Teksti: CAI MELAKOSKI
Tampereen kaupunki lakkautti Vaasan maistraatin luvalla vuonna 1895 piiskurin toimen. Piiskuri teki työtään kaakinpuun luona. Kaakinmaa ei siten ole työn näivettämien hevosten kuntoutus- ja virkistysalue, vaikka nimestä näin voisi päätellä. Kaupunginosa on saanut nimensä kaakinpuusta, häpeäpaalusta, johon vitsa- ja häpeärangaistuksiin tuomitut alamaiset sidottiin piiskattavaksi ja kaupunkilaisten halveksittavaksi vielä runsaat sata vuotta sitten.
Häpeä- ja sakkorangaistuksia määräsivät sekä taivaallisen että maallisen vallan edusmiehet, mutta ruumiillinen kuritus oli jälkimmäisten yksinoikeutena. Kirkkokuria pidettiin vahvana muun muassa pakottamalla synnintekijä kirkon keskelle sijoitettuun häpeäpenkkiin tai oven vieressä olevaan jalkapuuhun. Häpeärangaistus kohdistui myös tuomitun perheeseen, joka oli syyllinen epäonnistuessaan pitämään jäsenensä herran nuhteessa.
Tuomioistuinten määräämät rangaistukset määriteltiin laissa. Ruotsin vuonna 1734 säädetty rikoslaki oli voimassa pitkään Suomen autonomian aikana. Lain rangaistuskaaressa säädettiin hyvin yksityiskohtaisesti raipparangaistuksesta, joten sattumanvaraista se ei ollut.
“Rikas maksaa rahallaan, köyhä selkänahallaan”
Voudin, nimismiehen tai muun tehtävään valitun viranomaisen oli pidettävä silmällä, että vitsominen suoritettiin asianmukaisesti. Valvojan tuli piiskata piiskuri, ellei näin tapahtunut: “olcon myös nijllä walda cohta curittaa sitä raippa-witzoilla eli wangiudella, cuin rangaistuxen kehnosti toimitta”.
Joka oli saanut sakkorangaistuksen, vaan oli maksukyvytön, sai muuntorangaistuksen: colme talaria yhtä paria raippa-witzoja wastan, ja neljä talaria yhtä paria witzoja wastan, colme lyömä joca parista.
Sanonnalla “Rikas maksaa rahallaan, köyhä selkänahallaan” ei siten ole vain kuvaannollista merkitystä, vaan se todistaa hyvin havainnollisesti oikeuskäytäntöä.
Tampereen kaupungilla piiskuri vuoteen 1895
Raipparangaistuksia määrättiin Tampereellakin, ja tuomion täytäntöönpanosta vastasi piiskurin tointa hoitava profossi. Raipparangaistukset toivat helpotusta vankilatilojen puutteeseen. 1870-luvulta löytyy puhelimen historiasta Tampereella kertovassa historiikissa seuraava kuvaus:
Vähäisempiin rikkeisiin sortuneet ihmiskurjat ruoskitaan kaakinpuussa nykyisen Mäntykadun ja Ristikadun kulmassa ”profoss” Johan Meriläisen toimesta. Palkkioksi Meriläinen kuittaa 26 lyönnistä kuusi silloista markkaa, 57 lyönnistä kahdeksan markkaa.
Rangaistukset kaakinpuussa poistettiin Ruotsin kuningaskunnassa jo vuonna 1855. Vuonna 1889 säädetty ja vuonna 1894 voimaan astunut Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki ei enää tuntenut ruumiillisia häpeärangaistuksia muutoin kuin toimeenpanosäädöksissään. Niissä määrättiin, että “raippa- tahi vitsarangaistusta, joka vanhemmassa laissa on ehdottomasti taikka sakon asemesta määrätty, ei saa kellekään tuomita eikä täytäntöön panna, vaan että vankeutta rikoslain mukaan on sen sijasta tuomittava kolme kertaa niin pitkä aika kuin sitä vesileipä-vankeutta, joka vanhemman lain mukaan olisi vastannut raippa- tahi vitsarangaistusta”.
Lain tultua voimaan jäi kaupunginpiiskuri Erkki Nylund palkattomaksi osa-aikatyöläiseksi ainakin joksikin aikaa. Tampereen kaupunginviskaalin anomuksesta Vaasan maistraatti oli myöntänyt virkaeron piiskurin toimesta. Työ oli yhdistetty poliisimiehen virkaan.
Tampereelle oli perustettu raatihuoneen alakerrassa toiminut poliisilaitos jo vuonna 1891, mutta kun palkkaa ei poliisimiehen viralle vielä oltu määrätty, ei virkaa vielä voitu täyttää.
Ruumiilliset rangaistukset poistuivat tuomioistuinten valikoimasta vuonna 1894, mutta vankiloissa piiskattiin kurittomia vankeja vuoteen 1944 saakka. Ja vaikka sotavankien ruumiillinen kurittaminen oli Suomessa kiellettyjä lain, myös kansainvälisten sopimusten mukaan, oli suomalaisilla vankileireillä viime sotien aikana aivan omat sääntönsä, joiden perusteella venäläisiä sotavankeja pahoinpideltiin.
Lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin Suomessa vasta vuonna 1984.
Laura Huhtasaaren tulevaisuus siintää menneisyydessä
Häpeärangaistuksen palauttamista käytäntöön on tämän tästä esitetty höllentyneeksi väitetyn kurin palauttamiseksi. Muun muassa kansanedustaja Laura Huhtasaari on toistuvasti ehdottanut häpeärangaistusten käyttöönottoa. Ei raippoja, mutta julkisia nettirekistereitä SuomiAreenan keskustelussa vuonna 2015 ja häpeärangaistuksia Twitter-päivityksessään vuosi sitten.
Satakunnan Kansan haastattelussa Huhtasaari osoitti, että hänen näkemyksensä ovat yhtä tuoreet kuin kirkon aikoinaan: häpeärangaistus häpäisee myös tuomitun sukulaiset, ja tämän uhalla perheyhteisöt pitävät jäsenensä kurissa ja Herran nuhteessa:
‒ Ehkei nyt kuitenkaan jalkapuuhun tarvitse palata. Nettirekisteri voisi olla hyvä. Siitä voisi tarkistaa lähialueen ihmiset. Siinä joutuu sukukin häpeään, että ehkä kotona ohjeistettaisiin paremmin, että ei tulisi tämmöisiä ilkivallantekoja, Huhtasaari jutteli Satakunnan Kansalle.
|||
Kaakinpuu selittää Kaakinmaan nimen, mutta Kaakinmaa on paljon enemmän. Lähipäivinä ilmestyvässä artikkelissa kerrotaan Kaakinmaasta kaupunginosana, joka on merkittävä koulutuksen, kulttuurin ja teollisuuden tyyssija.
Lue lisää muualta verkossa:
Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki: Rangaistus Caari (Tallenne Turun yliopiston Acricola verkkosivulla)
Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous 188 №. 39. Rikoslaki (Tallenne Turun yliopiston Acricola verkkosivulla)
Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus Suomen Suuriruhtinaanmaan uuden yleisen rikoslain voimaanpanemisesta ja siitä mitä sen johdosta on vaarinotettava. [39C/1889] (Tallenne Markus Långin verkkosivulla)
Puhelimen historia Tampereella, 1870-luku (Rollikka.net)
Nälkäkuolemia ja raipparangaistuksia – Näin suomalaiset kohtelivat sotavankeja Valkeakoskella (Aamulehti 26.2.2017)
Laura Huhtasaari ehdottaa häpeärangaistuksen palauttamista: ”Rikollisia hyysätään liikaa” (Satakunnan Kansa, Sakari Muurinen 6.8.2016)
*