Artikkeli: Uutiset 2013–2018

11.6.2016 klo 18:22

Nuoret vasemmistoliiton johtoon

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonillakin oli kyynel silmäkulmassa, kun hän kiitti puolueen jäseniä luottamuksesta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonillakin oli kyynel silmäkulmassa, kun hän kiitti puolueen jäseniä luottamuksesta.

 

Teksti ja kuva: TIINA HEIKKILÄ   
Puheenjohtajan valittiin jäsenäänestyksen mukaisesti Li Andersson, josta tuli Suomen nuorin eduskuntapuolueen puheenjohtaja koskaan.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Hanna Sarkkinen Oulusta. Hän voitti varkautelaisen Matti Semin äänin 200–90.

Li Andersson on 29-vuotias ja Hanna Sarkkinen 28-vuotias.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin ammattiyhdistysliiketaustainen, 44-vuotias Juho Kautto. Hän voitti toisella kierroksella Veronika Honkasalon äänin 184–109.

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin 40-vuotias helsinkiläinen Veronika Honkasalo, joka voitti toisena ehdokkaana olleen Erno Välimäen äänin 152–139.

Puoluesihteerivaalissa olivat toisella kierroksella vastakkain Risto Kalliorinne ja Joonas Leppänen. Helsinkiläinen, 35-vuotias Leppänen voitti vaalin äänin 155–139.

Lue lisää puoluekokouksesta:

Puoluekokous tehdään talkootyönä (Vasen Kaista 11.6.2016)

Ahponen ja Jaakkola halusivat lyhentää puoluekautta (Vasen Kaista 11.6.2016)

Vasemmistoliiton kokous käyntiin kostein silmin (Vasen Kaista 10.6.2016)

Valittujen esittely Vasen Kaistassa:

Li Andersson (18.5.2016)

Hanna Sarkkinen (2.6.2016)

Juho Kautto (31.5.2016)

Veronika Honkasalo (30.5.2016)

Joonas Leppänen (12.4.2016)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *