– Minusta viime syksynä hallitus teki suuren poliittisen virheen. Alkuperäinen hankintahinta oli haarukassa 7–10 miljardia euroa. Sittemmin on alettu puhua “korkeintaan 10 miljardista“, eli hinta todennäköisesti nousee tähän summaan eikä yhtään vähempään.
Vasemmiston kansanedustaja Markus Mustajärvi ei säästellyt kritiikkiään demarivetoiselle hallitukselle, kun tiistaina pääkirjasto Metsolla keskusteltiin Suomen tulevista hävittäjähankinnoista.
Mistä rahat?
Keskustelu kääntyi heti ensimmäisenä hankintojen kustannuksiin. Hävittäjien hankintaan tarkoitetut 10 miljardia euroa on niin suuri summa, että se on otettava normaalin budjetin ulkopuolelta.
Elinkaarikustannuksineen, joihin sisältyy esimerkiksi hävittäjien huolto, hävittäjät tulisivat maksamaan arvioiden mukaan 25–30 miljardia euroa. Kolmen miljardin korotus hankintahinnassa voi näiden lukujen valossa tuntua vähäpätöiseltä, mutta Mustajärvi huomautti vielä, että kolme miljardia on puolustusministeriön koko vuosittainen budjetti. Elinkaarikustannukset ovat taas puolet valtion koko vuosittaisesta budjetista.
Keskusteluun niin ikään osallistunut SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson huomautti, että verrattuna aiempaan hävittäjähankintaan on uusien hävittäjien hankintakustannus jopa puolet suurempi kuin vanhojen Hornetien. Uuteen hävittäjähankintaan tullaan käyttämään noin 4,27 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Keskustelijoiden kritiikki kohdistui seuraavaksi tapaan, jolla hankintaprosessia on edistetty. Mustajärvi kuvasi aiempien hävittäjien hankintaan liittyvän prosessin olleen hyvin samanlainen, eli poliitikkoja ei asiassa juuri kuunnella. Prosessia edistetään puolustusvoimien ja upseerikunnan tahdon mukaan.
Sen lisäksi, että puolustusvoimille on annettu mittava piikki hävittäjiä varten, listasi Mustajärvi useita entisiä upseereja, jotka ovat siirtyneet sotilasuransa jälkeen asevalmistajien lobbareiksi. Jokaisen kilpailutukseen osallistuvan asevalmistajan leivissä on joku entinen suomalainen sotilas. Mustajärvi piti tätä jopa uhkana demokraattiselle päätöksenteolle.
Hävittäjät haaste Suomen pitkän linjan turvallisuuspolitiikalle
Molemmat kansanedustajat pitivät hävittäjähankintojen perusteluja kyseenalaisena. Jukka Gustafsson kiinnitti huomiota hävittäjien määrään ja toi esille ristiriidan, jonka hän näkee hallitusohjelman hävittäjäkirjauksen ja asevalmistajien mainospuheiden välillä.
– Hallitusohjelmassa mainitaan hävittäjien suorituskyvyn korvaaminen täysimääräisesti. Puolustuksen näkökulmasta tämä kyllä käy järkeen, mutta miten tämä suhteutuu hävittäjien toimittajien mainospuheisiin entistä tehokkaammista koneista? Mitä tässä yhteydessä suorituskyvyn täysimääräinen korvaaminen siis tarkoittaa?
Gustafsson järkeili, että hallitusohjelman kirjaus täyttyisi puolustuskyvyn osalta siis vähemmälläkin konemäärällä kuin tähän mennessä julkisuudessa esiintynyt 64 hävittäjää. Poliittisesti hän arveli tämän kuitenkin oleva mahdottomuus.
Molemmat edustajat ottivat puheenvuoroissaan kantaa siihen, mitä hankinnat tulisivat tarkoittamaan Suomen perinteisen pitkän ulkopolitiikan linjan, liittoutumattomuuden suhteen. Mustajärvi pohti, petaako puolustusvoimat Suomelle paikkaa länsimaisessa sotilasyhteistyössä, jossa suuren hävittäjälaivueen voimin niitä voitaisiin käyttää myös kansainvälisissä operaatioissa. Gustafsson pohdiskeli Yhdysvaltojen politiikan vuoksi imagoltaan heikentynyttä Natoa ja Suomen puolustuspolitiikan EU-ulottuvuutta. Molemmat hämmästelivät viime vuosien sotaharjoituksia, joissa Yhdysvallat on esiintynyt hyvin voimallisesti, vaikka virallisesti Suomen sanotaankin pyrkivän puolueettomuuteen.
Sotakoneita vai sosiaalipolitiikkaa
Kuusikymmenpäinen yleisö yhtyi koko sydämestään kansanedustajien kritiikkiin hävittäjien hankintaa kohtaan. Useissa puheenvuorossa kaikui huoli Suomen liittoutumattomuudesta, kritiikki hävittäjäteknologiaa kohtaan ja vaatimus rauhanaatteen ylläpitämisestä.
Tilaisuutta puheenjohtanut Jouni Sirén toi ilmi, miten sotateollisuus on myös ilmasto-ongelma. Globaali sotateollisuus tuottaa jopa 15 prosenttia maailman päästöistä. Mustajärvi huomautti hänen ja vasemmiston kansanedustajan Johannes Yrttiahon nostaneen ilmastonäkökulman esiin hävittäjähankintojen yhteydessä. Mustajärvi kuvaili sotateollisuutta helvetinkoneeksi, joka jauhaa päivästä toiseen ilman, että siihen koetaan mahdolliseksi puuttua.
Niin Gustafsson kuin Mustajärvikin korostivat, että kaikista tehokkainta turvallisuuspolitiikkaa on lopulta yhteiskuntarauha ja vakaus. Vakaa ja puolustamisen arvoinen yhteiskunta ovat lopulta niitä tekijöitä, jotka turvaavat Suomea, eivät suuret ja näyttävät materiaalihankinnat. Tämä laaja turvallisuuskäsitys kuvastaa vasemmistolaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa laajemminkin. Gustafsson kuvaili sitä myös sanoin “työväen sisäpolitiikka”.
Keskustelun lopuksi Mustajärvi penäsi oikeistolta, mitä se tarkoittaa puhuessaan niin usein isänmaallisuudesta.
– Parasta maanpuolustustyötä on hyvin hoidettu sosiaalipolitiikka. Kokoomuslaiset niin kärkkäästi haluavat isänmaallisuuden itselleen, mutta millä ansioilla. Minusta kaikkein isänmaallisinta on se, että kehittää tätä maata, ei kalistele sapeleita ja huolehtii siitä, että tämä maa on puolustamisen arvoinen.
”Hallitusohjelmassa mainitaan hävittäjien suorituskyvyn korvaaminen täysimääräisesti. Puolustuksen näkökulmasta tämä kyllä käy järkeen, mutta miten tämä suhteutuu hävittäjien toimittajien mainospuheisiin entistä tehokkaammista koneista? Mitä tässä yhteydessä suorituskyvyn täysimääräinen korvaaminen siis tarkoittaa?
Gustafsson järkeili, että hallitusohjelman kirjaus täyttyisi puolustuskyvyn osalta siis vähemmälläkin konemäärällä kuin tähän mennessä julkisuudessa esiintynyt 64 hävittäjää. Poliittisesti hän arveli tämän kuitenkin oleva mahdottomuus.”
Kirjaus on huonosti muotoiltu mutta tarkoittaa sitä, että suorituskyky korvataan suhteessa oletettuun vastustajaan, eli nykyisella konemäärällä uudella kalustolla pystytään vastaamaan lähiympäristön (=Venäjän) kehittyneeseen tekniikkaan. Ei tämä nyt pitäisi olla kansanedustajallekaan turhan vaikea ymmärtää.
Hyvä, että joku kriittinen ääni tästä asiasta vielä kuuluu. Itse en tule äänestämään mitään sellaista puoluetta (tarkoittanee kaikkia nykyisiä eduskuntapuolueita), joka tukee tällaisten summien tuhlaamista hävittäjiin. Perustelut löytyvät osin yllä olevasta tekstistä. Suomessa ei enää osata hoitaa suhteita Venäjään niin, että tällaista varustautumista ei tarvitsisi ajatellakaan.
Semmoinen kommentti, että jos hävittäjät tulevat kustantamaan 30-vuotisen elinkaarensa aikana n. 30 miljardia euroa, niin samaan aikaa sosiaalisektori kuluttaa 2100 miljardia. Hävittäjien kustannus on siis vaivaiset 1,4% sosiaalimenoista. Kummastakohan kannattaisi hakea pientä säästöä?
Samat itkut kuin 90-luvulla. Veikkaan, että saamme taas tulevina vuosina lehdistä lukea kuinka mitään ei muka kerrottu ja hintakin tuli täysin puun takaa. Ja tietylle porukalle tuo jää elämään totuutena kuten viimeksikin.