Monet muistavat kuinka ennen naurettiin kuntien työntekijöille, joita sanottiin olevan liikaa kunta-alalla. Netissä kiertää edelleen kuvia, joissa yksi tekee töitä montussa ja kymmenen muuta seisoo ympärillä. Sittemmin kyseinen kuva on kääntynyt asetelmaltaan toisenlaiseksi. Montussa on ainoa työtä tekevä työntekijä ja montun ympärillä pyörii mitä erikoisimmilla titteleillä nimettyjä hallinnon ja johdon työntekijöitä.
90-luvun lamasta lähtien on mietitty kriittisesti, tarvitaanko kaikkia työntekijöitä jatkossa. Työntekijöitä ei enää välttämättä palkata tehtäviin, jotka ovat jääneet tekijättä eläköitymisten ja työpaikan vaihdon vuoksi. Täyttämättä jätettävän työsuhteen työt jaetaan muille, koska kyllähän ne siinä oman työn sivussa hoituvat. Nyt kun tätä tyyliä on käytetty lähes 30 vuotta, on päädytty siihen, että varsinaista työtä tekevää väkeä on aina vain vähemmän, mutta vaikka työmäärä on moninkertaistunut.
Työtä tekeviä työntekijöitä katsotaan vain kulueränä eikä palvelua tuottavana ihmisenä. Tämän vuoksi avautuvien työtehtävien täyttämistä vältellään viimeiseen asti. Kun pelkkä ajatusmaailma kuluista ohjaa palvelun tuottamista, unohdetaan, miksi palvelua alun perin tuotetaan. Mitä sitten tapahtuu, kun työntekijöitä on liian vähän suhteessa työmäärään?
Työntekijöiden työstä tehdään sillisalaattia, jossa on palasia sieltä ja täältä, mutta ei riittävästi aikaa hoitaa kyseisiä tehtäviä. Erityisesti tämä asetelma korostuu lähiesimiesten työssä, johon on jatkuvasti lisätty ylemmän johdon työtehtäviä. Lähiesimiesten kuuluisi tehdä myös käytännön työtä omien työntekijöidensä rinnalla. Samalla työtä tekevien työntekijöiden määrä on kuitenkin vähennetty niin pieneksi, että jokainen sijaisuus, loma, sairausloma tai vastaava tarkoittaa henkilöiden ylitöiden tai työmäärän kasvamista kohtuuttomaksi.
Tilanteen ollessa tällainen kehutaan kuinka digitalisaatiolla parannetaan työoloja ja saadaan tehokkuutta työntekoon. Miten se on mahdollista, jos työn tekeminen tällä hetkelläkään ei ole järkevästi mahdollista? Lisäksi digitalisaatio tuodaan työpaikoille monesti niin, että hankitaan työtä helpottava ohjelma, joka on kuitenkin raskasta ja haastavaa opetella sekä ainoastaan lisää työkuormaa entisestään. Kuinka moni työntekijä tässä kohtaa nostaa kätensä pystyyn?
Olisiko aika lähteä palkkaamaan työntekijöitä, jotta kaikki työt voitaisiin tehdä ilman työntekijöiden ylimääräistä kuormittamista? Tarvitsemme sellaisen perusmäärän työntekijöitä, mikä mahdollistaa lomien pitämisen, sairauslomat ja erityisesti tarvitsemme työntekijöille varahenkilöitä. Varautumisesta puhuttuessa mikään ei poista riskejä yhtä hyvin kuin riittävä varahenkilöjärjestelmä.
Kirjoittaja on virtolainen vesihuoltopäällikkö ja kaupunginvaltuutettu sekä vasemmiston aluevaaliehdokas Pirkanmaalla ehdokasnumerolla 41.
Vasemmistoliiton aluevaaliehdokkaat 2022 Pirkanmaalla
Lue kaikki ehdokkaan puheenvuoro -sarjan kirjoitukset:
Sote-palveluiden kilpailutus ajaa resurssit ja työntekijät ahtaalle (Minna Minkkinen 22.1.2022)
On aika unohtaa myytti kutsumusammatista (Mirja Juusola 22.1.2022)
Tieto vähentää kärsimystä (Anna Weckström 21.1.2022)
Tehdään hyvinvointialueesta hyvä työpaikka (Anna Haaponiemi 21.1.2022)
Digipalveluiden rinnalla tarvitaan perinteisiä palveluita (Sinikka Torkkola 20.1.2022)
Pelastustoimi hyvinvointialueille – apua on saatava minne vain milloin vain (Aki Leppänen 18.1.2022)
Hyvinvointialueet ratkaisemaan mielenterveyskriisiä (Minna Malkamäki 16.1.2022)
Rautalankaversio lähipalveluista (Hannu Tiainen 14.1.2022)
Seis työn silppuamiselle ja kyllä palkkaamiselle (Katja Kotalampi 12.1.2022)
Sosiaalityötä soteen (Anu Ropponen 5.1.2022)
Kotihoidosta vaihtoehtovanhainkotiin (Leena Sulkanen-Rodriguez 4.1.2022)
Hyvinvointialue ja kunta (Hannu Tiainen 3.1.2022)
Tympeä johtaminen karkottaa työntekijät (Katja Kotalampi 30.12.2021)
Salaperäiset vaalit (Hannu Tiainen 21.12.2021)
Tule, tule hyvä sote, älä tule paha sote! (Rauno Jääskeläinen 20.12.2021)