Tampereen Werstaalla avautuneessa valokuvataiteilija Joel Karppasen Alhaisolauluja-näyttelyssä esitetään kemiläistä vasemmistolaisuutta osana arkista sosiaalista maisemaa. Valokuvissa kuvataan tavallisuutta, mutta myös sitä, kuinka entisajan vasemmistolaisuus on painumassa unholaan. Kemi ja kemiläinen vasemmisto ovat ulkoisen rakennemuutoksen kynsissä, mutta sisäisiä muutoksen merkkejä Karppanen ei vasemmistossa havaitse.
– Kemissä ei ole uusia vasemmistolaisuuden tuulia, vaan tekeminen pyörii samojen asioiden ja ihmisten ympärillä. Edes ammattiyhdistysliikkeen sisällä ei uudelle polvelle ole aktiivista toimintaa, Karppanen sanoo.
Arkisesta ammennettua poliittista taidetta
Karppanen näkee olevansa poliittinen taiteilija: kun tekee taidetta poliittisista ilmiöistä, ottaa samalla itse väistämättä kantaa.
– Taiteilijat saisivat olla avoimempia omasta poliittisuudestaan eivätkä paeta sitä, Karppanen katsoo.
Toisaalta Alhaisolaulujen valokuvat ovat Karppaselle enemmän toteavia kuin haastamiseen pyrkiviä. Näyttelyn pääosuuden, 12 minuutin esseefilmin hän näkee kuitenkin poleemisena. Filmissä kemiläinen Ajan laulu -kuoro antaa sävelen matkalle työväenluokan sekä menestyksekkääseen että marttyyreja tuottaneeseen kamppailuun.
Karppasen valokuvissa kerrotaan tavallisen ihmisen tarinaa. Karppanen keskittyy valtaapitävien sijasta jokapäiväiseen yhteiskunnalliseen tekemiseen, joka yhtälailla on osa politiikan kokonaisuutta.
Hän ei myöskään koe, että nostaakseen tärkeitä tarinoita esille valokuvaajan tulisi matkustaa sankarin lailla kriisialueille. Jokaisen lähipiiristä löytyy kertomisen arvoisia tarinoita. Kemiä Karppanen päätyi kuvaamaan, sillä hänellä oli sinne valmis tunneside.
Kaavoihin kangistunut vasemmisto
Karppanen kuvaa institutionalisoitunutta vasemmistolaisuutta, jossa ”tehdään tekemisen vuoksi”. Valta-aseman saavuttanutta kemiläistä vasemmistoa vaivaa suunnan puute. Kansan Uutisten artikkelissa Karppanen kutsuukin ilmiötä sekä keskustavasemmistolaisuudeksi että ”makkaramarxismiksi”, jossa poliittinen tekeminen pelkistyy makkaran jakamiseen toreilla. Karppanen ei ole erityisen toiveikas sisäsyntyiseen muutokseen.
– Tuleekohan vasemmistoliiton ottaa ensin kunnolla pataan, Karppanen naurahtaa. On samaan aikaan mielenkiintoinen ja kamala ajatus, mitä esimerkiksi Jussi Halla-ahon pääministeriys voisi tarkoittaa vasemmistolle.
Mistä pohjoinen vasemmisto saisi sen kaipaamaa, tuoretta otetta? Karppanen katsoo, että pyörää ei tarvitse keksiä ainakaan kokonaan uudestaan.
– Kyllä etelän vihervasemmistolaisuudelle on kysyntää myös Pohjois-Suomessa. Tätä osoittaa esimerkiksi Riikka Karppisen suosio Lapissa.
25-vuotias Riikka Karppinen sai vihreiden listoilta toiseksi eniten ääniä koko Lapissa, mutta hänen vertauslukunsa ei kuitenkaan riittänyt eduskuntapaikkaan. Karppanen katsookin, että vasemmiston ja vihreiden vaaliliitto Lapissa voisi tuoda vihervasemmistolaisuuden paremmin osaksi pohjoisen politiikkaa.
Karppasen töitä on Suomen lisäksi esitetty muun muassa Lontoossa ja Wienissä.
Työväenmuseo Werstaalla Alhaisolauluja-näyttely on maksutta esillä 19.4 asti.