CAI MELAKOSKI
Saksalainen, nykyisin radikaalioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) perustettiin vuonna 2013 alunperin vastustamaan Saksan politiikkaa Euroopan velkakriisin yhteydessä. Puolueen näkyvin tavoite oli Saksan irrottaminen eurosta. AfD loi nopeasti läheiset suhteet Britannian konservatiiveihin ja Euroopan konservatiivit ja reformistit (European Conservatives and Reformists, ECR) -ryhmään Euroopan parlamentissa.
Vuoden 2013 liittopäivävaaleissa puolue sai 4,7 prosenttia äänistä. Se ei riittänyt äänikynnyksen ylittämiseen. Vuoden 2014 Euroopan parlamentin vaaleissa puolue sai jo 7,1 prosenttia äänistä ja seitsemän edustajaa europarlamenttiin. Se liittyi ECR-ryhmään, samaan jossa ovat Britannian konservatiivit ja perussuomalaiset.
Kaikissa viisissä syksyllä 2014 ja keväällä 2015 järjestetyissä Saksan maapäivävaaleissa AfD pääsi osavaltioparlamentteihin jopa kaksinumeroisin kannatusosuuksin.
Heinäkuussa 2015 järjestetty puoluekokous vaihtoi liikkeen johdon ja otti puolueen pääteemoiksi maahanmuuton ja islamin vastaisuuden. Puolue solmi suhteet radikaalioikeistolaisen Itävallan vapauspuolueen (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) kanssa.
Pian tämän jälkeen viisi AfD:n seitsemästä europarlamentaarikosta erosi AfDstä ja perusti uuden puolueen, liberaalikonservatiiviset uudistajat (Liberal-Konservative Reformer, LKR). ECR vaati kahta AfD:n jäseneksi jäänyttä europarlamentaarikkoa eroamaan ryhmästä. Toinen heistä kuuluu nyt Euroopan parlamentin Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa -ryhmään (Europe of Freedom and Direct Democracy, EFDD), samaan, johon Jussi Halla-aho haluaa perussuomalaisten palaavan vaihdettuaan ryhmää ECR:ään istuntokauden alussa.
Vaikuttaako tutulta? Radikaalioikeistolaiset mobilisoivat joukkonsa ja valtaavat salonkikelpoisen oikeistopopulistisen puolueen, ja sitten länsieurooppalaisen arvomaailman omaksunut puolueen parlamenttiryhmän enemmistö joutuu perustamaan uuden ryhmän ja puolueen jatkaakseen poliittista työtään?
Samankaltaisista yksityiskohdista huolimatta kyseessä on kaksi aivan erilaista tarinaa. Saksassa rasistit jäivät puolueeseen ja muut perustivat uuden. Suomessa uuden parlamenttiryhmän perustaneiden joukossa on huomattava osa vanhan puolueen radikaalioikeistoon kuuluvista kansanedustajista. Uusi puolue ei ole linjaltaan ja tavoitteiltaan uusi, vaikka se on saanut mukaansa vanhan puolueen sosiaalisia kysymyksiä etualalle nostavan vähemmistösiiven.
Kun saksalaisen konservatiivipuolueen Angela Merkel on puolustanut pakolaisten ihmisoikeuksia näkyvästi ja sulkenut pois yhteistyön radikaalioikeiston kanssa, ovat johtavat suomalaiset konservatiivipuolueet liittoutuneet radikaalioikeiston kanssa toteuttaakseen tavoitteensa.
Kokoomuksen ja keskustan vastuuta ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatteita loukkaavasta, rikkaita suosivasta, sivistystä ja solidaarisuutta murentavasta politiikasta ei vähääkään vähennä se, että kolmannen hallituskumppanin joukkoon ovat jääneet salonkikelpoista puheenpartta oppineet jäsenet.
Väittävät Juha Sipilä ja Petteri Orpo arvojaan miten länsieurooppalaisiksi tahansa, ovat he toimineet samalla arvopohjalla kuin Puolan, Unkarin, Tšekin ja Slovakian johtajat. Mutta talouspolitiikka, se on taattua saksalaista laatua.
Aiheesta aiemmin Vasen Kaistassa:
Euroopan vaalit 2016: mitä Saksassa nyt tapahtuu? (13.1.2017)
Etusivun kuva:
Maahanmuuttajien oikeuksien puolesta AfD:n politiikkaa vastaan Hampurissa järjestetystä mielenosoituksesta otti nimimerkki Rasande tyskar kuvan ”Demonstration, Hamburg, Germany, 2016-05-14” ja julkaisi sen lisenssillä CC BY-NC 2.0
*