VESA SUOMINEN
Vasemmisto on arvostellut kärkevästi porvaripuolueiden EU-mallin mukaista talouspolitiikkaa, joka perustuu julkisen omaisuuden yksityistämiseen, yksityisen velan sysäämiseen veronmaksajien niskoille ja julkisen talouden kutistamiseen yksityisen voitontavoittelun apupyöräksi. Tulokset näkyvät Arevasta Talvivaaraan.
Kymmenien tuhansien järvien ja satojen tuhansien työttömien Suomessa jokainen uusi hallitus lupailee ”uusia työpaikkoja”, joiden hintana on työolojen jatkuva huonontaminen. Noita uusia pysyviä työpaikkoja ei vain koskaan synny ja joukkotyöttömyys jatkuu. Veroalamaiset ovat antaneet voimiensa mukaan keisarille ‒ julkiselle vallalle ‒ sen mikä keisarille kuuluu; mutta keisari on köyhtynyt ja nilkuttaa uusitta ja vanhoitta vaatteitta, viikunanlehtenään vain kerjäläisen repaleinen hattu.
Työvoiman tarjonnan lisäämisen kaltaisille olettamuksille perustuvan talous- ja työllisyyspolitiikan nolojen ja polojen tulosten ‒ ”Forssan mallista” aina huikeaan mahdollisuuteen ilmoittautua kuukaudeksi työhön palkatta ‒ lisäksi paraatiesimerkkejä ovat muun muassa surullisenkuuluisa yhteisöveron alentaminen ja Juha Sipilän johtaman hallituksen tumpeloima kilpailukykysopimus.
Jutta Urpilainen puolusti valtiovarainministerinä pontevasti Jyrki Kataisen hallituksen yhteistä pehmolelua, yhteisöveron alentamisen kuvitteellisia ”dynaamisia vaikutuksia”, joiden ansiosta Suomen talous kohenisi ja työllisyys paranisi.
Kansalaiset eivät yllättyneet, kun heille perästäpäin kerrottiin, ettei tällaisia dynaamisia vaikutuksia ollut lainkaan osoitettavissa (eikä olemassakaan); mutta tulipahan tehdyksi taas yksi valtion veropohjaa rapauttanut perusteeton päätös. Entä montako pysyvää ja kunnollisesti palkattua uutta työpaikkaa kilpailukyykytysloikka mahtaa maahan luoda? Sipilän hallituksen rattailta varisee varmaan uusia työpaikkoja kuin kylvökoneesta.
Talouspapiston patenttilääke
Talouden ja työllisyyden tilanne on vakava. Mutta valtiovarainministeriön ideariihestä löytyy varmaan hatullinen uusia ja ennen kokeilemattomia konsteja tilanteen parantamiseksi? Väärin arvattu. ”Ainoan vaihtoehdon” politiikan tyly saarna on sama vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Vuonna 1997:
‒ Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtajan Martti Hetemäen mielestä tuloeroja on kasvatettava ja ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista luovuttava, jos työttömyyttä halutaan todella vähentää. Pehmokeinot, kuten työn jakaminen, työvoimakoulutus ja neuvonta eivät Hetemäen mukaan paranna työttömyydestä kärsivää Eurooppaa. Päinvastoin, koko maanosa näivettyy, elleivät poliitikot uskalla käyttää kovia keinoja työttömyyden hoitoon.
(Atte Jääskeläinen: ”Ansiosidonnaiset pois ja tuloerot isommiksi” Valtiovarainministeriön pääekonomisti kannattaa kovia keinoja ja tuomitsee helpot ratkaisut suurtyöttömyyden poistamiseksi. HS 10.1. 1997)
Vuonna 2016:
‒ Hetemäen mukaan Ruotsissa ja Tanskassa työllisyysaste on pysynyt korkealla osin siksi, että palkka- ja tuloerot ovat kasvaneet kummassakin viime vuosina paljon. Suomalaistenkin pitää hänen mukaansa hyväksyä palkkaerojen kasvu, jotta työllisyys paranisi. Se tarkoittaa enemmän matalapalkkaisia töitä, joka on myös maailman trendi. Moni työpaikka on jyräytynyt globalisaation ja teknologian alle.
(Eeva Palojärvi: Valtiosihteeri Hetemäki: ”Suomalaisten pitää hyväksyä palkkaerojen kasvu, jotta työllisyys paranisi” (Helsingin Sanomat 10.8. 2016)
Hattutemppu
Valtionvarainministeriö ei nähtävästi kykene toimimaan edes porvarihallitusten talouspoliittisen nerouden suurimpia kikkareita päätöksentekoprosessista puhdistavana lietelinkona vaan on ilmeisesti useinkin juuri se taikurin hattu, josta hallitus kolmikorvaisen kaniininsa tempaisee.
Poliittisen kuluttajansuojan parantamiseksi ja poliittisen päätöksenteon ja valmistelevan virkatyön suhteen paremmaksi havainnollistamiseksi Juha Sipilän johtama hallitus voisi rohkeasti soveltaa Tony Blairin hallituksen neuvonantajana toimineen Edward de Bonon ajatuksia.
Tony Blair, tuo ajatusten Thamesjoki, palkkasi aikanaan ns. uuden Labourin hallitustyön opastajaksi muun nuassa kyseisen herra de Bonon, joka sai tehtäväkseen kehitellä kouluja ja työpaikkoja koskevia loistavia ideoita.
de Bono esitteli vuonna 1998 Ison-Britannian opetusministeriön virkamiehille keksimänsä päätöksenteon ajattelevat hatut -järjestelmän. Hän ehdotti, että aina kun virkamiehet halusivat puhua aavistuksistaan ja vaistoon perustuvista tuntemuksistaan, heidän oli pantava päähänsä punainen hattu. Keltaista hattua tarvittiin, kun he luettelivat jonkin projektin valopuolia, ja mustaa hattua tarvittiin kun eläydyttiin ”paholaisen asianajajan” osaan.
‒ En halua rehvastella, mutta tämä on ensimmäinen uusi ajattelutapa, joka on kehitetty 2 400 vuoteen Platonin, Sokrateen ja Aristoteleen päivien jälkeen, de Bono sanoi.
Samainen idealinko kehitteli muuten myös niin sanottuna vesilogiikkajärjestelmänä esittelemänsä uudistusehdotuksen:
‒ Kuinka usein joku perinteistä märkää partaveistä käyttävä tulee pysähtyneeksi ja miettineeksi, olisiko sittenkin helpompi pitää partaveistä paikoillaan ja liikuttaa sen sijaan päätään? Itse asiassa se on parempi tapa, mutta kukaan ei kokeile sitä, koska ’mitään ratkaistavaa ongelmaa’ ei ole, sanoi herra de Bono.
‒ Jos hänen oppilaansa kokeilisivat tätä parranajotekniikkaa ministeriöissään, niin he tajuaisivat nopeasti, miksi se ei ole saanut suurempaa suosiota: tulos tuo mieleen Teksasin moottorisahamurhaajan kauhukohtaukset. (Francis Wheen)
* * *
Palkallaan eläville on globaalikapitalismissa varattu vain kehnon sopeutujan ja huonon häviäjän osa. Talouselämän asiantuntijat, tuo rahan jumalan papisto, ovat kertoneet meille, että globalisaation tuoman jatkuvan muutoksen väistämättömyyttä vastaan haraavat ne jotka käsittävät joutuvansa siinä häviölle. Occamin partaveitsi on käytössä kulunut niin että ’yksinkertaisin selitys on paras’ on ilmeisesti muuntunut muotoon ’yksinkertaisuus on parasta’? Ja yksinkertaisuushan on ikuista, sille ei ole parasta ennen -käyttöpäivää. O sancta simplicitas.
Sadepäivän ratoksi:
‒ Francis Wheen: Kuinka humpuuki valloitti maailman. Nykyajan harhojen lyhyt historia. Suomentanut Seppo Hyrkäs. Ajatus-kirjat. Helsinki 2006
‒ Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys. 5. painos. Suomentanut Kauko Kare. Karisto. Hämeenlinna 2010
‒ Hans Jacob Christoffel von Grimmelshausen: Seikkailukas Simplicissimus. 3. painos. Suomentanut Werner Anttila. Karisto. Hämeenlinna 1981
‒ Sateen ja nykyisen talouspolitiikan yhä jatkuessa voi aina lukea Miguel de Cervantes Saavedran Don Quijoten taistelusta tuulimyllyjä vastaan, maun mukaan joko J.A. Hollon vanhana tai Jyrki Lappi-Seppälän tuoreena suomennoksena…
Mätäkuun jutut 2016:
Mätäkuun juttu 3: Rahan siunaama liitto (23.8.)
Mätäkuun juttu 2: Ihan hatusta (14.8.)
Mätäkuun juttu: Ihmismetsästystä ja kannibalismia (23.7.)
Mätäkuun jutut 2018:
Mätäkuun juttu: Muureja (13.8.2018)
Mätäkuun juttu: Nalle Puhin seikkailut pandojen maassa (13.8.2018)
*