Näkökulma, Suomi

JORMA MÄNTYLÄ

10.5.2019 klo 09:11

Oliko ennen paremmin?

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjassa ja sen filmatisoinnissa on mielensäpahoittaja-vaarilla paljon sanottavaa nykymaailmasta. (Kuva: Solar Films)
Jorma Mäntylä

Tuomas Kyrön romaanihahmo mielensäpahoittaja-vaari seuraa maailman menoa mökkinsä liepeillä jossain Kuhmalahden seudulla. Hän on sitä mieltä, että ennen oli paremmin. Väite kuullaan niin usein, että tutkitaan, voisiko se olla totta.

Olen osittain samaa mieltä kuin mielensäpahoittaja-vaari, jota elokuvassa esittää Heikki Kinnunen. Moni asia oli ennen paremmin, ei toki kaikki, mutta moni. Miten tätä voisi mitata? En ole sosiaalipolitiikan tutkija enkä psykologi, joten tästä näkökulmasta en voi arvioida hyvää ja huonoa. Olen viestinnän tutkija, jolla on sivuaineena valtio-oppi ja lisäksi tunnen kohtuullisesti poliittista taloustiedettä.

Thomas Piketty sanoo kirjassaan Pääoma 2000-luvulla, että olemme palaamassa 1800-luvulle. Eriarvoisuus kasvaa. Piketty tutki tulonjakotilastoja 1700-luvulta alkaen ja totesi niiden noudattavan useimmissa maissa U-käyrää. Pääomatulojen osuus oli korkeimmillaan 1800-luvun lopulla, kunnes laski voimakkaasti maailmansotien aikana ja pysyi alhaisena 1970-luvulle asti. Yksityistämiset sekä pääomatulojen veronkevennykset ovat kääntäneet käyrän nousuun.

Suomessa tämän on jyrkimmin kiistänyt tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja, joka uhoaa miten hyvin menee. Todistelut ovat muunnelmia valkovenäläisen emigrantin Simon Kuznetsin (1901–1985) 1950-luvulla tekemistä tutkimuksista, joiden mukaan tulonjaon U-käyrä ei pitänyt paikkaansa, vaan tosiasiassa tuloerot pienenivät ja U on nurinpäin. Piketty kritisoi Nobel-palkittua Kuznetsia. Suomessa palkkatulojen osuus kansantulosta on supistunut 58,7 prosentista 48,6 prosenttiin, joten tältä osin on tapahtunut 25 vuodessa valtava suunnanmuutos. Kun Suomen bkt on 230 m€ luokkaa, kyse on yli 20 miljardin tulonsiirrosta työltä pääomalle, ja vieläpä kumulatiivisesti. Se näkyy ja tuntuu julkistalouden jatkuvana rahoitusvajeena, sekä sitä kautta monien ihmisten elämänlaadussa.

Palkka- ja pääomatulojen suhde on kuitenkin vain yksi mittari taloudessa. Laajemman kokonaiskuvan saamiseksi ajattelin, pitää olla jokin keino mitata talouden yleistilaa. Kun Suomi kuuluu EU:iin ja yhteisvaluutta euroon ja eurovaalit ovat tulossa, miksi ei voisi mitata talouden tilaa kuuluisien Maastrichtin EMU-kriteerien avulla? Nehän ohjaavat edelleen Euroopan keskuspankin ja koko EU:n sekä sitä kautta Suomen talouspolitiikkaa.

Tiukka mittelö

EMU-kriteerejä on kriittisesti arvioiden viisi. Ensimmäinen on inflaatio. Se ei saa olla 1,5 prosenttia korkeampi kuin kolmen hintavakaimman euromaan inflaatio. Tässä suhteessa mielensäpahoittaja-vaarin muistot kultaavat menneisyyden. 1950-1970-luvuilla elimme inflaatio-devalvaatiotaloudessa, joka saattoi olla 3-10 prosentin luokkaa, hetkellisesti enemmänkin. Vuonna 2017 inflaatio oli 0,7 prosenttia ja nyt 1,1 prosenttia. Eli inflaatio on saatu kuriin, ja tästä piste euroajalle.

Toinen EMU-kriteeri on korkotaso. Se ei saa olla kahta prosenttia korkeampi kuin kolmen inflaatiotasoltaan alhaisimman euromaan pitkien lainojen korkotaso. Suomessa korot olivat 1950-1970-luvuilla luokka 4-9 prosenttia. Taloussanomien (7.5.2019) mukaan euribor-korot ovat -0,25 prosenttia. Ja tätä korot ovat olleet eurokriisistä alkaen, nollaa tai jopa negatiivisia. Korot ovat siis tulleet alas, ja tästä piste euroajalle – mutta vahvojen epäilysten ja kysymysten kera. Nolla- ja negatiiviset korot pitävät sisällään deflaation vaaran, ja se on epänormaali talouden tila. Japani on yrittänyt pyristellä siitä irti vuosikymmeniä.

Kolmas EMU-kriteeri on julkisen talouden budjettialijäämä. Se ei saa olla yli 3 prosenttia. Mutta sitähän se on ollut euroaikana jatkuvasti. Tilastokeskuksen käyrä kertoo lahjomattomasti, että Suomen valtiontalous oli 1970-1990 ylijäämäinen. Siis valtio tienasi enemmän kuin oli menoja. Käänne oli 1991-93 pankkikriisi ja lama. Euroaika vuodesta 1995 alkaen ei ole tuonut parannusta. Valtiontaloutta on yritetty tasapainottaa jatkuvin leikkauksin ja myymällä valtion omaisuutta, mutta samalla on menetetty valtionyhtiöiden tuomat rahat ja mahdollisuus tasapainottaa niiden avulla taloutta. Olemme siirtyneet krooniseen julkistalouden alijäämään. Nyt piste menee mielensäpahoittaja-vaarille, hän on oikeassa. Tilanne on 2-1 euroajan hyväksi. Lisään vielä, että euron ulkopuolinen Ruotsi tekee jatkuvasti ylijäämäisiä valtionbudjetteja.

Sitten tulee neljäs EMU-kriteeri, ja se on valtion velka. Sitä ei saisi olla yli 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Mutta tänään se on Eurostat-tilaston mukaan 61,4 prosenttia. Se tekee 19000 euroa jokaista suomalaista kohti. Voimme vain lohduttautua sillä, että vielä velkaisempia EU-maita ovat Kreikka (179,2 prosenttia BKT:stä), Italia (135,5 prosenttia) ja Portugali (131,7 prosenttia). Vertailun vuoksi, euron ulkopuolisten Tanskan valtionvelka on 36,4 prosenttia ja Ruotsin 40,6 prosenttia. Suomen valtionvelka 1960-80 –luvuilla oli 0-18 prosenttia. Olimme Urho Kekkosen aikaan pitkään täysin velattomia. Euroaikana valtionvelka on suorastaan räjähtänyt. Eli piste menee mielensäpahoittaja-vaarille, ennen oli paremmin.

Lopuksi tulee viides EMU-kriteeri, jota oikeasti ei ole, vaikka kriitikot kuten Esko Seppänen ovat siitä 25 vuotta huutaneet, mutta heitä ei kuunnella. Se on työllisyys. Sen puuttuminen EMU-kriteereistä oikeuttaa sanomaan, että EU ei välitä työllisyydestä. Järkyttävin huononnus 50 vuodessa on työttömyyden räjähdysmäinen kasvu. Kun Aulikki Oksanen lauloi ensi kerran Siirtotyöläisen laulun vuonna 1970, työttömiä oli vain kaksi prosenttia. Työttömyyden noustua yli neljän prosentin 150 000:een Urho Kekkonen perusti hätätilahallituksen 1975. Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa keskusteltiin vilkkaasti miten työttömyys saataisiin palautettua alle sietämättömän kolmen prosentin rajan. Lähes kaikki koulunsa päättäneet saivat töitä 1960–80-luvuilla. Joulukuussa 2018 Suomessa oli 256 500 työtöntä työnhakijaa. Petteri Orpo ja Juha Sipilä kehuivat lehdistössä miten hyvin Suomessa menee. Jättiläismäinen työttömyys on hyväksytty ikään kuin se olisi luonnollinen ja normaali olotila, vaikka sitä on vuosikymmeniä pahennettu poliittisin toimin palkkatason polkemiseksi. Mielensäpahoittaja-vaari voi sanoa, että työllisyys oli ennen paremmin, ja siitä kirkkaasti hänelle piste.

Päädyn vertailussani pistein 3-2 toteamaan, että viidestä kriteeristä kolmen mukaan asiat olivat ennen paremmin. Inflaation ja korkotason suhteen on tullut parannusta, mutta se on aikaansaatu julkistalouden ja työllisyyden kustannuksella.

Kommentteja: 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.