Artikkeli: Uutiset 2013–2018

8.3.2014 klo 11:06

Talvivaara vaanii yhä

Talvivaara-katastrofin syyt kiinnostivat yleisöä.
Talvivaara-katastrofin syyt kiinnostivat yleisöä.

Teksti: TIINA HEIKKILÄ, kuvat: PENTTI HÄNNINEN

Valvovien viranomaisten ja poliitikkojen epäonnistuminen sekä  kritiikitön usko kaivostoiminnan mahdollisuuksiin pelastaa Kainuun elinkeinopoliitiikka ovat syitä Talvivaaran kaivoshankkeen epäonnistumiseen. Pekka Perän luoma taloudellisen kannattavuuden odotus pääsi jyräämään harkinnan ja muiden kuin spekulatiivisten taloudellisten arvojen ylitse.

Syitä Talvivaara-hankkeen epäonnistumiseen  käsiteltiin perjantaina Tampereen yliopistolla järjestetyssä paneelikeskustelussa Talvivaara-kaivoksen katastrofin suhteesta politiikan rajoihin ja mahdollisuuksiin. Panelisteina olivat Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi, ympäristöpolitiikan professori Yrjö Haila, ympäristölaskennan asiantuntija Tuula Pohjola ja Kainuun luonnonsuojelupiirin varapuheenjohtaja Antti Lankinen.

Kainuuseen luvattiin tuhansia uusia työpaikkoja ja investointeja saatiin hankittua miljardien eurojen edestä yksityisiltä sijoittajilta ja Suomen valtioltakin miljoonia. Talvivaara ei kuitenkaan ole lunastanut taloudellisia odotuksia vaan on aiheuttanut ympäristöongelmia. Talvivaara perustettiin nikkelin hintahuipun aikana nopealla aikataululla. Talvivaarasta tuli nopeasti kaivosbuumin epäonnistumisen symboli.

Talvivaara on herättänyt keskustelua poliitikkojen vastuusta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista. Kritiikkiä saivat valvovat viranomaiset. Satu Hassin mielestä oli suuri virhe, että ympäristöviranomaiset yhdistettiin elinkeino-ja liikenneviranomaiseen. Hassin mielestä Talvivaaran katastrofi on esimerkki siitä, mitä ympäristöviranomaisten joutuminen elinkeinoviranomaisten tossun alle voi aiheuttaa. Paneelissa mainittiin, että ympäristövalvonta on sössinyt pahan kerran.
– Eihän Suomessa voi toimia näin, eihän,  Tuula Pohjola totesi kollegoilleen toisen vuodon jälkeen.

Kaivos perustettiin huolimattomasti ja kaivosbuumin innoittamana.  Entisenä teekkarina Satu Hassi kommentoi, että Talvivaara laitettiin pystyyn teekkarimeiningillä niin, että mennään eikä meinata.
– Mentiin soitellen sotaan, tiivisti Hassi.

Yrjö Haila kiinnitti huomionsa siihen, että Talvivaaran valmisteluvaiheessa kaivoksessa käytettäväksi aiotusta bioliuotusmenetelmästä puhuttiin ikään kuin laboratoriokokeena ikään kuin olisi kevytmielisesti suotavaa kokeilla Suomen oloissa mahdollisesti toimimattomia prosesseja.

Tuula Pohjolan mielestä Talvivaaran ongelmat ovat pohjimmiltaan teknistaloudellisia, koska riskienhallintaa ja vesitaseen hallinnointia ei tehty kunnolla.

Paneelin puheenjohtaja Elina Grundström kysyi Kainuun luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Antti Lankiselta, mitä on mennyt pieleen, kun kansalaisjärjestöt joutuvat ottamaan vesinäytteitä ja onko viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen työnjako mennyt uusiksi.
– Toivon, että paikallisten ihmisten ja kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten yhteistyö kehittyy sellaiseksi, että viranomaiset luottavat paikallisilla olevan asiantuntemusta, Lankinen vastasi.

Professori Hailan mielestä Suomen ympäristövalvontajärjestelmä on liian kaavamainen. Hailan mielestä olisi pitänyt pystyä tekemään jotain uudella tavalla, kun vesitaseongema havaittiin.

Satu Hassi liitti Talvivaaran tragedian yhä köyhempiin malmiesiintymiin tarttumiseen, kun parhaat on jo käytetty. Kun parhaat luonnonvaraesiintymät on käytetty ja länsimainen elintaso vaatii kaivannaisia, on esiintymiä etsittävä ja huonommatkin kelpaavat. Huonommat esiintymät ovat usein myös riskialttiimpia.

Kommentteja: 1

  1. Talvivaaran tapauksessa on töpeksitty pahasti, mutta tämän varjolla ei saa demonisoida koko kaivostoimintaa. Onnistuessaan Talvivaara olisi tuonut kipeästi kaivattua työtä ja verotuloja. Viranomaisia on syytä osoittaa sormella lepsusta valvonnasta, mutta älkää nyt vain menkö sille linjalle, että koko kaivostoiminta asetetaan kyseenalaiseksi. Työpaikkoja tarvitaan ja hyvä keino niiden luomiseen on luonnonvarojen hyödyntäminen, ympäristöarvoista huolehtien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *