Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

6.2.2015 klo 09:04

Surffausta ja roskia

Veneelssä, menossa surffaamaan
Veneessä, menossa surffaamaan

Annukka Isomaa ElämaaDakarissa vinjetti 150pxTeksti ja kuvat: ANNUKKA ISOMAA  Senegal, Dakar/N´Gor (2.2.2015)
Herään aamuyöllä ja on viileää, kaikkialla on hiukan kosteutta. Sytytän pari kynttilää ja alan keittämään kaasupullolla vettä aamupalaa varten.

Kun ensimmäiset auringon säteet pilkahtavat ja aamu valkenee, kävelen hiekkaista tietä läheiselle kukkulalle mistä näkee vieressä sijaitsevan surffispotin nimeltään ”Right”. Aaltojen lisäksi näen että kalastajat ovat jo työntouhuissa. Kaukana näkyy myös delfiiniparvi hyppimässä. En voi muuta kuin hymyillä. Näen ensimmäistä kertaa täällä delfiinejä.

Lähdin tänään surffaamaan päivällä Bdc:lle ja viereiselle Jackobille (spotteja molemmat). Mukana on kuusi muutakin kaveria. Yksi Englannista, yksi Meksikosta, yksi Tanskasta, yksi Sveitsistä, yksi Saksasta ja yksi Suomesta. Olen ollut tässä spotissa aikaisemminkin ja kutsumme sitä Plasticbagiksi (muovipussiksi), koska sinne kulkeutuu kylästä paljon roskia.

Merellä hyppäämme veneestä ja lähdemme melomaan kohti aaltojen murtumispisteitä, lähemmäs rantaa. Olen yksin Jackobin puolella ja saan rauhassa polskia menemään. Ensimmäinen setti (sarja aaltoja) tulee ja pääsen ottamaan ensimmäisen aaltoni. Nousen seisomaan laudalle ja aallon kuljettama matka tuntuu kehossani vapauttavalta ja mieleni nauraa. Tunnetta on vaikea kuvailla. Vauhtini hidastuu aallon kokonaan murtuessa, käännyn ja lähden melomaan takasin kohti aloituspaikkaani. Kauhoessa käsiini osuu levää, höyheniä, muovia jne. Jakcob on täynnä roskia, minua ällöttää, enkä voi olla rutistamatta otsaani ja yrittäväni väistellä vastaan tulevia vaippoja, karkkipapereita, mukeja yms.

Kun saavun takaisin paikkaan mistä on hyvä saada aaltoja, näen vedestä pilkottavan pienen pään, jolla melko isot mustat silmät. Seuranani on ruskea noin 40-50 senttinen kilpikonna. Pysähdyn miettimään. Tulee olo etten ole oikeutettu tuntemaan ällötystä vedessä lilluvan roskan takia, tämän kilpikonnan seurassa. Minä edustan sitä porukkaa, ihmistä, joka pilaa päivä päivältä muun muassa kilpikonnan elintilaa. Miltähän meren asukeista tuntuu, kun me ihmiset tuhoamme oman elinympäristön lisäksi vielä meretkin.

Roskaa merestä
Ihmisen jälkiä meressä

Tulee olo ettei minun kuuluisi olla vedessä laisinkaan.

Kierrätyskeskus
Kierrätyskeskus

Hetken pohdiskelun jälkeen yritän jatkaa surffausta, mutta en pysty enää keskittymään enkä rentoutumaan. Tahdon lähteä pois, viedä osan roskista mukanani, nähdäkseni mitä käsiini osuva pienempi roska vedessä on.

Päätän ottaa vedestä vastaantulevan pienen mustan muovipussin ja kerään siihen sattumanvaraisesti roskaa ja mukaani otan vielä käteeni tarttuvan sandaalin.  Sidon täynnä olevan pussin märkäpukuuni kiinni ja lähden sandaali kädessä melomaan takaisin kohti venettä. Matkalla kohti venettä mietin voisiko roskia alkaa vedestä keräämään oikeasti suuria määriä, mutta tajuan kaulastani roikkuvan muovipussin sisällön palautuvan takaisin mereen, ellen niitä itse polta tai pakkaa matkalaukkuuni mukaan.

Olin iloisesti yllättynyt, kun tänne tullessani huomasin pienen ”kierrätyskeskuksen” saarella, missä oli kolme isoa jäteastiaa. Astioiden takana oli kuitenkin nuotiopaikka roskien polttamiselle ja nuotiopaikan takana ammottaa meri. En tiedä päätyykö mitään tuolta saarelta mereen (todennäköisesti), mutta N´Gorin kylästä olevan pienen kanavan kautta päätyy isomäärä muovia suoraan merelle. Muovia ja esimerkiksi tölkkejä täällä ei kierrätetä. Juotavat täällä kannattaa ostaa aina lasipulloista ja välttää kaikkea ylimääräistä mikä on pakattu muoviin.

Ranta, jossa roskat poltetaan.
Ranta, jossa roskat poltetaan.

Tuntuu järjettömältä. Ihmisten (niin kuin omakin) ajattelu, käytöksen on muututtava ja äkkiä. Edes portaittain olisi lähdettävä pohtimaan omia jokapäiväsiä valintoja ja kyseenalaistamaan mitä oikeasti tarvitsemme, mitä emme. Elämme hetkessä ja kulutamme sen mukaan.

Meitä (ainakin suurinta osaa, tarkoitukseni ei ole tekstistä puhua yleisesti kaikista..) kiinnostaa ja huolestuttaa vain se mitä näemme ja koemme omissa nahoissamme. Kauhistelemme uutisista tai lehdistä nähtäviä synkkiä maailmankuvia, mutta seuraavassa hetkessä emme osaltamme kuitenkaan muuta käytöstämme. Mielestäni emme usko yksilön tasolla tehtäviin muutoksiin. Ajattelemme toinen toisensa jälkeen ”ei sillä ole merkitystä, jos vain minä lopetan/teen tai muutun. Muutkin tekee, niin miksi minun pitäisi luopua jne.”. Olemme markkinoinnin vietävissä ja pidämme materiaalia tyytyväisyyden mittarina. Saatamme rakentaa minäkuvaa pelkästään enää materiaalin turvin.

Ei oikein kauaksi osata katsoa, vaikka tiedämme merivesien saastuvan ja ilmaston lämpenevän. Hautaamme maaperään myrkyllisiä jätteitä ja suunnittelevamme tekevämme sitä yhä enemmissä määrin. Tuhoamme eläinlajeja, maalla sekä merellä. Saastutamme elinympäristön lisäksi myös suoraa meidän omaa mieltä ja kehoa.

Tähän väliin suosittelisin katsomaan lyhyen radikaalin animaation:

Kaikessa kuitenkin suhteellisuuden taju. Ei pidä luopua kokonaan kaikesta kuluttamisesta, eikä kaikkea tarvitse ostaa aina kirpputoreilta tai jättää ruokakaupassa ostokset ostamatta, jos kangaskassi on jäänyt kotiin. Kohti suurempaa muutosta on mielestäni aloitettava pienillä liikkeillä ja heti nyt. On aloitettava portaittain rakentamaan muutosta ja siihen olisi jokaisen sitouduttava henkilökohtaisesti. Pienillä teoilla ja muutoksilla on isot vaikutukset.

Yritän itse elää mahdollisen minimaalisesti, en hamstraa materiaalia enää samalla tavalla, kuin esim. muutamia vuosi takaperin. Kuljen pyörällä tai julkisilla ja vältän turhaa kuluttamista, mutta kohdallani on vielä paljon parannettavaa. En ole ns. ”hippi”, enkä sellaiseksi ole ryhtymässä, mutta haluan osaltani tehostaa omaa osuuttani siihen että täällä vielä ihmis- ja eläinkunta voisivat elää vielä sadan tai kahdenkin aikakauden päästä.

Ei ole ihme että surffaajat yleensä ovat aktiivisia meren ja luonnon suojelijoita, he monesti päätyvät näkemään paikkoja joista me muut vain luemme uutisista.

Vaikka en kokenut olevani oikeassa paikassa tänään kilpikonnan kanssa, en surffausta aio lopettaa tuossa kyseisessä Jackobin spotissa. Tiedän että maailmassa on moninkertaisesti likaisempiakin paikkoja ja moneen paikkaan verrattuna tämä spotti saattaa olla joidenkin mielestä puhdas. Tämä paikka kuitenkin näyttää minulle realiteetit ja muistuttaa suunnasta, jonka me ihmiset itse olemme valinneet.

Mikä suunnan minä valitsen?

Kirjoittaja on vuorotteluvapaalla ja Senegalissa hakemassa uutta perspektiiviä ja tekemässä työtä Dakarin läheisyydessä, ilmaista majoitusta ja ruokaa vastaan.
Annukka Isomaa on vasemmistoliiton ehdokas Pirkanmaalla kevään eduskuntavaaleissa.

Tämän juttusarjan kirjoitukset:

Surffausta ja roskia (tämä kirjoitus) (6.2.2015)
Tunnelmaa ja työtä  (29.1. 2015)
Hedelmäkauppias  (24.1.2015)

 

Kommentteja: 2

    1. Moikka Jussi!
      Pyörällä olisi tullut vähän turhan pitkä matka polkaista Afrikkaan ja autoa en aja/omista.. jos tähän kuluttavalla elämäntiellä viittaat (en täysin ymmärrä)? 🙂
      Pyrin päivittäin kuitenkin miettimään valintojani mitä arjessani teen ja parannettavaa vielä on. Matkustaminen avartaa ja opettaa myös kuluttamisesta ja siitä mitä liika kuluttaminen voi saada aikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *