen itsenäisyysjakson ajan. Kansainliitto teki useita sovitteluyrityksiä maiden välillä, useat niistä suopeita Liettualle, mutta nämä jäivät tyhjiksi kirjaimiksi koska Puola päätti yksinkertaisesti olla välittämättä niistä. Kiista jatkui kauan ja jatkuu jossain määrin edelleen. Moni suomalainen muistaa Via Balticaa sen varhaisina vuosina leimanneet autojonot Liettuan ja Puolan rajalla. Autojonojen taustalla olleet maiden huonot suhteet olivat seurausta Liettuan itsenäisyyden varhaisten vuosien tapahtumista ja sieltä nykyaikaan asti ulottuvista ristiriidoista.

Juttusarjan ensimmäinen osa:

Baltian itsenäisyyssodat 1918–1920, osa 1: Baltia suurvaltojen välissä (13.1.2019)

*