PIRKKO SEPPI
Kulttuuriharrastukseni on häpeäksi koko suvulle. Olen kieltänyt lapsiani koskaan soittamasta puoli kuuden aikoihin ja häiritsemästä näin kulttuurinautintoani Kauniitten ja rohkeitten parissa. Lapset puistelevat päätään ja varoittavat, että tota älä mene sanomaan kenenkään kuullen.
Katastrofi myös olisi, jos puolueosasto tietäisi, että usein myöhästyn maanantain kello kuuden kokouksista, koska tahdon katsoa Kaunareita edes mainoskatkoon asti. Jos salaisuus paljastuu, puolustelen tätä syntistä typeryyttäni sillä, että sarja on sentään erinomaista viihdettä, koska se ei vetoa järkeen eikä tunteisiin eikä näin ollen herätä ajatuksia tai intohimoja. Siis täydellistä lepoa aivot narikassa.
Ehkä sitä voisi verrata suuresti paheksumaani jääkiekkoharrastukseen, jossa siinäkin saa olla mukana kiivaassa yllättävässä tapahtumasarjassa jännäämässä kuinka käy. Lopputuloksella ei kuitenkaan oikeasti ole yhtään mitään merkitystä, mutta toiminta tempaa täydellisesti mukaansa. Kaunarit on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin jääkiekko, siksi että siinä väkivalta on feikkiä eikä kukaan oikeasti saa vammoja.
Nimittäin jännäähän Kaunareissa on. Koskaan ei voi tietää kuka kenenkin lopulta nai. Pelissä on aina mukana kaksi pariskuntaa. On ykköspari, johon kuuluu erottamattomasti ikuinen vaalea miestennielijä Brooke, joka pyrkii naimisiin kaikkien kohdalle osuvien uroitten kanssa – olivat nämä sitten toisten omia taikka ei.
Subrettiparina pelaa ajoittain vaihtuva tumma, vaarallinen tai omituinen nainen, joka usein saa tilapäisesti napattua Brooken havitteleman miehen. Tällä hetkellä jännitämme, sortuuko Brooken tyttären isä, entinen vankilakundi ja pahis, Deacon uudelleen nyttemmin alkoholisoituneen ja puutteessa olevan Brooken pauloihin.
Hartaasti toivomme että Deacon pysyttelisi uskollisena vastikään kihlaamansa vaarallisen, sekopäisen Quinnin kanssa, joka on rakkauden ansiosta rauhoittunut ja onnellinen. Olemme jo kaksi viikkoa saaneet henkeä pidätellen odottaa kuinka käy, sillä joka jakson lopussa Deacon on tempomassa vyötään auki bikineissään viekoittelevan Brooken edessä.
Sydän kylmänä me katsojat rukoilemme, että Deacon sentään onnellisesti naisi Quinnin ja pysyisi tälle uskollisena. Voi olla että tänään taas paljastuu, että Deacon oli sittenkin vain nostelemassa pöksyjään ja on jo lähdössä pois – eikä Brooken makkariin.
Suudelleet ne kyllä on, mutta sitä ei Quinn saa tietää, eikä se mitään meinaakaan – ystävyyssuukko menneitten muistoksi.
Mutta Rick’llä, Brooken pojalla Ericin kanssa (tämän historian selvittely on liian monimutkainen tässä esitettäväksi) vasta vaikeaa onkin. Hän on nyt moninaisten vaiheitten jälkeen päätynyt kihlaamaan köyhän mustan tytön, Mayan, josta on nyt tehty Forresterin tähtimannekiini. Maya on jo muuttanut sukukartanoon, ja Rick on ripustanut hänen muotokuvansa entisen matriarkka Stephanien potretin tilalle olohuoneen takan yläpuolelle.
Mutta rikkeettömään onneen näyttäisi ilmaantuvan särö Mayan sisaren saavuttua yllätysvierailulle. Sisar tahtoo asettua asumaan pariskunnan luokse ja malliksikin hän haluaa. Tästä Maya ei tykkää vaan haluaisi ajaa sisarensa pois. Sisar kiristää Mayaa uhkailemalla paljastaa tämän suuren salaisuuden, mikäli ei saa tahtoaan läpi.
Kolmen viikon jahkailun jälkeen viime viikolla paljastettiin tämä salaisuus katsojillekin. Sisko ilmoitti Mayalle tietävänsä, että Maya ei suinkaan ole hänen sisarensa – vaan veljensä. Nyt me katsojat jännittyneinä odotamme, mitenkä käsikirjoittaja ratkaisee sen pienen ongelman, että taannoisissa jaksoissa Maylla oli tytär, jonka tapaturmaista kuolemaa hän äitinä (eikä isänä) suri kovasti. Köyhä nuori nainen/mies ei ole oikein uskottava adoptiovanhempikaan.
Koska Kauniit ja rohkeat on siveä ja säädyllinen sarja, niin emme varmaan koskaan saa tietää sitäkään, onko Mayan ja Rick’n lakanoissa piehtaroinnin yhteydessä ilmennyt minkäänlaista problematiikkaa.
Katsojalukujen säilyttämiseksi yleisöä on yritettävä miellyttää. Sydän kylmänä pelkään, että Deacon vielä sortuu Brooken viettelyksiin, mutta arvailen, ettei näin sentään käy, koska yleisö, enimmäkseen konservatiivinen vanhusväestö tykkää kyttyrää, ellei oikea ja hyvä kuitenkin aina voita.
Luulenpa siis, että kinkkisen taiston Deaconin sielusta ja ruumista lopulta voittaa entinen pahis-lady Quinn.
Muutenkin sarjan petipuuhissa on otettu huomioon yleisön mieltymykset. Jokainen katsoja voi olla satavarma siitä, että vaikka sängyssä näyttäisi olevan kysymyksessä selvä panemisen meininki, niin lakana ei koskaan valahda alas naisen rinnuksilta, joten luisevammankaan naiskatsojan ei tarvitse pelätä pahoittavansa mielensä jonkun näyttelijän isojen utareitten tähden.
Koko herkun maksajien, siis mainostajien intresseissä on tietenkin pitää kohderyhmä, varttuneet naiset tyytyväisinä ruudun ääressä. Elikkä käsikirjoittajien on pidettävä huolta siitä, etteivät katsojaluvut laske niin alas, että mainostajat kaikkoaisivat. (Voi olla pähkäilemistä näin kansainvälisessä tuotteessa.)
Mainonta on valikoitunut kohderyhmän tarpeiden mukaan. Kaunareissa on mainostettu proteesinkiinnitysjauhetta, peräpukamavoiteita ja ikuisesti nuorena pitäviä ihmepillereitä ja nivelten uudistajia.
Valitettavasti en mitään tuotteista ihan oikeasti tarvitse vielä, mutta mietin, että pitäisiköhän ihan kannatuksen vuoksi joskus ostaa jotain kaiken parantavaa ja nuoruuden palauttavaa tuotetta, etteivät mainostajat ihan suotta haaskaisi rahojaan. Voihan sarjan esittäminenkin jopa vaarantua, jos mainonta osoittautuu tehottomaksi.
Ihmepillerit kyllä kiinnostaisivat. Niissä on salaisia ainesosia, jotka voitelevat nivelet ja sulattavat plakit aivoista ja kirkastavat näön muun muassa. Muistan kuinka Kiinan reissulla ostimme joka sorkka purkillisen tiikeribalsamia, joka muistaakseni paransi muun muassa kupan, kihdin ja kapin.
Hauskaa ainakin oli kun junan kiitäessä Siperian halki siveltiin mentholin tuoksuista vaseliinia kuka mihinkin aristavaan paikkaan ja hörpittiin painikkeeksi teetä junavaunun aina kiehuvasta samovaarista. Lumevaivat toki haihtuvat lumelääkkeen tuomalla uskolla ja hyvällä mielellä
Huuhaa-tuotteiden kaupalla kustannetaan höttöhömppää. Onko se oikeaa resurssien kohdentamista. Pitäisikö tästä oikein mielensä pahoittaa – en taida viitsiä. Hei kaikki köyhät, kipeät vanhukset Kaunareita katsomaan.
Kirjoittaja on akaalainen toimittaja
