Atlas, Manhattan, New York City. (Kuva: Anoop Menon. Kuva julkaistu lisenssillä CC BY 2.0.)
Teksti: OSKARI JOKINEN
Joitakin viikkoja sitten puhuimme baarissa toverini kanssa kirjoista. Yllättävän monet klassikot ovat joutuneet odottamaan suomentamistaan pitkään. Markiisi de Saden Sodoman 120 päivää (1785) odottaa edelleen suomentajaansa, vaikka de Sade -parodia Guillaume Apollinairen Hirveä Hospodar (1907), on jo käännetty. Adam Smithin Kansojen varallisuus (1776) odotti kokonaista suomentamistaan pitkälle 2010-luvulle. Vähemmän kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävätkin kirjat on monesti käännetty nopeammalla tahdilla. Kyse ei kuitenkaan ole ainakaan de Saden ja Smithin kohdalla mitenkään tuntemattomista teoksista.
Nostin keskustelussa myös esiin Ayn Randin ja hänen teoksensa, joista tunnetuimmat lienevät The Fountainhead (1943) ja Atlas Shrugged (1957). Etenkin jälkimmäinen, Randin pääteos, inspiroi edelleen varsinkin yhdysvaltalaista konservatiivioikeistoa. Randilla on opetuslapsiaan myös Suomessa asti, kuten ainakin itsensä sellaiseksi julistanut Björn Wahlroos. Mikäli toisinaan kuuntelemaani EconTalk-podcastia on uskominen, on Atlas Shrugged edelleen suosittu lahja amerikkalaiselle nuorelle, jonka vanhemmat sukulaiset haluavat tämän ”katsovan asioita vähän eri näkökulmasta”. Randin elämänkerran kirjoittaja Jennifer Burns jopa kuvailee kirjaa ”porttihuumeeksi oikeistolaisuuteen”.
Vaikka en olekaan kääntäjäksi opiskellut, on ala silti aina kiehtonut. Puolitosissani totesin toverilleni, että olisihan se hienoa, jos vaikka työttömänäkin puurtaisi jonkinlaista suomennostyötä ja tarjoaisi sitä kustantajalle. Saisi siitä vähintään jonkinlaista henkilökohtaista mielihyvää.
Pettymykseni ei olisikaan voinut olla suurempi, kun pari viikkoa sitten sain lukea Helsingin Sanomista, miten Randin pääteos onkin juuri suomennettu! Nimellä Kun maailma järkkyi (Minerva kustannus Oy, 2017) kulkeva teos on nyt kaiken kansan ihmeteltävänä ja entistä helpommin saavutettavana.
Ayn Rand lienee yksi niistä kirjailijoista, joista monilla on mielipide, mutta johon harvat ovat silti tutustuneet. Tässä mielessä häntä voi, kieltämättä ironisesti, ehkä verrata Karl Marxiin. Kun itse aloitin Atlas Shruggedin valtavan luku-urakan kesällä 2016, sain tuttaviltani monesti reaktioksi epäuskoisia huudahduksia. ”Miksi sinä nyt tuollaista luet!”, ”Tuohan nyt on ihan roskaa!” ja niin edelleen. En periaatteessa ollut ja ole edelleenkään eri mieltä näiden toteamusten kanssa, mutta kiistanalaisuudestaan huolimatta (tai juuri siitä johtuen) kirja ja sen kirjoittaja ovat epäilemättä osa 1900-luvun klassikoita. Lisäksi vihollisensa on hyvä tuntea.
Tässä en pysty avaamaan seikkaperäisesti kirjan sisältöä, siihen suosittelen Jussi Jalosen mainiota lukupäiväkirjaa. Omaa lukukokemustani aikanaan vinoutti etukäteen omaksuttu epäluulo kirjan sisältöä kohtaan. Arvelin kirjaa ennalta porvarillisen ääri-individualismin ja kapeakatseisen naiiviuden ylistykseksi, eikä näkemys kirjaa lukiessa juuri muuttunut. Kirjan maailma, jossa tehtailijat menestyvät puhtaasti otsansa hiellä sekä supernovan lailla säkenöivällä älyllään ja näitä alas painavat ”loiset” ovat naurettavan surkeita töppäilijöitä, vaikuttaa aivan liian yksioikoiselta ja luisuu kömpelön propagandan puolelle. Kyseessä ei tietysti ole tietokirja ja ehkä Dagny Taggartin ja Hank Reardenin voimainponnistuksia pitäisikin verrata neuvostoliittolaiseen työn sankariin Aleksei Stahanoviin. Kirjan hahmot eivät vaikuta ihmisiltä lainkaan, vaan ovat pikemminkin tiivistynyttä ajatusta ja ideologiaa, joiden persoonaan ei mahdu muuta, kuin mitä heidän paikkansa Randin profetiassa vaatii.
Mielenkiintoisesti Randin argumentit kapitalismin puolesta eivät tunnu ottavan puhtaasti taloudellisen rationalismin asua. Puhtaan taloudellisen ylivertaisuuden sijasta Randin puolustuspuhe kapitalismille on pikemminkin luonteeltaan moralistinen. Kapitalistinen järjestelmä paitsi toimii parhaiten, se myös mahdollistaa yksilölle hänen potentiaalinsa ja ihmisyytensä täydellistymisen. Randin filosofia ei ole vain yhteiskuntafilosofiaa, vaan se on myös yli-ihmisyyden filosofiaa. Tällainen itsekkyyden ylistys on kuitenkin lopputulokseltaan hyvin vieraannuttavaa ja suorastaan huolestuttavaa.
Toisinaan kirja kuitenkin myös tempoaa mukaansa voimakkaalla, jopa apokalyptisella kuvastollaan. Maailman järkkymistä ja romahtamista seuratessa voi toisinaan ymmärtää Randin ja hänen hahmojensa ahdinkoa. Kuvitteellinen maailma on tietysti helppo laittaa seuraamaan sitä reittiä, joka kirjailijan maailmankuvalle sopii. Kirjailijan kylmää ajattelua kuvannee parhaiten kohtaus kirjan lopulta. Kun maailma on vihdoin pysähtynyt ja Atlas vierittänyt sen harteiltaan, putoaa Dagny Taggartin uskollinen työntekijä ja avustaja Eddie Willers polvilleen ja suree tehtailijoiden hylkäämää maailmaa. Randin ehdottomassa filosofiassa ei tunnu olevan sijaa kuin täydellisille onnistujille. Loput ovat hiekkaa tuulikaapissa.
Mutta jokainen tehkööt oman johtopäätöksensä. Kirjan sanoma on yllättävän monipuolinen ja toisin kuin ehkä usein oletetaan, se ei ole yksinomaan kapitalismin puolustus sosialismia vastaan vaan myös ”oikeamielisen kapitalismin” argumentti ”korruptiokapitalismia” vastaan. Kirja on suomeksi edelleen yhtä järkälemäinen kuin se on alkuperäiskielellä, mutta se on luultavasti monelle siitä huolimatta helpommin lähestyttävä. Sisältöä käännös ei tietysti ole muuttanut mihinkään.
LINKKI:
Jussi Jalosen lukupäiväkirja: