Nykyinen valtakoalitio on päättänyt, että Tampereen kaupungin pitää säästää, ja kyllä kaupunki säästääkin erityisesti ihmisten tarvitsemien palveluiden tuottamisessa. Kotipalveluita saa vain niukasti ja niitä joutuu odottamaan. Jos asiakas on kotona, ei kaupungille tule lisäkustannuksia, mutta toisinaan asiakas odottaa sairaalassa kotipalvelulta lupaa kotiutua. Jos potilas on kotipalvelun asiakas ja hänen kuntonsa edellyttää lisäpalveluja, kotiutuminen riippuu siitä, milloin kotipalvelussa on resursseja käydä asiakkaan luona. Tai asiakas on niin huonokuntoinen, ettei hän enää pysty asumaan kotonaan. Hänelle sopivan hoivapaikan etsimisessä kuluu välillä viikkoja, jopa kuukausia.
Huonetoverina sairaalassa seurasin viime kesänä naapurin kotiinpääsypyrkimyksiä. Lääkäri olisi kotiuttanut potilaan jo tiistaina ja kotiinlähtövalmisteluja tehtiin tarmokkaasti. Sitten hoitaja tuli kertomaan, ettei kotipalvelu ennätä tulla ennen perjantaita asiakkaan luo. Niinpä kotiutus silloin jäi vain haaveeksi. Kolmen päivän sairaalahoidon kustannuksilla voisi varmaankin palkata yhden työntekijän kuukaudeksi kotipalveluun. Tässä tapauksessa säästö kotipalvelun resursseissa on kohonnut kustannus toisaalla. Tämä ei ole harvinaista. Tarkastuslautakunta on huomauttanut Tampereen kaupunkia tämän kotiutus- ja hoitopaikkakitkan aiheuttamista kustannuksista.
Vammaispalveluja saava ihminen sairastuu ja joutuu sairaalaan. Sairaalassa aikanaan todetaan, että kotiin voi päästä, jos henkilökohtaista apua lisätään tai todetaan henkilökohtaisen avustajan tarve. Vammaispalvelutoimistossa on pitkät jonot ja asiat käsitellään saapumisjärjestyksessä. Vammaispalveluasiakkaan kotiutuminen on siis riippuvainen vammaispalvelutoimiston kyvystä käsitellä ja myöntää lisää henkilökohtaista apua tai muita siltä saatavia palveluita. Porilainen asiakas odotti sairaalassa kaksi ja puoli viikkoa asiansa käsittelyä. Tällaista tapahtuu todennäköisesti myös Tampereella. Toivottavasti Tampereella osataan myös joustaa asioiden käsittelyjärjestyksessä, sillä tällä hetkellä vammaispalvelutoimistossa on kolmen kuukauden jono. Jos Porin kaltainen tapahtuma sattuisi nyt Tampereella, asiakas odottaisi sairaalassa kolme kuukautta hakemuksensa käsittelyä.
Vammaispalvelutoimiston kyvyttömyys käsitellä äkillisiä tapahtumia on lohdutonta. Siellä ei ole edes päivystysnumeroa, johon voisi soittaa äkillisen kriisin sattuessa. Täysin liikuntakyvyttömän ihmisen omaishoitajana toimiva puoliso joutuu lyhyellä varoitusajalla isoon leikkaukseen. Hoidettavalle kaupunki ei voi turvata järkevää hoitopaikkaa. Hänelle on tarjottu huonetta suljetussa dementiakodissa. Kaupungissa hortoilee ihmisiä sisävaatteissa ulkona kylmissään, mutta dementiakodissa on tilaa; toisaalta tuo henkisesti erittäin vireä ja yhteiskunnallisesti osallistuva ihminen halutaan sijoittaa dementiakotiin.
Omaishoidettavien hoiva ja turvallisuus ovat täysin heidän läheistensä varassa. Jos omaishoitaja sairastuu äkillisesti, lähtee hoidettava myös Acutaan saamatta itse siellä minkäänlaista apua. Vuodepotilas vietäneen ambulanssilla hammaslääkäripäivystykseen, kun omaishoitajalla on sinne kiireaika. Ainakaan kaupungilla ei omaishoitajien sijaistajia ole.
Yhteiskunnan palveluista riippuvaisten ihmisten hätää lisää, että esimerkiksi Hervannan sosiaalitoimisto ei vastaa päivystysajan puhelinnumeroon. Sinne voi jättää soittopyynnön ja sosiaalityöntekijä soittaa vain kerran takaisin. Asiakas voi olla vessassa, suihkussa tai puhelin on joutunut käden ulottumattomiin. Ellei yhteydenottoa toivonut vastaa tähän yhteen soittoon, on turhaa odotella toista.
Ennen kuuluisaa jytkyä Timo Soini lupasi laittaa omaishoitajien asiat kuntoon. Hän puhui aiheesta todella vakuuttavasti ja selkeästi, ikään kuin olisi tuntenut omaishoitajien ongelmakentän omakseen. Jonkun terveystarkastuksen omaishoitajat sittemmin saivatkin, mutta mitään mahdollisuutta sairauslomaan ei tullut. Omaishoitajan pitää tietää reilusti kuukautta aikaisemmin äkilliset sairastumisensa tai mahdollinen kuolemansa.
Tampereen kaupunki on siksi suuri kokonaisuus että olisi hyvin kannattavaa perustaa eräänlainen kriisiyksikkö vaikkapa vammaispalvelun ja kotipalvelun yhteistyönä ja tämän yksikön toiminta-alueeseen kuuluisivat myös omaishoitajat hoidettavineen. On tilanteita, joissa päätöksiä ei voi odottaa viikko- tai kuukausikaupalla. On tilanteita, jolloin apua tarvitaan heti. Rahakirstun vartija väittää, ettei rahaa ole, mutta kyllä sitä on, kun saadaan kotiutettavat sairaalasta kotiin tai sopivaan hoitopaikkaan oikeaan aikaan. Kun kriisitilanteisiin saadaan heti oikeanlaista apua, eivät kriisit ehdi syvenemään ja pahenemaan ja muuttumaan vaikeahoitoisiksi. Sijoittamalla resursseja ihmisten auttamiseen järkevällä tavalla syntyy sekä säästöjä että elämänlaadun paranemista.
Jään uteliaana odottamaan tuttavani selviytymistä omaishoitajansa saurausloman aikana. Hän on tähän saakka saanut puolisoltaan ympärivuorokautista hoivaa, mutta omaishoitaja muuttui itse tässä tapauksessa hoidettavaksi. Kaikkea hyvää meidän väärässä tai lääkkeettömässä lääkinnässä ja hoivattomassa hoidossa oleville lähimmäisillemme.
Etusivun kuva:
Kaikki kotihoidon todelliset kustannukset eivät tosiaan näy kotihoidon kustannusalueella. Muutama vuosi sitten tästä tehtiin tutkimuskin, mutta en ikävä kyllä muista linkkiä siihen. Jollain lailla on ymmärrettävää, että kotihoidonkin täytyy suunnitella päivänsä jonkin verran etukäteen eli usein tarvitaan vähän varautumisaikaa uusiin tehtäviin (mitä se käytännössä sitten tarkoittaakaan). Kotihoitoa yleensä pidetään halvimpana iäkkäiden hoitomuotona ja perusteellaan sen paremmuutta niinkin, että ihmisen on paras saada asua kotona mahdollisimman pitkään. Silloin jäävät huomioimatta kuitenkin esim. kotihoidossa olevan sairaalajaksojen kustannukset.
Tehostettuun palveluasumiseen päästyä sairaalajaksot jäävät erittäin vähäisiksi.
Kun täysi kotihoitokaan ei enää riitä, luulen, että pääsyä ympärivuorokautiseen hoivaan ei hidasta niinkään sopivan paikan etsiminen, vaan yksinkertaisesti paikkojen puute. Yleensä paikat ovat (melko?) täynnä ja vapaa paikka tulee, kun joku entinen asukas kuolee.