Post mortem hyvinvointi-Suomi

PÄIVI TYNI   
Lehtiä ja blogitekstejä lukemalla sekä uutisia seuraamalla saa Suomen nykytilasta todella surullisen ja ahdistavan kuvan. Pahimmillaan yhteiskuntamme “kehitys” saattaa vaikuttaa ihmisen elämässä kohdusta hautaan seuraavin tavoin:

Synnytyssairaaloiden vähentämisen vuoksi matkasynnytykset ovat lisääntyneet. Vauvoja syntyy takseissa, perheen autoissa, tien pielessä ja Tampereella jopa maantietunnelissa, kun synnytyssairaalaan on liian pitkä matka ja tulevia äitejä ohjeistetaan lähtemään sairaalaan vasta aivan viime tipassa. Ei hetkeäkään aikaisemmin rasittamaan sairaalan kapasiteettia makoilemalla tyhjän panttina ennen varsinaista synnytystä.

Helsingin kätilöopistolla henkilökunta sairastuu sisäilmasta ja joutuu jopa varhaiseläkkeelle tästä syystä.

Lasten varhaiskasvatusryhmät ovat kaoottisia sarjahoitotehtaita, joissa ei ehditä antamaan lapselle henkilökohtaista huomiota. Ruokitaan, puetaan ja paimennetaan laumaa, jossa edes lyömiseen ei aina ole tarpeeksi aikaa puuttua.

Peruskoulussa noudatetaan inkluusioperiaatetta, jossa erityistarpeita omaavat lapset pannaan tavalliseen luokkaan, mutta yhtälöstä jätetään pois se, että erityislapsi tarvitsisi henkilökohtaista tukea pysyäkseen mukana opetuksessa. Tämä aiheuttaa tilanteita, joissa varsinaiselle opetukselle ei juurikaan jää “oppitunnilla” aikaa. Kouluissa ei ole tarpeeksi terveydenhoitajia eikä koulupsykologeja – lääkäreistä nyt puhumattakaan. Lapset saavat oireilla omia ja perheensä ongelmia ilman apua ja asiaan puuttumista.

Lukiossa vaaditaan oppilaita hankkimaan esimerkiksi tabletti, koska opetus tapahtuu paljolti verkon kautta. E-kirjojen olisi luullut tuovan säästöä, mutta toisin kävi. E-kirjaa ei voi myydä eteen päin, kuten paperisille käytetyille kirjoille saattoi tehdä. Opettajilla ei usein ole tarvittavaa digiosaamista itselläänkään eikä heidän kouluttamiseensa löydy rahaa.

Ammatti- ja ammattikorkeakouluissa lähiopetus on vähentynyt rankasti hallituksen tekemien rahoitusleikkausten seurauksena. Opiskelijat opiskelevat itsenäisesti, ja se ei läheskään aina riitä tentin tai näyttökokeen suorittamiseen. Opetusta on siirretty työpaikoille, jossa se useinkin on vain työn tekemistä ilman vastuullista ohjaajaa ja edistymisen seurantaa. Työpaikoilla tapahtuva oppiminen ei sisällä äidinkielen ja reaaliaineiden opetusta, joten valmiudet päästä jatko-opintoihin jäävät heikoiksi.

Toisen asteen ja korkeakoulutukseen hakua autetaan “nuorisotakuulla”, joka näyttäytyy usein tarkoituksensa irvikuvana pakottaen nuoren hakemaan kahteen opiskelupaikkaan, vaikka nuori ei valintaan kokisi olevansa valmis. Ellei hae, ei saa työmarkkinatukea. Ja jos saa, on sitä ennen elettävä jollakin konstilla viiden kuukauden odotusaika. Pakkohaun vuoksi nuoret tekevät näennäishakuja opintoihin, joihin eivät varmasti pääse. Näin he saavat säästettyä itselleen paikan kiintiössä, jolla pääsee helpommin ensimmäiseen tutkintoon johtavaan yliopistokoulutukseensa.

Yliopisto-opiskelijoiden opintotukea on leikattu hurjasti. Samalla vaaditaan, että tutkinnot suoritettaisiin yhä nopeammin ja nimenomaan lainarahalla. Yliopistojen kuluista on säästetty irtisanomalla henkilöstöä. Niinpä professorit käyttävät aikaansa apurahojen hakemiseen ja aiemmin sihteerille kuuluneiden tehtävien tekemiseen. Tämäkin hallituksen säästöjen vuoksi. Toisaalta – mikä kiire on valmistua yliopistosta suoraan työttömäksi?

Jos onnistuu pääsemään työelämään, on monilla edessä pidennetty työaika leikatulla palkalla. Ja koska henkilöstökulut halutaan yleensä minimoida, ihmiset sairastuvat ja uupuvat työssään. Vuorotteluvapaan ehtoja on tiukennettu niin, että sille on lähes mahdotonta päästä.

Samaan aikaan työttömänä olevat yrittävät pärjätä EU:n sosiaalisen peruskirjan määräämän minimietuuden alittavalla työttömyys- ja sosiaaliturvalla. Työtön on pelinappulana erilaisten toimenpiteiden, näennäiskoulutusten, “työtarjousten” (lue: TE-toimiston tulostama ja työttömille postittama kaikille avoin työpaikkailmoitus) ja viranomaismielivallan pelissä. Jos sitä oppii pelaamaan, saa säilyttää minimiturvansa. Ellei opi, menettää työttömyyspäivärahan ja joskus lisäksi 20–40 % toimeentulotuesta. Tätä peliä pelatessa on hyvä hallita sähköinen asiointi, sillä muille järjestää Posti usein vielä lisäjännitystä viivyttämällä kiireisen kirjeen perille tuloa päivätolkulla.

Työttömiltä vaaditaan kovaan ääneen aktiivisuutta, mutta toisaalta työttömät keskenään jakavat tietoa siitä, kuinka esimerkiksi kahvinkeitto vapaaehtoistyöntekijänä järjestössä on aiheuttanut karenssin, eli työttömyysturvan määräaikaisen menetyksen. Samoin on tapahtunut, jos on lupaa kysymättä opiskellut työväenopistossa sen verran monta tuntia viikossa, että joku virkailija on tulkinnut opinnot päätoimisiksi. Yrittäjä-luokituksen on puolestaan saanut julkaisemalla omakustanteisesti tekemäänsä musiikkia netissä ilman mitään rahallista tuottoa.

Aina silloin tällöin ilmaantuu iltapäivälehteen vuodattamaan asiaansa yrittäjä, jolla olisi kyllä työpaikkoja avoinna, mutta laiskat työttömät eivät niitä hae. Kuukauden päästä kerrotaan ilmi tullut totuus, että kyseessä olisikin ollut puolen vuoden palkaton “koulutus”, jonka päätteeksi esimerkiksi kolme kahdestakymmenestä osallistujasta olisi mahdollisesti saanut kesätyöpaikan kyseisestä yrityksestä.

Kun sitten ikää karttuu ja vanhuuden vaivat iskevät, saa ihminen kohdata vanhus”palvelut”. Eli “saa” jäädä yksinään kotiinsa makaamaan märissä vaipoissa odottelemaan seuraavaa kotipalvelun piipahdusta. Jos kaatuu ja murtaa luitansa, vaikka yrittäessään itse vessaan, on edessä pikainen sairaalavierailu. Sieltä muistisairaskin “asiakas” kotiutetaan pikaisesti. Toisinaan tämä unohdetaan kertoa kotipalvelulle, jolloin vanhus saa esimerkiksi viettää viikonlopun ilman ruokaa ja lääkkeitä istuskellen pimeässä keittiössä ja ihmetellen, missä ja miksi hän on. Tuollaisessa elämäntilanteessa kuolema ei ole kauhistus vaan vapahdus – ihan ilman uskonnollista määritelmääkin.

Yllä kerrottu mahdollinen elämänkaari tai edes sen jokin osa ei tietenkään kosketa kaikkia. Ilmeisesti ei ainakaan ketään, jonka joku ministereistämme tuntisi henkilökohtaisesti.

Kirjoittaja on työtön yhteiskuntatieteiden maisteri, entinen kirjapainotyöntekijä ja tutkija, joka tekee vapaaehtoistyötä Vasen Kaistan varapäätoimittajana.

|||

Artikkelikuva on Päivi Tynin yhdistelemä ja muokkaama seuraavista kuvista:
Flag of Finland, jonka Sepi V on julkaissut lisenssillä CC BY 2.0
Penang coffin shop, jonka Catriona Ward on julkaissut lisenssillä CC BY-SA 2.0

*