Näkökulma, Suomi

ANNA KONTULA

8.2.2022 klo 16:09

Nyt tehdään historiaa, ei niin kuin on ennenkin tehty

Tammikuussa valittujen aluevaltuutettujen vastuu on suuri. Nyt ei olla päättämässä ikkunaverhojen väriä, vaan valamassa sokkelia, jonka pitää kestää vuosisata tai kaksi, kirjoittaa kansanedustaja ja vasemmistoliiton Pirkanmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Anna Kontula. (Kuva: Antti Yrjönen)

Politiikassa perinne on tärkeä. Kun vaikkapa eduskunnassa käynnistetään jokin neuvotteluprosessi tai hanke, ensin selvitetään lain asettamat reunaehdot. Seuraavaksi kysytään, että mitenkäs tämä on ennen tehty.

Politiikkaa siis ohjaa koko joukko kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä. Kirjalliset säädökset ohjeistavat muun muassa sen, että eduskunnassa on valiokuntia. Traditio taas kertoo, millaisilla pelisäännöillä valiokuntiin järjestäydytään, montako paikkaa kukin puolue saa ja kuka saa valita ensimmäiseksi.

Laki ja perinteet eivät ole muuttumattomia. Aika ajoin niihin tehdään varovaisia tarkistuksia, päivityksiä ja parannuksia, joiden yhteistuloksena käytännöt ovat tänään melko erilaiset kuin sata vuotta sitten.

Silti perinteiden tärkein tehtävänä on luoda jatkuvuutta. Kun ei joka kierroksella tarvitse neuvotella ihan jokaista asiaa uusiksi, voivat poliitikot keskittyä päähommaansa eli päättämään yhteisistä asioista. Perinteitä kunnioitetaan ja noudatetaan, koska kaikki hyötyvät siitä, että erilaisissa – politiikassa usein myös erimielisissä – tilanteissa on vakiintunut tapa toimia.

Paitsi nyt.

Tammikuussa valitut aluevaltuustot aloittavat lähes tyhjästä. Ei ole päätöksenteko-organisaatiota, hallintosääntöä, päivitystä odottavia strategioita tai edes kokouskalenteria. Ei ole vakiintunutta tapaa, miten, missä ja kenen johdolla asiat pitäisi valmistella. On vain iso pino lainsäädäntöä, jossa velvoitetaan alueet huolehtimaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Tyyli vapaa.

Lähin vertailukohta tälle tilanteelle löytyy niinkin kaukaa kuin keväältä 1907. Silloin Venäjään kuuluvan Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäiset kansanedustajat järjestäytyivät ensimmäisten yleisten ja yhtäläisten vaalien jälkeen. Kunnanvaltuustot otettiin käyttöön hieman myöhemmin, mutta koska se tapahtui asteittain, ei niihin liittynyt samanlaista tyhjästä aloittamisen meininkiä.

Kun Suomen eduskunta kokoontui, oli sillä tukenaan uusi valtiopäiväjärjestys. Sen yhtymäkohdat vuoden 1869 valtiopäiväjärjestykseen sekä Tanskan, Ruotsin ja Norjan vastaaviin antoivat jonkinlaista suuntaa, miten toimia.

Valtava joukko asioita piti kuitenkin päättää lähes tyhjästä: mitä valiokuntia tarvitaan ja miten edustajat niihin valikoituvat? Miten puhemies valitaan? Miten istumajärjestys päätetään, tai kuka saa puhua, milloin ja missä järjestyksessä? Milloin eduskunta kokoontuu, missä ja miten se kutsutaan koolle? Onko uuden elimen nimi nyt tosiaankin eduskunta, vai joku muu? Huudetaanko avajaisistunnossa eläköötä keisarille vaiko ei?

Nämä ovat vähäisiltä tuntuvia kysymyksiä. Ne muistuttavat rakennuksen sokkelin raudoituksia – jos ne on kerralla kunnolla tehty, ei niitä kukaan talon asukkaista mieti. Minä ja muut aikamme poliitikot olemme aina voineet keskittyä päättämään rakennukselle järkevää käyttöä, koska muut ovat rakentaneet perustan jo aiemmin.

Tämä tekee keväästä 2022 historiallisen. Nyt aloitetaan montusta.

Toivotaan, että kaikki aluevaaleissa valitut ymmärtävät vastuunsa. Että nyt ei olla päättämässä ikkunaverhojen väriä, vaan valamassa sokkelia, jonka pitää kestää vuosisata tai kaksi.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja ja vasemmistoliiton Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.