MEERIT HEIMLANDER
Ensimmäisenä koulupäivänä erään Tampereen ala-asteen rehtori totesi, että vanhempia varmasti jännittää enemmän kuin aloittavia koululaisia. Ja tottahan se on. Tosin ainakaan minua vanhempana ei niinkään jännitä koulussa vietetty aika, vaan se aika jonka ekaluokkalainen joutuu odottamaan vanhempia yksin kotona.
Aamu- tai iltapäiväkerho ei kaikille perheille riitä. Jo kaksivuorotyössä työskennellään kello 6–23 välisinä aikoina, josta kerhotoiminta kattaa vain pienen osan. Tarvittaessa Tampereen kaupunki tarjoaa yksinhuoltajien pienille koululaisille iltahoitoa, mutta tilanteessa jossa molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, on iltahoito järjestettävä itse.
Kun kysyin hoidon järjestelyistä koulussa ja esikoulussa, minulle ehdotettiin avun kysymistä naapureilta ja tuttavilta ellei sukulaisia ole käytettävissä. Vaikka isossa kerrostalossa asummekin, ovat naapurit meille vain kasvoilta tuttuja, ja lapselle vielä vieraampia. Lähimmät eläkkeellä olevat ja lasta hoitamaan pystyvät sukulaiset löytyvät muutaman sadan kilometrin päästä. Sieltäkö lapsi pitäisi aamuisin kuljettaa kouluun?
Epäsäännöllisen työn tekeminen yhteiskunnassa lisääntyy jatkuvasti. Töissä ollaan vuoden jokaisena päivänä, ympäri vuorokauden. Sukulaiset jäävät yhä useammin toiseen kaupunkiin, kun työn perässä muutetaan. Osa-aikatyöntekijälle Kelan tarjoama osittainen hoitoraha on vain iso vitsi. Jos yhteiskunta ei jousta niin ainoa toivo on, että työnantaja joustaa. Mikäli näin ei käy, niin 7-vuotias pärjää yksin. Tai viimeisenä vaihtoehtona voi toki ottaa avioeron, jotta oikeus hoitopaikkaan syntyy.
Koulusta todettiin, että emme ole ainoa perhe, joka asiaa on kysellyt. Olisiko Tampereen kaupungin aika pohtia iltahoidon tarjoamista muillekin kuin yksinhuoltajille?
*