Näkökulma

30.1.2019 klo 15:33

Toksinen feminiinisyys on uhka tasa-arvolle

ALIA DANNENBERG   
Toksisesta maskuliinisuudesta on puhuttu paljon, mutta huomiotta on jäänyt sen vastinpari, toksinen feminiinisyys. Kyseinen ajattelu muodostaa huomattavan uhkan tasa-arvolle ja vinouttaa siihen liittyvää keskustelua.

Sukupuolenkorjauksen jälkeen arkipäivääni on valitettavasti kuulunut transihmiset poissulkeva radikaali feminismi (trans-exclusionary radical feminism, TERF). Karrikoidusti TERF-ideologian mukaan transmiehet ovat sukupuolipettureita ja transnaiset patriarkaatin soluttautumisjuoni naisia vastaan. Kuulostaa älyttömältä pienen piirin salaliittoteorialta, ja sitä se onkin, mutta ongelmana on, että monet ”transkriittiset feministit” ovat hyvin äänekkäitä. Jotkut heistä, kuten Germaine Greer ja Sheila Jeffreys, ovat jopa akateemisen naistutkimuksen (sanavalinta tarkoituksellinen) arvostettuja auktoriteetteja. Esimerkiksi joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa transnaiset eivät saa käyttää naisten vessoja, perusteluna tilojen pitäminen naisille turvallisina, koska TERF-ideologiassa transnaiset väärinsukupuolitetaan miehiksi.

Pahinta transvihaa minuun ovat kohdistaneet juuri feministeiksi itseään kutsuvat naisoletetut. Jotkut heistä eivät salli kuulumistani itselleen merkitykselliseen viiteryhmään – naisiin – ja täten syrjivät minua ja kaltaisiani sukupuoli-identiteetin perusteella. Sketsisarjan huumoripätkäksi kelpaisi tapaus viime eduskuntavaalien alla, kun eräs feministiksi julistautunut naisoletettu avautui minulle, että transnaiset ovat säälittäviä miehiä mekossa ja että hän kyllä tunnistaa sellaisen jo kaukaa – ei siis tunnistanut, vaikka seisoin kirjaimellisesti hänen nenänsä edessä. Toinen feministiksi itseään nimittävä naisoletettu on todennut minulle, etten ole aito nainen, koska en ole synnyttänyt enkä kykene tulemaan raskaaksi. Entä ne miljoonat muut naiset, joilta se ei syystä tai toisesta onnistu?

Pahimmasta päästä lienee päin naamaani syljetty toteamus, että transnaisena minulta puuttuu naisen aito uhrikokemus. Sanoja ei oivaltanut edes autettuna, että transnaisia syrjitään huomattavasti enemmän kuin cis-naisia. Samalla logiikallahan syrjäytyneet rasistit potkivat maahanmuuttajia päähän: omaa egoa buustataan alistamalla vielä marginaalisempaa ja kaltoinkohdellumpaa ryhmää. Lisäksi koen, että uhrimyytti estää naisten voimaantumisen.

En ole ainoa transihminen, jolla näitä kokemuksia on – niistä vain ei julkisesti juurikaan puhuta. On hämmentävää, että monet itsensä feministeiksi lukevat henkilöt ovat omaksuneet kuin varkain transkriittisyyttä eli vihaideologiaa. Intersektionaalinen feminismi on egalismin kaltainen yleisen, yhtäläisen ja kaikenkattavan tasa-arvon aate, mutta sen erottaminen radikaalifeminismin vihaversioista edellyttää perehtyneisyyttä. Feminismin nimeen vannovien vihaideologioiden hiljainen hyväksyntä vie uskottavuuden tasa-arvotyöltä. Siksi suosittelen, että aidot tasa-arvoa kannattavat feministit tuomitsevat nämä vihaideologiat jyrkästi.

Kirjoittaja on Seta ry:n varapuheenjohtaja.

Etusivun kuvasi Viljami Vaskonen 2018.

*