Ensi viikolla kaupunginvaltuuston kokous käsittelee Tampereen kaupungin hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa. Hyvinvointikertomus on laaja katsaus kaupunkilaisten elämään, eikä sen sanoma yllätä varmasti ketään, joka on seurannut mielenterveysuutisointia koronapandemian aikana. Mutta koska asia on tärkeä, niin kerrataan.
Tamperelaisten, erityisesti tamperelaisnuorten, psyykkinen kuormitus on kasvanut valtavasti viimeisen kahden vuoden aikana. Jo ennestään huono tilanne on pahentunut aiemmasta niin, että esimerkiksi yläasteikäisten ahdistusoireissa on tapahtunut yli 10 prosenttiyksikön kasvu. Hyvinvointikertomuksessa kuvataan koronapandemian heikentäneen kouluterveydenhoidon ja kuraattoripalveluiden saatavuutta. Aiempaa suurempi osa lapsista ja nuorista ei siis saa apua, vaikka hakee sitä. Ja aiempaa suurempi osa on ongelmiensa kanssa täysin yksin, sillä yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet hälyttävästi.
Yli viisi tuhatta lasta on pienituloisten perheiden lapsia
Mielenterveyden kannalta suuri merkitys on myös sillä, että koronan myötä pienituloisuusaste on lisääntynyt ja lapsiperheiden eriarvoisuus kasvanut. Köyhyys kuormittaa psyykeä monin eri tavoin, ja Tampereella yli viisi tuhatta lasta on pienituloisten perheiden lapsia.
Muissakaan ikäluokissa tilanne ei ole hyvä. Joka viides tamperelainen on psyykkisesti merkittävästi kuormittunut. Työkyvyttömillä kuormitus on vielä muita tuplasti yleisempää, mikä kertoo hyvinvointivaltion epäonnistumisesta pitkäaikaissairaiden tukemisessa. Mutta edes työlliset eivät voi hyvin: yli kolmasosa tamperelaisista arvioi työkykynsä merkittävästi heikentyneeksi.
Yli kolmasosa.
Tässä vaiheessa lienee sanomattakin selvää, että koronakriisi on mielenterveyskriisi.
Kulukuri tarkoittaa liikaa töitä
Toisaalta näyttää siltä, että korona on lähinnä voimistanut monia sellaisia yhteisiä ongelmia, joiden juurisyyt ovat pikemminkin yhteiskuntamme epätasaisessa työnjaossa ja muissa nykymuotoisen kapitalismin aiheuttamissa ongelmissa kuin itse viruksessa. Kun sekä yritykset että julkinen sektori toteuttavat jatkuvaa kulukuria toiminnassaan, tarkoittaa se välttämättä henkilöstöstä säästämistä. Niinpä osalla meistä on aivan liikaa töitä taakkanamme, ja suurimmat psyykeen kohdistuvat paineet tulevat sieltä. Työttömiä, lomautettuja ja opiskelijoita sekä itsenäiseen elämään valmistautuvia nuoria taas kuormittavat toimeentulon ongelmat ja ennenkuulumaton epävarmuus tulevasta. Kun näiden paineiden päälle kasataan poikkeusolot ja ihmiskontaktien väheneminen sekä – erityisesti riskiryhmiin kuuluvien kohdalla – vakavan sairauden jatkuva uhka, ei ole ihme, että psyykessä rytisee. Ikään kuin kirsikkana kakun päällä sosiaalinen media säteilee ympärillemme kilpailukulttuuria tuhannen auringon voimalla, jotta tiedämme jokainen varmasti, missä asioissa emme onnistu toisten lailla.
Liki joka kolmas tamperelainen asuu yksin
Parhaiten korona-ajan poikkeusoloista ovatkin selvinneet ne, joilla on vakituinen, suluista ja suhdanteista riippumaton tulonlähde, sekä kotona oikeita ihmisiä, joihin tukeutua vaikeilla hetkillä. Mutta viime kädessä heitä on meistä yllättävän pieni osa. Tiesitkö, että 31 prosenttia tamperelaisista asuu yksin?
Mielenterveyden saralla on aivan valtavasti tehtävää. Tampereen kaupungin hyvinvointisuunnitelma on siihen nähden hyvä dokumentti, mutta tietenkään näin rajua kasvua mielenterveyden oireissa ei ratkota hetkessä, etenkin kun poikkeusolot jatkuvat vielä pitkään. Ammattilaisten puute on lähitulevaisuuden keskeisimpiä haasteita, sillä Tampereella, kuten Suomessakaan, ei yksinkertaisesti ole niin paljon mielenterveysalan ammattilaisia kuin mitä kaikkien nyt oireilevien ihmisten auttaminen vaatisi. Tarvitaan siis myös paljon yhteisöllisiä ratkaisuja ja varhaista tukea: kuraattoripalveluita, perhepalveluita, nuorisotyötä, päihdepalveluita – sanalla sanoen sosiaalityötä.
Ja mikäs teema se loistikaan poissaolollaan aluevaalikoneissa ja -tenteissä? Sosiaalityö.
Jos yhden hopeareunuksen tässä kaikessa näen, niin sen, että aluevaalit osuivat aivan oikeaan saumaan. Kerrankin meillä oli vaalit, joissa ei voitu välttää mielenterveydestä puhumista, ja vieläpä hetkellä, jolloin se ei ole koskaan ollut yhtä tärkeää. Näiden vaalien jälkeen Suomessa ei pitäisi olla enää yhtään poliitikkoa, joka ei ole kuullut, miten vaikea ja vakava mielenterveyskriisi meillä on päällä. Kuuleminen ei toki ole ymmärryksen, saati välittämisen tae, mutta ainakin viesti on ulkona.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Tampereelta.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivatkommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.