HEIKKI SUOMINEN
Jukka Junttila sai punkherätyksen vuonna 1977 Bournemouthissa Englannissa The Jam -yhtyeen keikalla. Aiemmin tuntematon bändi räjäytti Junttilan tajunnan ja punk jäi pysyväksi kiinnostuksen kohteeksi.
Tamperelainen vuonna 1959 syntynyt Junttila on pitkän linjan punkharrastaja, hän on keräillyt punklevyjä ja -julkaisuja ja kirjoittanut niistä. Lisäksi hän on pyörittänyt omaa Hiljaiset levyt -levymerkkiään 1980-luvulta lähtien.
Like on juuri julkaissut Junttilan kirjan 1977 Punkvallankumous. Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun punk ja uusi aalto löivät itsensä läpi Isossa-Britanniassa. Nykyisin punkin vaikutus näkyy ja kuuluu kaikkialla. Varhaiset punklevyt ja muistoesineet ovat haluttuja ja aiheesta on kirjoitettu kilometrikaupalla.
Punkin synty
Punkin varsinaisesta syntymisajankohdasta on monta mielipidettä. Jos tarkastellaan Junttilan tavoin rockmusiikkia, tiukan tulkinnan mukaan punk sai alkunsa The Sex Pistolsin perustamisesta vuonna 1975. Rockin kehityskaarta tarkastelemalla sen voidaan katsoa alkaneen kuitenkin jo 1950-luvulta, Little Richardista, tai 1960-luvulta The Sonicsin tai The Troggsin kaltaisista autotallibändeistä.
Myös 1960- ja 1970-lukujen konservatiivisen yhteiskunnan vastaista undergroundliikettä ja toisen maailmansodan jälkeistä beat-sukupolvea voidaan pitää punkin perustoina.
Junttilalle punk syntyi vuonna 1974 New Yorkissa CBGB-klubilla bändistä nimeltä Television. Punkliikkeen katsotaan yleisestikin alkaneen 1970-luvun puolivälin New Yorkista, jossa vaikuttivat sellaiset tekijät kuin Lou Reed, Patti Smith, Iggy Pop ja The Ramones. New Yorkissa musiikkityylistä kertomaan perustettiin Punk-niminen lehti.
Katujätkää, pummia tai retkua tarkoittanut punk tuli maailmanlaajuisesti uuden liikehdinnän nimeksi brittiläisen punkin myötä. Junttilan kirjassa jotkut artistit pitivät nimitystä halventavana, mutta uudelle sukupolvelle, joka oli kyllästynyt työttömyyteen ja auktoriteetteihin, nimitys sopi. Sitähän he olivatkin: vihaisia, röyhkeitä, rähjäisiä ja köyhiä. He vastustivat sitä tekopyhää yhteiskuntaa, joka ei heistä välittänyt.
Punkin myötä tee se itse -asenteella pienlehtien tekijät, punkbändit, levytuottajat ja vaatetusmuodin kehittelijät innostivat toinen toisiaan. Musiikissa käännyttiin rockin omille juurille, jossa musiikki oli nopeaa, yksinkertaista ja aggressiivista ja sitä esitettiin vertaisille. Soundeja ei musiikissa viimeistelty ja biisit olivat yksinkertaisia ja tarttuvia.
Junttilan kirjassa The Damnedia tuottanut Pink Floydin rumpali Nick Mason kertoo, kuinka The Damned äänitti koko levyn samassa ajassa kun Pink Floyd sai hänen rumpusettinsä koottua. BBC:n radio-DJ John Peel puolestaan kertoo, että progebändi Genesiksen konsertissa lyhyin kappale kesti puoli tuntia, mutta punkkeikalla hyvä biisi saattoi kestää vain seitsemän sekuntia.
Vallankumous päivä päivältä
Junttilan lähestymistapa vallankumoukseen on, mitäpä muuta, kuin punkhenkinen. Junttila käy laajempia taustoituksia tekemättä vuoden 1977 kimppuun ja käsittelee sen päivä päivältä. Valintakriteereitä tai rajauksia on lukijan turha kysellä. Lähteet on lueteltu, mutta hakemistoja ei löydy.
Kirjan keskeisintä antia ovat levyjulkaisut, keikat, levytyssopimukset, levyjen myyntimäärät ja listasijoitukset sekä lehtijutut ja levyarvostelut. Nämä Junttila käy läpi asiantuntevasti. Kirjoittajalla on ollut tässä suuri työ.
Bändien pahimmat törttöilyt kuuluvat tietysti asiaan. Kun pettämättömästi örveltävänä juopottelujoukkiona tunnettu punkbändi Stinky Toys on jostain ihmeen syystä kutsuttu Kraftwerkin Trans Europe Express -levyn julkaisujuhlallisuuksiin tai kun Sid Vicious pistää hotellihuoneen päreiksi, niin tällainen on tietysti punkhistoriaa kiinnostavimmillaan. Hulvatonta on myös seurata niitä tragikoomisia kommelluksia, joiden takia yhteiskunta hyökkäsi Sex Pistolsia vastaan niin rajusti. Yhtyettä riepoteltiin oikein olan takaa ja se joutui muun muassa esiintymään salanimillä, kuten The Hamsters. Hupaisaa triviaa on sekin, että vuoden ilmeisesti törkeimmästä levynkannesta vastasivat parin progebändin jäsenet, jotka olivat päättäneet irrotella punkbändissä salanimillä.
Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian lisäksi Junttila kertoo tapahtumista muun muassa Ranskassa, Australiassa ja Ruotsissa. Suomi on tietysti mukana. Junttila on käynyt läpi muun muassa Waldemar Walleniuksen, Mikko Montosen ja ”Pertti Strömin” eli Epe Heleniuksen jutut Soundi-lehdessä. Nämä arvioivat punklevyjä innostuneen tarkasti ja ”Ström” raportoi tapahtumia usein myös paikan päältä Englannista. Innostus ei jäänyt pelkän fanittamisen asteelle, vaan Helenius perusti punkin innoittamana Poko Recordsin loppuvuodesta 1977. Kimmo Miettinen aloitti legendaarisen Hilse-lehtensä vuoden 1977 lopulla.
Suomessa ei punkbändejä vielä vuonna 1977 kovin paljon ollut, mutta sellaiset bändit kuin Eppu Normaali, Kollaa Kestää sekä Vaavi, esiasteenaan Uutiset ja Sää, tekivät tuloaan. Myös Sleepy Sleepers oli suunsoitollaan varsin punkhenkinen. Neljäs syyskuuta 1977 esiintyi Briard Linnanmäen päättäjäiskonsertissa. Briardissa Andy McCoy aloitteli muusikon uraansa. Loppuvuodesta Pelle Miljoona bändeineen oli ensimmäisellä keikallaan Savonlinnan Kisalinnassa. Hurriganesin keikkoja yritettiin Junttilan mukaan Englannissa kaupata punkilla.
Sex Pistolsin ja muiden punkryhmien innoittamina ilmaantui valtava määrä uusia tekijöitä meillä ja muualla, joten läpileikkaus seuraavastakin vuodesta olisi paikallaan. Punk ja uusi aalto kehittyivät ja hajaantuivat nopeasti eri tyylisuuntiin. Tiukimmat punkkarit julistivat punkin tosin kuolleeksi jo heti vuonna 1977, koska se alkoi osoittaa kaupallistumisen oireita.
|||
Jukka Junttila esittelee kirjaansa Kirjastotalo Metson musiikkisalissa 20.2.2017 klo 18.00
Tietoja tapahtumasta
|||
Etusivun kuva:
Kuvaaja Taneli Mielikäinen on julkaissut kuvan Creative Commons lisenssillä CC BY-SA 2.0. Alkuperäistä kuvaa on rajattu vähäisesti kuvan alaosasta.
*