”Vaalit ovat ihmisen parasta aikaa”, todetaan eräässä lentävässä lauseessa. Tavallisten vaalien alla ymmärrän näin ajattelevia: ihmisten kohtaaminen on hienoa, ja asioista keskusteleminen sekä näkemyksien sparraaminen toisia vastaan on antoisaa. Korona-aika on kuitenkin vienyt tämän osan vaaleista lähes kokonaan, ja ehdokkuudesta on tullut paikoitellen erittäin puuduttavaa sähköistä lomakebyrokratiaa.
Sähköinen maailma vaalikoneineen ja sosiaalisine medioineen on tehnyt tulonsa vaalityön maailmaan jo aiemmissa vaaleissa, mutta näiden vaalien kohdalla niiden merkitys korostuu. Pitäisi näkyä Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, Snapchatissa, TikTokissa, Discordissa ja muualla. Vaalikoneista pitäisi täyttää Sanoma, AlmaMedia, Yle, paikallislehtien vaalikoneet ja eri järjestöjen koneet sekä ehdokassitoumukset.
Tämä ajoittain ylivoimaiselta tuntuva virtuaalisten tehtävien viidakko herättää useita ajatuksia. Päällimmäisenä on se, että raha ei enää muodosta ainoaa suurta estettä menestyksekkäälle ehdokastyölle. Läsnäolo ja kampanjointi yhä useammassa virtuaalisessa ympäristössä vaatisi melkein itsensä kloonaamista tai viestinnän delegoimista kokonaan kampanjatiimille. Tähän ei monikaan halua lähteä, ja silloin on vaarassa jäädä viestintänsä ulkoistaneiden ehdokkaiden jalkoihin.
Vaalikoneiden osalta herää kysymyksiä koneiden laatijoiden motiiveista. Sanomalehtien koneissa on todella paljon lööppihakuista kysymyksenasettelua. Järjestöjen koneet puolestaan ovat enimmäkseen omia tavoitteitaan ehdokkaille lobbaavia kyselyitä. Toki vapaassa maassa kaikilla on oikeus tehdä vaalikoneita, ja ehdokkailla on oikeus olla vastaamatta niihin. Tämä kuitenkin johtaa paitsioon jäämisen pelkoon. Entä jos kyseisen vaalikoneen täyttämättä jättäminen johtaakin ratkaisevasti pienempään näkyvyyteen ja äänimäärään?
Vaalikoneiden lisäksi useat kansalaisjärjestöt tarjoavat ehdokassitoumussivuja, joissa ehdokkaat saavat luvata edistävänsä järjestön tavoitteita, ja vastineeksi lupauksesta järjestö listaa sitoutuneet ehdokkaat sivuilleen. Lukijan vastuulle jääkin arvella onko ehdokas oikeasti sitoutunut vai vain ilmoittanut sitoutuvansa, ja ovatko kaikki tavoitteita oikeasti edistävät saaneet kutsua kyselyyn. Sinänsä ymmärrän järjestöjen haluavan lobata tavoitteitaan ehdokkaille, mutta äänestyspäätöksen pohjana nämä sitoumuslistat eivät ole ongelmattomia.
Haluaisin näin loppuun esittää toiveen, ja uskon puhuvani kaikkien ehdolla olevien puolesta: jos haluat kuulla mitä mieltä ehdokas on jostain asiasta, tai haluat tarkemmat perustelut, kysy häneltä suoraan. Sosiaalisen median aikana meidän ei tarvitse ripustautua vaalikoneiden valmiisiin kysymyksiin tai yrittää metsästää onko ehdokas löytänyt tiensä eri järjestöjen sitoumuslistoille. Voimme tiedustella ehdokkailta suoraan meidän äänestyspäätöksemme kannalta tärkeitä kysymyksiä. Olen vakuuttunut siitä, että jokainen ehdokas kertoo kannoistaan mieluummin ihmisille kuin vaalikoneille.
Kirjoittaja on opetusalan sekatyöläinen, poliittinen aktivisti ja vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Tampereelta