Artikkeli: Kulttuuri

16.5.2020 klo 11:01

Werstaan Finlayson-kirja esittelee alueen helmet ja työläisen arjen

Finlayson viettää 200-vuotisjuhliaan. Julkaisemme juhlan kunniaksi esittelyn Työväenmuseo Werstaan julkaisemasta Finlaysonin alue -kuvateoksesta. Kuvassa juhlakalu kuvattuna Palatsinraitin sillalta.

Moni ei kaupungin keskustassa liikkuessaan tule ajatelleeksi, että Finlaysonin alue on maailmankin mitassa ainutlaatuinen tehdasympäristö. Se on teollisuuden ja työväenliikkeen sekä sivistys- ja sosiaalityön synnyn ja kehityksen näyttämö. Turistit ja eri alojen asiantuntijat matkaavat tuhansia kilometrejä nähdäkseen ja kokeakseen Finlaysonin tenhon.

Työväenmuseo Werstas teki tärkeän kulttuuriteon vuonna 2009 julkaistessaan kirjan Finlaysonin alue – opas. Teos oli kaksikielinen. Sen kaikki tekstit julkaistiin myös englanniksi juuri suuren kansainvälisen kiinnostuksen vuoksi. Opas esitteli kaikki yli 30 tehdasrakennusta ja muut alueen kohteet kuvin ja tekstein. Mukana oli lisäksi paljon tietoa alueesta ja sen vaikutuksesta yhteiskunnalliseen kehitykseen. Lukuelämystä rikastuttivat lukuisat hupaisat tarinat tehtaalla vaikuttaneista persoonallisuuksista sekä sattumuksista ja tavoista.

Vaikka muun muassa Työväenmuseo Werstas on suljettu korona-epidemian vuoksi, on Finlaysonilla paljon nähtävää. Kannattaa uskaltautua kaduilta ja aukioilta tutkimusmatkalle ahtaammille väylille. Tämä kuva on otettu Väinö Linnan aukiolta alkavan Päämääräkujan loppupäästä, näkymä Finlaysoninkujalle. Oikean puolen keskustassa näkyy Finlaysonin mahtavan savupiipun tyvi.

Finlaysonin tehtaan perustamisesta on nyt kulunut 200 vuotta. Hyvissä ajoin vuosi sitten Werstas julkaisi uuden laitoksen Finlaysonin alue -kirjasta juhlan kunniaksi. Kyseessä ei ole uusi painos ensimmäisestä kirjasta, vaan olennaisesti laajennettu teos. Sivuja on tullut puolet lisää.

Kirjan ensimmäinen laitos on 160-sivuinen opaskirja, sen päähuomio on rakennusten ja muiden alueen kohteiden esittelyssä. Kirjan uusi laitos ‒ jonka nimestä lisämääre opas on jätetty pois ‒ on 240 sivun voimallaan paljon kattavampi tietoteos.

Uudessa Finlayson-kirjassa on koko ensimmäisen kirjan sisältö tarpeellisine päivityksineen, mutta mukaan on otettu kaksi uutta elementtiä. Ensimmäisessä kirjassa historia ja yhteiskunnallinen kehitys kuvataan lähinnä tietoiskujen kautta. Uusi kirja sisältää yhdeksän esseetä, yleistajuista tutkielmaa tehtaaseen liittyvistä kysymyksistä. Tehtaan työläisten elämä ja työväenjärjestöjen toiminta on kuvattu antaumuksella.

Tehtaan työläiset eri vuosikymmeniltä puhuvat kirjan sivuilla

Toinen uusi elementti kirjassa on tehtaan työläisten muistelut, jotka on sijoitettu esseiden ja kohteiden esittelyn lomaan. Useista kirjallisista lähteistä lainatut sitaatit nostavat lukuelämyksen aivan uudelle tasolle. Finlaysonilaiset eri vuosikymmeniltä jakavat lukijalle omat kokemuksensa ja tunteensa niin arjessa kuin juhlassa, niin kulloisissakin normaalioloissa kuin yhteiskunnallisten mullistusten keskellä.

Finlaysonin alue -teos esittelee myös laajasti tehtaan työläisten elämää, myös toimintaa työn ulkopuolella. Finlaysonin työläiset perustivat Suomen ensimmäisen osuuskaupan Amurinlinnan kortteliin, Puuvillatehtaankadun ja Mustanlahdenkadun kulmaukseen. Alkuperäinen osuuskaupan talo on siirretty osuuskauppamuseoon Helsinkiin, mutta kuvan muistolaatta löytyy Amurinlinnan kivimuurista Mustanlahdenkadun puolelta.

On vielä mainittava kirjan kuvituksesta. Jo pelkästään kuvat antoivat riittävän syyn hankkia itselleen kirjan ensimmäinen laitos. Uudessa laitoksessa upeita ja paljon kertovia kuvia on entistä enemmän. Kaikista rakennuksista ja muista esitellyistä kohteista on kuvat, mutta niiden lisäksi kuvia on runsaasti kuvia työläisistä työnsä äärellä, harrastuksissa, kokouksissa ja mielenosoituksissa.

Kirjan esseet, tarinat ja kuvat antavat erinomaisen ja kattavan kuvauksen Suomen ensimmäisen ja pitkään suurimman teollisuusyhteisön elinkaaresta aina siitä, kun James Finlayson 10.5.1820 sai Suomen senaatilta luvan perustaa tehtaan Tampereelle siihen saakka, kun tekstiilituotanto Tampereen Finlaysonilla päättyi vuonna 1995.

Entiset tehdashallit ovat tehneet tilaa avarille näyttelyhalleille. Kesäisin järjestettävä Finlayson Art Area on Grafiikanpaja Himmelblaun ja yhteistyökumppaneiden voimin toteutettava kansainvälinen taidetapahtuma, joka kuuluu tamperelaisen kulttuurielämän huippuihin. Se on avoinna vain kesäisin, mutta Himmelblau on avoinna ympäri vuoden, tosin juuri nyt korona-rajoituksin. Kuva on viimekesäisestä Finlayson Art Arean näyttelystä.

Finlayson ei koskaan ollut pelkkä teollisuuslaitos. Finlaysoniin liittyy myös Suomen ensimmäinen moderni tehdasrakennus (1837), tehtaan koulu (1839), sairaskassa (1846), sairaala (1848), kirkko (1879), pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo (1882) ja Suomen ensimmäinen automaattinen palonsammutuslaitteisto, sprinklerit (1892) ja paljon muuta.

Kirja kertoo myös, että tehtaan työläiset perustivat Suomen ensimmäisen työväen osuustoimintaliikkeen vuonna 1900. Tampereelle perustettiin myös Suomen ensimmäinen työväenopisto vuonna 1899. Vuosituhannen vaihteessa toteutui myös työläisten poliittinen järjestäytyminen. Finlaysonin työläiset perustivat vuonna 1905 sosialistisen ammattiosaston, joka julkaisi omaa lehteä.

On monta syytä lukea Finlaysonin alue -kirja ja käyttää sitä opaskirjana paikan päällä. Se on hieno kuvakirja ja historiakirja, rakennustaiteen dokumentaatio ja kuvaus tehdastyön kehityksestä. Kirjan valtavan työn hedelmä, ja sillä on suuri joukko tekijöitä. Heitä on lopuksi syytä kiittää lämpimästi. On suurenmoinen kokemus tutustua kirjaan, jonka jokainen aukeama todistaa ammattitaitoa ja antautumista työlle. Kirjaa selatessa vakuuttuu siitä, että sen tekijät ovat olleet yhtä innostuneita ja iloisia teoksestaan kuin tämän esittelyn kirjoittaja.
|||
Finlayson ja korona
Finlaysonilla kannattaa käydä kävelyretkellä, vaikka useammat palvelut ovatkin vielä ainakin toukokuun korona-epidemian vuoksi suljettuna. Katseltavaa riittää useammaksikin tunniksi, kauemmaksikin ajaksi, jos matkassa on Finlaysonin alue -kirja. Osasta alueen ravintoloita saa noutoruokaa.

Työväenmuseo Werstaan verkkosivut palvelevat koko ajan, ja museo avautuu tiistaina 2.6. jälleen yleisölle.
Grafiikanpaja Himmelblaussa on avautunut Teemu Mäenpään näyttely Verta, hikeä & kyyneleitä. Toukokuun loppuun asti näyttely on avoinna yleisölle (korkeintaan 10 henkilö kerrallaan) lauantaisin kello 12‒16.
Finlayson Art Area avautuu näillä näkymin kesäkuun lopulla.

Lue lisää verkosta:
Työväenmuseo Werstas (Verkkosivut)
Työväenmuseo Werstas (Facebook)

Grafiikanpaja Himmelblau (Verkkosivut)
Grafiikanpaja Himmelblau (Facebook)

Aiheesta aiemmin Vasen Kaista -verkkolehdessä:

Punainen Tampere: Werstaan opas vie yhteen Euroopan kiintoisimmista kulttuuriympäristöistä (27.4.2020)
Finlayson Art Area taidenäyttely on kesätapahtumien kärkeä (5.7.2019)
Finlaysonin alueen oiva opas: faktaa ja hupia (30.4.2014)

Finlaysonin alue
Työväenmuseo Werstaan julkaisuja

Teksti: Eeva-Maija Ingman-Toivonen.
240 sivua, pehmeäkantinen, sidottu
Kielet: suomi ja englanti.
Hinta 21 euroa Werstaalla ja Werstaan museokaupasta verkossa

Työväenmuseo Werstas 2019.
ISBN 978-952-68778-5-3

Kirjaa myy mm.
Museokauppa verkossa 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *