ULLA-LEENA ALPPI
Aamulehden erinomaisessa pääkirjoituksessa 14.8. kysytään ”Uhkaako lasten vakavien ongelmien todellisuus kadota päättäjien todellisuudesta ja tutkasta?” Kirjoituksessa tuodaan esiin apulaisoikeusvaltuutetun valtakunnallisessa tarkastusraportissa esiin tuotuja puutteita tai pulmia lastensuojelulaitoksissa. Jutussa tuodaan hyvin esiin myös se, että kodistaan syystä tai toisesta pois sijoitetut lapset tarvitsevat aivan erityistä suojaa ja huolenpitoa.
Tarkastusraportin kritiikki on paikallaan. Kun en ole vielä raporttiin tutustunut, en tiedä onko esiin nostettu myös syitä tai taustoja ilmenneille ongelmille. Tärkeää olisi tietää muun muassa se onko raportissa mainituissa laitoksissa riittävä ja ammattitaitoinen henkilökunta. Lastensuojelusta yleisemmin tiedetään, että etenkin suurimmissa kaupungeissa resurssit ovat riittämättömät. Tampereellakin yhden lastensuojelun vastuusosiaalityöntekijän asiakasmäärä on yli viisikymmentä, joskus paljon enemmänkin. On aivan mahdotonta kuvitella, että työntekijät voisivat hoitaa työnsä niin hyvin kuin pystyisivät ja haluaisivat. Olenkin jättänyt viime vuoden joulukuussa aloitteen, jossa esitän valtakunnallisen suosituksen, korkeintaan kolmekymmentä asiakasta, mukaista resurssointia ja myös palkkauksen parantamista äärettömän rankassa ja vastuullisessa työssä. Vielä en ole saanut vastausta aloitteeseen. Kuluvan vuoden keväällä myös valtuutettu Tiina Elovaara jätti aloitteen resurssien lisäämisestä.
Yksi kasvava ongelma lastensuojelussa on jälkihuolto. Jälkihuollossa ovat kahdeksantoista vuotta täyttäneet sijoitetut nuoret ja jälkihoito kestää 21. ikävuoteen saakka. Tuossa vaiheessa nuorta tuetaan esimerkiksi asunnon hankkimisessa ja toimeentulossa. Jälkihoitoikää tulisi ehdottomasti nostaa muutamalla vuodella. Vaikeita, usein hyvinkin kipeitä elämänvaiheita kokeneet nuoret eivät useinkaan ole valmiita itsenäiseen elämään vielä kaksikymmentäyksivuotiaina. Jos nuorella on ongelmia mielenterveyden tai päihteiden kanssa, on katastrofaalista sysätä heidät tuossa iässä ja vaiheessa ”itsenäiseen” elämään. Kaikilla nuorilla ei ole tukenaan tuttua sijaiskotia tai muita läheisiä aikuisia, ja tuolloin he ovat yhteiskunnan taholtakin heitteillä.
Käynnissä on valtakunnallinen Lapsi- ja perhepoliittinen hanke (LAPE) ja kunnilla on jo nyt lukemattomia ohjelmia ja suunnitelmia lasten oikeuksien turvaamiseksi. Nyt tarvitaan hankkeiden käytäntöön viemistä, konkreettisia tekoja ja se tarkoittaa toimivien työkäytäntöjen lisäksi myös parempia resursseja ja palkkausta, rahaa. Panostus lastensuojeluun maksaisi itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Inhimillisen kärsimyksen määrää tai sen vähenemistä ei voi edes rahalla mitata.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton tamperelainen kaupunginvaltuutettu ja sijais- sekä adoptioäiti.
Kirjoitus on julkaistu Aamulehden yleisönosastossa 19.8.2018.
Etusivun kuva:
*