Maailma, Näkökulma

VESA SUOMINEN

7.11.2019 klo 11:49

Vastuunkantajat ja vallanhaltijat

Euroopan keskuspankki on pumpannut peliriippuvaisten pankkien ja yritysten finanssihedelmäpeleihin valtavasti julkista rahaa. Sosiaalivaltiota pyörittänyt kapitalistisen yhteiskunnan palkkatyökeskeinen voima-akseli on murtumaisillaan. (Lottomaatin kuvannut Jonathan Baker-Bates on julkaissut kuvansa Flickr-palvelussa lisenssillä CC BY 2.0)

Rooman muinainen keisari tokaisi, että raha ei haise, ”non olet”. Hänen olisi ptänyt lisätä, että rahaa ei voi myöskään syödä.

Filosofi ja taloustieteilijä Frédéric Lordon on todennut, että julkisen vallan talouselämälle tarjoamien piristysruiskeiden sijasta on syytä puhua potilaan jatkuvasta tiputuksesta. Suomessa Juha Sipilän vetämä huippuosaajien hallitus näytti kiky-kyykyn ja sote-uudistelun lomassa kyntensä muun muassa pohtimalla tarpeettomien yritystukien leikkaamista verkonreikiä paikkaavan toivomuksella: hakee, hakee, mutta ei soisi löytävänsä.

Euroopan keskuspankki on vuositolkulla pumpannut rahaa pursuavaan talousjärjestelmään käsittämättömät määrät lisärahoitusta sillä verukkeella, että se helpottaisi pankkien yrityksille myöntämiä lainoja ja investointeja. Rahat ovat menneet peliriippuvaisten pankkien ja yritysten finanssihedelmäpeleihin. Sosiaalivaltiota pyörittänyt kapitalistisen yhteiskunnan palkkatyökeskeinen voima-akseli on murtumaisillaan.

Maailmankapitalismista on tullut finanssikapitalistinen järjestelmä. Sen tavoitteena ei ole synnyttää hyödykkeitä ja ihmisten tarvitsemia tuotteita vaan tehdä yhä lisää rahaa rahasta. Tämän talouspolitiikan antina odottelemmekin nyt seuraavaa taantumaa, lamaa tai peräti vuosina 2007‒2008 puhjenneen talouskriisin toistumista. 

Kapitalismi muistuttaa homeopaattisia ”hoitoja”. Veden sijasta se vain käyttää rahaa ohentaessaan ja liuottaessaan miljardit ihmiselämät merkityksettömän hengissäpysymisen haaksirikkoon. Joku haalii ympärilleen markettien tarpeetonta markkinarojua kelluakseen pinnalla, toinen syntyy ja kuolee kaatopaikalla tuon rojun kasaantuessa jätteeksi.

Ekonomia ja ekologia

Kapitalismi on saavuttanut kasvunsa rajat. Se on aidosti maailmanlaajuista. Se muuttaa ja kyllästää parhaillaan planeettaamme suureksi osaksi asumis- ja elinkelvottomaksi samalla kun yli puolet maapallon väestöstä asuu jo kaupungeissa. Lisääntyvän väestön ruokkiminen edellyttäisi viljelykelpoista maata ja makean veden varantoja, joita ei enää ole olemassa.

On hätkähdyttävää huomata, että suuri osa ihmisistä, meistä suomalaisistakin, elää jossakin rinnakkaistodellisuudessa, jonne kapitalismin hautarovioiden savut eivät ylety. Vasemmistossakin asuu usko 1970- ja 1980-luvulle jätetyn sosiaalivaltion ”paluuseen”. Se on vankka kuin Samuel Beckettin näytelmässä: Godot, huomenna hän tulee.

Kapitalismin ja demokratian pakkoavioliitosta toisen maailmansodan jälkeen syntynyt hyvinvointivaltio oli ainutkertaisten historiallisten olosuhteiden synnyttämä lehtolapsi, mutta rakkauden hedelmä se ei ollut. Lupailu sen toistumisesta ja ”paluusta” oloihin ennen kasinotaloutta ja sitä seurannutta 1990-luvun lamaa on samaa kuin katselisi mykkäelokuvan slap-stick-klassikoita ja uskoisi ne dokumenteiksi nyky-yhteiskunnasta.

Kapitalismin Disney-sadun voima on kuitenkin horjumaton, kun on kysymys poliittisten päättäjien lapsenuskosta. Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015 esiintyi Breakthrough Energy -hankettaan lobannut Microsoftin perustaja Bill Gates, jonka ympäristöuskoon tulleita uskonveljiä ovat Jeff Bezos (Amazonin perustaja), Georg Soros (suursijoittaja), Mark Zuckerberg (Facebookin perustaja) ja Breakthrough Energyn muut puuhamiehet. Bändärinä roikkui itse Barack Obama

Ympäristökysymyksiin erikoistunut saksalainen toimittaja Kathrin Hartmann tiivisti: ”Jättiläismäinen julkinen ja yksityinen kumppanuus maailman ilmaston pelastamiseksi, ja “läpimurron” tässä tehtävässä pitäisi onnistua nimenomaan yhdessä suurteollisuuden ja maailman rikkaimpien ihmisten kanssa. Ihan oikeasti vai?”

Kapitalismin viherpesu on yksi yhä epätoivoisemmista yrityksistä elvyttää letkuruokinnan elättämää potilasta. Toinen tällainen yritys on äkkiä pintaan syöksynyt keskustelu uusliberalistisen talouden lopusta. Keskustelua kapitalismin viimeisimmästä kriisistä eivät enää käy vain vasemmistolaiset vaan vakaan porvarillisen maailmankuvan kannattelemat tutkijat ja toimittajat.

Murusia ja ohuita siivuja…

Kun vähän aikaa sitten oli tärkeätä vain suurten osakkeenomistajien osinkojen varmistaminen ja johtajien sitouttaminen järjettömillä palkoilla ja bonuksilla, keskusteluun on yhtäkkiä pompannut ajatus, että työntekijöillä ja heidän työpanoksellaan onkin jotakin osuutta yrityksen tuottamiin voittoihin ja oikeus saada niistä osuutensa.

Ihan tuore ajatus, jota vasemmisto on esittänyt vasta yli sata vuotta; mutta kun se tulee uusliberalismin kiviseinään törmänneiden puolelta, se ei tarkoita paremman järjestelmän luomista vaan olevan paikkaamista ”sitouttamalla” johtajien lisäksi nyt myös työntekijät jakamalla heille pikku siivu heidän leipomastaan kakusta. 

Tämä on tavallaan jatkoa sille pienosakesäästämisen autuutta toitottaneelle joutopuheelle, jonka ainoa tarkoitus on uskotella ”yksilöllisille” keskiluokkaisille palkansaajille, että osakeantien autuus on tarkoitettu heitäkin varten. 

Pennosiakin tarvitaan pelimerkeiksi. Säännellyn rahapolitiikan oloissa se tehtiin hamuamalla pankeille asuntosäästäjien rahat, nykyisen uusvillin kapitalismin oloissa ovat viimeisinä lyöntivuorossa pienet osakesäästäjät ja eläkerahastojen jättivarat. 

Ja toisin kuin Kansainvälinen työväenmarssi vaatii ‒ ”kellä velvoitusta sillä valtaa” ‒ tämän jyvienjakamisen ainoa tarkoitus on lisätä työntekijöiden ”velvoitusta” samalla kun valta pidetään kaukana heidän ulottumattomissaan niin kuin aina ennenkin. Pyöreän nollan rotarit eivät aio lisätä tuoleja pöydän ympärille.

… vai lisää nollia pilkun edelle

Nykykapitalismin ehdoilla ainoa tapa lisätä merkittävästi palkkatyötä on lähteä Saksan tielle ja Hartz-uudistuksiin (Saksan demarit rimpuilevat parhaillaan irti tästä aikaansaannoksestaan). Tien päässä odottaa palkansaajien muuttuminen pilkansaajiksi. Postin tarjoilemat uudet sopimukset ja työnantajien STTK:lle ehdottama sopimuspohja ovat pieniä etiäisiä siitä mitä tuleman pitää. 

Työntekijöiden alistamisen ja säyseyden vastineeksi työnantaja suo tarpeellisina pitämiään sairaus-, tapaturma-, eläke- ja muita palveluita. Työn järjestäminen ja tarjoaminen tapahtuu kokonaan työnantajan ehdoilla. Alessandro Somma on kuvannut palkkatyön ehtojen kehnontamista ja hyvinvointivaltion vastuiden yksityistämistä ja ehdollistamista paluuna keisarillisen Saksan oloihin.

Työnantajapuolen tarjoama malli on yleiseurooppalainen, ja sitä perustellaan kilpailukyvyllä. Se tarkoittaa kilpailua yhä kehnommilla palkoilla ja työoloilla. Kysymys ei ole vain siitä, tulisitko itse toimeen 8,90 eurolla tunnissa. Kysymys on myös siitä, milloin olet valmis työhön kokonaan palkatta niin kuin suomalaiset työttömät, joilla on teetetty orjatyötä jo pitkään.

Valta tekijöille

Ihmisten koulutustason nousu antaisi ensimmäistä kertaa historiassa mahdollisuuden puuttua yritysten tavoitteisiin, toimintatapoihin, johtamiseen ja voitontavoitteluun etenevän yritysdemokratian keinoin. 

Yhdysvaltojen presidenttiyttä tavoitteleva Bernie Sanders vaatii työntekijöille osuutta yrityksen tuotosta. Työntekijöiden myötämäärääminen yrityksen tavoitteista ja voitonjaosta päätettäessä olisi juuri sitä todellista paikallista sopimista, josta suomalainenkin työnantaja on niin perin huolissaan.

Ison-Britannian Labour sitoutui vastikään puoluekokouksessaan ajamaan 32 tunnin työviikkoa. Työajan lyhentämisestä voisi Suomessakin tulla koko vasemmiston lähiajan tavoite ministeri Sanna Marinin mainion yksittäismietteen sijasta. Se voisi olla osa paljon laajempaa työn, työllisyyden, yritysdemokratian ja perustulon pohtimisen kokonaisuutta. 

Ja työntekijöiden vastuun ja päätösvallan lisääminen toisi ehkä jotain konkreettista myös vaatimukseen ihmisarvoisen ympäristön ja siedettävän ilmaston säilyttämisestä?

Lue lisää aiheesta muualla verkossa:

Tutkijoiden hätähuuto: Ilmaston lämpeneminen tuomassa ennenkokemattoman ahdingon (Yrjö Kokkonen, Yle, 6.11.2019)
Miksei kukaan ajattele ilmastonmuutoksen hyviä puolia? (Tuukka Tervosen kolumni, Yle, 5.11.2019)
Some economics nerds just realized how much climate change will cost us (Kate Yoder, grist, 3.10.2019)

Työajan lyhentäminen parantaa hyvinvointia ja tuottavuutta (Pekka Peltola, Kansan Uutiset, 4.10.2019)
Labour commits to 32-hour working week within a decade (Andrew Woodcock, Independent, 23.9.2019)
Tuottavuuden kasvu oli häikäisevää – lyhennettyä työaikaa testattiin Suomessa (Seija Viherkumpu haastattelee Pekka Peltolaa Ylen ykkösaamussa 21.8.2019)

Professori tyrmää työttömyysturvan porrastuksen hyödyt: “Tutkimuskirjallisuutta tulkittu valikoivasti” (Linda Pelkonen, Yle, 15.10.2019)

Verotulojen hupeneminen uhkaa pohjoismaisia hyvinvointivaltioita: Norja keksi keinon taistella rikkaiden verosuunnittelua vastaan (Juha-Pekka Raeste. Helsingin Sanomat, 8.10.2019)

Kysymys ei ole nälkäpalkkojen korottamisesta – Kysymys on, miksi ihmiset ovat nälkäpalkalla, sanoo hyvinvointitaloutta ajava tutkija Katherine Trebeck (Jussi Virkkunen, Kansan Uutiset, 11.10.2019)

Bernie Wants You to Own More of the Means of Production (Matt Bruenig, Jakobin Magazine, 14.10.2019)
Corporate Accountability and Democracy (Berniesanders,com)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.