Vasen kaista on julkaissut useita eurovaaleja ja Euroopan unionin tilaa luotaavia kirjoituksia. Yksi unionin keskeisistä tehtävistä on niin kansalaisten kuin päättäjien käsityksen mukaan rauhan ja vakauden ylläpitäminen, jotta sodan varjo väistyisi Euroopan, kahden maailmansodan keskusnäyttämön yltä.
Vuonna 2014 tuli kuluneeksi sata vuotta Sarajevon laukauksista ja ensimmäisen maailmansodan puhkeamisesta. Työväen akatemian eläköitynyt yhteiskunnallisten aineiden opettaja ja vararehtori Aarni Tuominen laati sodan muistotilaisuudessa vuonna 2014 paikan päällä arvion EU:n ja kansalaistoiminnan tilasta ja tulevaisuudesta.
Kirjoitus puhuu puolestaan omin sanoin. Toimitus haluaa kuitenkin kiinnittää lukijan huomion siihen, kuinka vähäisiä unionin muutokset ovat viidessä vuodessa olleet ja kuinka huolestuttavaan suuntaan monet niistä ovat Eurooppaa vieneet.
Aarni Tuomisen sanoin keskusteluilmastoa hallitseva näkökulma on usein ”ikävä ja haisee vanhalle nationalismille”. Ja kun liennytyksen ääniä kuuluu niin kuin viimeksi tänä kesänä Ranskan presidentin tehdessä aloitteen Venäjän saamiseksi takaisin keskustelupöytään kaikista ongelmista huolimatta, järjen heikkojen äänien taustalta kuuluu sapelinkalistelun säestämän asevarustelukilvan voimistuva kumu. Ovatko edes eurooppalaiset oppineet sadassakaan vuodessa yhtään mitään? – Toimitus
Aarni Tuominen: Sata vuotta Sarajevosta
(Kirjoitettu Sarajevossa kesäkuun lopulla 2014)
Kesäkuun alussa 2014 vietettiin Sarajevossa rauhantapahtumaa, Sarajevo PeaceEvent2014. Paikalla oli kaikkiaan kaksi ja puoli tuhatta ihmistä tavallisista riviaktivisteista tunnettuihin ja palkattuihin rauhanmaakareihin saakka, esimerkiksi Mairead Maguire. Suomalaisiakin oli paikalla tusinan verran.
Nelipäiväinen tapahtuma oli sisällöltään tietysti monenkirjava sarjaa tapaamisia ja keskusteluita, konsertteja ja näyttelyitä. Kukaan ei varmaan odottanutkaan, että lopputuloksena olisi ollut hienoja, yhteisesti sovittuja julkilausumia päivänpolttavista rauhanteemoista ‒ aineksiahan ei toki puutu. Näiden aika voisi olla ensi vuonna tyyliin: ETYK Helsinki +40. Saamme nähdä.
Sen sijaan tapahtuma johdatti miettimään eurooppalaisen rauhanliikkeen tilaa ja haasteita. Sarajevon laukauksista sata vuotta sitten käynnistyi lopullisesti Euroopan toinen 30-vuotinen sota, tämä nyt sattui kestämään 31 vuotta, 1914-45.
Sota päättyi samoin kuin edellinen 30-vuotinen sota uuteen vakaaseen järjestykseen, jonka ensimmäinen vaihe, kylmän sodan globaali järjestys, on parikymmentä vuotta sitten päättynyt. Kylmän sodan syväjäädytys oli kuitenkin ilmeisesti myös ajattelun niin jäädyttänyt, että järjestelmän yht’äkkiä sulettua lätäköksi kellään ei ollut oikein käsitystä siitä, mitä olisi tavoiteltava seuraavassa vaiheessa.
Yhdysvalloissa unelmoitiin, moni varmaan unelmoi vieläkin, yksinapaisesta maailmanjärjestyksestä, mutta se on utopia (tai dystopia), joka ei ota huomioon, että maailmassa on muitakin aktiivisia toimijoita kuin se maailman ainoa napa.
Eurooppalaisena minä olen jo pitkään odottanut, että eurooppalaiset valtiot, EU tai Eurooppa tai mitä hyvänsä tännepäin viittaavaa ottaisi paikkansa maailmassa ja rakentaisi poliittista identiteettiä eurooppalaisten klassisten poliittisten ideoiden ‒ demokratian, tasa-arvoisen kansalaisuuden ja vapauden ympärille.
Näiden asioiden kehittämisen aika on nyt käsillä, toivottavasti se ei ole jo mennyt ohitse. Tämä vaatii laajaa, monella kielellä käytävää yleiseurooppalaista kansalaiskeskustelua, johon monenlaisten intressisuuntien on osallistuttava. Poliittisten aatteiden rinnalla rauhanliikkeen erilaisten virtausten tulee aktiivisesti ottaa osaa tähän keskusteluun.
Euroopan Unionin integraatioprosessia kuvataan useasti ja kernaasti suurena rauhanprojektina. Niin olen tehnyt itsekin. Mutta tämä kuvaus ei valitettavsti ole pätenyt enää kahteen, kolmeen vuosikymmeneen tai suunnilleen neljännesvuosisataan. Me jotka kannatimme kaksikymmentä vuotta sitten Suomen EU-jäsenyyttä, toistimme tuota rauhanprojektimantraa. Näkikö monikaan, mitä oli pikkuhiljaa hiipimällä tulossa tilalle: globaalin kapitalismin mukainen talousjärjestys.
Nyt tilanteen pitäisi olla jokaiselle järki selvänä asioita tarkastelevalle selvä: viimeistään Jose Manuel Barroson komissioiden aikana EUn agendalla on määräävän aseman ottanut globaalin liberaalikapitalismin mukainen talousortodoksia. Ja suomalaiskomissaari Olli Rehn lukee nuotteja. Tilanne tässä suhteessa ei taatusti tule muuttumaan, jos komission puheenjohtajaksi tulee Jean-Claude Juncker. Ja siltä nyt, 25.6. 2014, vahvasti näyttää.
Vaihtoehtoinen agenda voisi olla rakentaa kansalaisten, siis kaikkien EU-kansalaisten yhteistä tasa-arvoista ja demokraattista Eurooppaa. Tämän asian selventäminen toiminnallisille tasolle edellyttää samankaltaista laajaa kansalaiskeskustelua, jollaista käytiin, kun silloista Euroopan yhteisöä, EYtä kehitettiin yhteismarkkina-alueeksi. Se oli niin kutsuttu projekti 1992.
Samanlaista keskustelua olisi ollut syytä käydä, kun liikuttiin kohti euroa. Käytiinhän sitäkin keskustelua, mutta huomattavasti matalammalla intensiteetillä.
Kansalaisyhteiskunnan ei pidä istua kädet ristissä odottamassa, että poliittiset johtajat kertovat ”oikean vastauksen”. Meidän kansalaisten on otettava aloite käsiimme ja aloitettava keskustelu omasta tulevaisuudestamme.
EU-vaalit menivät ja näyttivät oman näkökulmansa tällaiseen keskusteluun. Niskan päälle jäänyt näkökulma on ikävä ja haisee vanhalle nationalismille. Mutta uudet vaalit ovat viiden vuoden päästä, vuonna 2019. Olisi paikallaan aloittaa uusi keskustelukierros nyt saman tien. Viidessä vuodessa voitaisiin saada jo jotain aikaiseksi.
Lisää aiheesta muualla verkossa:
Sarajevo peace event: addressing the root causes of war (Heidi Meinzolt, openDemocracy, 30.6.2014)
Peace Movement’s Common Vision – The Abolition Of Militarism (Mairead Maguire, Nobel Peace Summit, 16.6.2014)
A common vision: The abolition of militarism (Mairead Maguire, openDemocracy, 7.6.2014)
Sarajevo Peace Conference (Tapahtuman esittely Generation human rights -verkkosivulla)
Artikkelikuva:
Kuvan Just before sunset otti G. Travels Sarajevossa, Bosiniassa vuonna 2018.
Hän julkaisi kuvan Flickr-yhteisöpalvelussa lisenssillä CC BY-NC 2.0.