HEIKKI LAKKALA
Berliinissä ilmestyvä Tageszeitung -lehti on julkaissut Brysselisssä asuvan vapaan toimittajan, Louise Culot’n kuvauksen tiistaiaamun terroi-iskun kokemuksista. Toimittaja kertoi, kuinka hän oli tapansa mukaan käväissyt aamulla kotinsa lähellä kirjakaupassa ostamassa sanomalehtiä. Kuului tavanomaisia poliisiautojen hälytyssireenien ääniä, mutta aamussa ja ilmapiirissä ei ollut mitään kaupungin tavallisesta elämänmenosta poikkeavaa.
Luise Culot asuu syrjäisessä talossa Molenbeekisssä, jossa poliisit löysivät viime viikolla terroristeja etsiessään Salah Abdeslamin, jonka oletetaan osallistuneen terrori-iskuun Pariisissa. Culot sanoo tajunneensa, että yhteiskunta on jakautunut, ja joukossa on niitä jotka haluavat muiden ihmisten kärsivän. Abdeslamin pidätyksen jälkeen kaikki vähän rauhoittuivat. Hälytyssireenit olivat vaienneet. Kaupungissa oli hiljaista.
Kun Louise Culot aamulla hyppäsi ratikkaan, kaikki vaikutti olevan kunnossa. Vaimeasti kuuluva radio vain kertoi jotain massiivisista liikenneruuhkista lentokentälle menevillä teillä.
Kun Culot viimein saapui lehden toimitukseen, työtoverit tervehtivät häntä kiihkeän helpottuneina. Eräskin sanoi: ”Piru vie, ajattelin jo, ettet tule enää koskaan. Oletko kunnossa?” Vasta silloin Culot kuuli radiosta uutisen pommeista. Tilanne oli kaoottinen. tuntui kuitenkin samalla siltä, että tämä päivä merkitsi vain pitkäaikaisen pelon ja ahdistuksen päättymistä.
Culot kertoo hänestä tuntuneen, että pitkä jännitysnäytelmä jonka päähenkilöitä brysseliläiset ja belgialaiset ovat neljän kuukauden ajan olleet, oli nyt päättynyt kaikkine viranomaisten antamine terrorismin uhkatasojen arvioineen ja poliisiratsioineen. Kaikki olivat tienneet, että nämä iskut eivät olleet vain todennäköisiä vaan että ne väistämättä joskus tapahtuisivat. ‒ Kyynistä mutta totta, on Louise Culot’n loppukaneetti.
Sirenen, Stille, Sirenen (Taz.de 22.3.2016)
|||
*