70 vuotta työtä lasten ja nuorten parhaaksi

  • 21.5.2015

Teksti: ANNI HAKOLAMPI ja HARRI ASIKAINEN, kuvat SANNI KARLSTRÖM Kesäkuun alussa 1945 perustettiin Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry, tuttavallisemmin Pinskuliitto, organisoimaan uudenlaista toimintaa vähävaraisille työläisperheiden lapsille, joiden pääasiallisena tehtävänä siihen saakka oli osallistua perheen elatukseen työpanoksellaan. Samalla lapsia kasvatettiin ymmärtämään eri yhteiskunnallisia ilmiöitä ja arvoja sekä kannustettiin kansainvälisyyteen ja rauhantyöhön. Pioneeritoiminnassa on kasvanut moni politiikan, […]

Tamperelaistutkija lyö miesvaltaa David Hasselhoffilla

  • 16.5.2015

Teksti: JOUNI SIRÉN Kuvat: TOMI PALSA/AJATUSHAUTOMO HATTU, ALL MALE PANELS Tämän hetken kuumimpia internetilmiöitä kaikkialla maailmassa on All Male Panels. Se on tamperelaisen kansainvälisen politiikan tutkijan, yhteiskuntatieteiden tohtorin Saara Särmän pitämä nettisivu, johon kootaan esimerkkejä seminaareista, tv-ohjelmista ja muista julkisista tilaisuuksista, joihin on kutsuttu asiantuntijoiksi vain miehiä. Tapahtumat, josta naiset ovat poissa, palkitaan testosteronia tihkuvan […]

Luotettava, isänmaallinen ja talousetevä hallitusvalta

  • 15.5.2015

PIRKKO SEPPI Oksettaako ketään muuta nyt, kun ne kolme itsetyytyväistä kravattipelleä  toinen toistaan kehuen ja luottamusta laulaen muistuttavat maamiinojen välttämättömyydestä ja isänmaan puolustuksen ensisijaisuudesta? Eletäänkö 2000- lukua, eivätkö ihmiset ole koskaan katsoneet telkkarin sotadokumentteja? Voiko kukaan täysjärkiseksi oletettu ihminen tosissaan suunnitella ja pähkäillä, millaisilla tappovälineillä meidän  tulisi taas kiireesti varustautua ottamaan viattomia lajitovereita tuskallisesti hengiltä? […]

Näin syntyy täyspitkä

  • 14.5.2015

  VERTTI LUOSTARINEN – Jonakin maanantaina menen kotiin, laitan musiikkia soimaan, istun alas ja saan idean. Sitten teen ideasta täyspitkän elokuvan, kuvaa Vertti Luostarinen elokuvan tekoaan. Vasen Kaistan artikkelissaan Luostarinen vastaa usein toistettuun kysymykseen, miten 17-vuotias saa aikaan täyspitkän teatterielokuvan. Luostarisen elokuva Sieluttomat  esitetään ensi viikolla. Elokuva  on Tampereen yhteiskoulun lukion 120-vuotisjuhlaelokuva. Maanantait ovat hyödyllisiä Jonakin […]

Taija Ilomäki: Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista

  • 13.5.2015

  Teksti: MATTI LAHTINEN Vasemmistoliiton kultaisella ansiomerkillä tänä keväänä palkittu Taija Ilomäki oikoo käsityksiä politiikan teosta. Hän sanoo, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Ilomäki oli itse hoitamassa pirkanmaalaisten asioita Vasemmistoliiton piiritoimistossa 28 vuotta. Taija Ilomäki on lähtöisin yhdeksän lapsen työläisperheestä Ylöjärveltä. Mukaan politiikkaan ja piirijärjestön työntekijäksi hän tuli paljon julkisuuttakin saaneen lakkotaistelun kautta. ‒ Minun valintani […]

Vasemmistoliitto hukkasi keski-ikäiset, ei nuoria

  • 11.5.2015

  ANNA KONTULA Sunnuntain Helsingin Sanomissa vasemmistopuolueiden vaalitappion analyysi oli uskottu Tommi Uschanoville (HS 10.5.2015). Kirjoituksen luettuani ihmettelin, miksi. Uschanov keskittyy tekstissään pohtimaan, miksi ”vasemmisto ei enää houkuttele nuoria”. Vasemmistolla hän viittaa SDP:een ja vasemmistoliittoon, olettaen, että nämä muodostavat yhtenäiseen kannatusanalyysiin taipuvan kokonaisuuden. Tässä juoksutus karkaa metsään. Vasemmistoliiton ja SDP:n toimintakulttuurit ja rekrytointipohjat eroavat nimittäin […]

Lisää tilaa katutaiteelle

  • 11.5.2015

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: ILKKA PORTTIKIVI Laillinen graffitiseinä, johon kuka tahansa voi milloin tahansa tulla tekemään taidettaan, kuuluu kaupunkikuvaan. Useissa suomalaisissa kaupungeissa on käytössä kaikille avoimia graffittiseiniä. Tampereella tällaisia laillisia seiniä on vain yksi. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki maanantaina valtuustossa aloitteen, jossa esitetään uusien graffitiseinien perustamista. – Tampereelle tulee saada laillisia graffitiseiniä ja antaa lupa katutaiteelle […]

Päivähoito kriisiytymässä Pirkkalassa

  • 11.5.2015

Teksti: JOUNI KALLIOLUOMA Kuva: CAI MELAKOSKI Pirkkalassa on virinnyt keskustelu päivähoidon tilasta. Tilanne on tiukka; päivähoitopaikat riittävät nippa nappa, kun yksityistä päivähoitoa tarjoavat toimijat ovat tulleet kuntaan ja laajentavat toimintaansa. Ilman tätä päivähoidon kanssa oltaisiinkin todella liisterissä. Hoitopaikat lapsille pitää tavalla tai toisella löytää, sillä kunta on lain mukaan vastuussa päivähoidon järjestämisestä. Sen sijaan, että […]

Äitikansalainen

  • 10.5.2015

SINIKKA TORKKOLA Äiti on nimetty ja äänestettykin suomen kielen kauneimmaksi sanaksi. Ääkkösellinen töksähdys on tuskin kauneimmaksi valitseminen syy. Valinta ei olekaan ainutlaatuinen vaan ilmeisen yleismaailmallinen.  Esimerkiksi ihmiset, joiden äidinkieli ei ollut  englanti, äänestivät kymmenisen vuotta sitten englannin kauneimmaksi sanaksi äidin, ‘motherin’. Soinnillisen kauneuden sijaan suosio juurittuu sanan merkityksellisyyteen. Muutamassa kirjaimessa kohtaavat yksityinen ja julkinen, valta […]

Flinckin Kalle

  • 7.5.2015

Teksti: PIRKKO SEPPI Lainasin äskettäin kirjastosta Tuomas Hopun 2008 ilmestyneen kirjan ”Tampereen naiskaarti – Myytit ja todellisuus”. Kirjan valokuvasivuilta hyppäsi silmille tutun oloinen henkilö. Siinä seisoi 18-vuotias punakaartilainen vakavana tiukassa asennossa, kädet suorana sivulla, kivääri jalalla, pistin sojossa. Nuorukaisella oli hyvä vaatetus: komea pomppa, pussihousut, pitkät kiiltävät saappaat ja musta lierihattu kallellaan. Katse kameraan oli […]