Vegaaninen ruoka on kallista, tofu on pahaa, tämä on vain ohimenevä trendi, en osaa kokata uusilla tuotteilla ja sitä paitsi ne ovat täynnä keinotekoisia aineita. Miksi jotain soijamössöä kutsutaan nakiksi, kun se ei sitä ole? Mikseivät nämä vegaanit tajua, että Suomessa eläimillä on tosi hyvät olot?
Tämänkaltaisia kommentteja kuulee usein keskusteltaessa veganismista. Usein suosittelen kommentoijalle ja ihmisille ylipäätään vegaanihaastetta. Se on kuukauden mittainen haaste, jossa halukkaat saavat paljon maistuvia reseptejä, informatiivisia tietoiskuja, opastettuja kauppakierroksia, Facebook-tukiryhmän sekä halutessaan henkilökohtaisen tuutorin. Kaikki on ilmaista ja vapaaehtoista.
Voit itse valita, mihin materiaaleihin haluat tutustua ja miten vegaanisesti haluat kuukauden viettää. Haasteen nimestä huolimatta kenenkään ei siis ole pakko jättää eläintuotteita pois lautaseltaan, vaan voit esimerkiksi kokeilla uusia reseptejä silloin tällöin tai keskustella ajatuksistasi ja haasteistasi muiden osallistujien kanssa. Ryhmässä on usein sekä konkareita, joilla on tiedot ja taidot hallussa, sekä aloittelijoita, jotka ovat ensimmäistä kertaa ajattelemassa haasteessa esiin tuotuja asioita.
Minusta haaste on loistava monestakin syystä. Yksi tärkeä asia on, että herkimpiä katsojia mahdollisesti järkyttävä materiaali eläinten oloista on haasteen materiaaleissa erillisen linkin takana ja aiheesta sekä sen mahdollisesta järkytyksen aiheuttamisesta varoitetaan etukäteen. Jos et siis ole valmis katsomaan suomalaista eläintuotantoa silmiin, sinun ei ole pakko tehdä sitä sillä hetkellä. Kannustan kuitenkin kaikkia katsomaan erilaisia materiaaleja edes sieltä täältä saadakseen paremman kokonaiskuvan aiheesta. Moni suomalainen ei tiedä, mitä kaikkea yritysten mainosten ja lobbauksen takana on. Kuva vapaasta lehmästä niityllä ja onnellisesta kanasta pienessä parvessa on piirtynyt kansalaisten mieliin luoden maalaisromanttisen kuvan suomalaisesta tehotuotannosta.
Moni ajattelee edelleen, että ihminen kirjaimellisesti tarvitsee tiettyjen muiden eläinten lihaa, äidinmaitoa, eläinten itselleen tekemään ravintoa tai heidän hedelmöittymättömiä munasolujaan. Olin aikoinaan itsekin järkyttynyt, kun hunajan ja kananmunien selitys aukeni minulle. Olin myös todella vihainen, että minulle ja perheelleni oli syötetty yksipuolista ja vain eläintuottajaa hyödyttävää kuvaa ihmiselle sopivasta ruokavaliosta. Sen sijaan minulle ei kerrottu eläintuotannon massiivisesta negatiivisesta vaikutuksesta ilmastoon ja globaaliin ilmastokriisiin ja sitä myötä lajikatoon. Minulle ei selitetty pandemiariskeistä ja zoonooseista. Minulle ei paljastettu rakastamieni eläinten elämänlaatua ja kohtaloa. Joku osa itsestäni kai tiesi, muttei halunnut katsoa. Maalla asuessani menin huoneeseeni piiloon, ettei minun tarvitsisi nähdä metsältä raahattuja kuolleita eläimiä navetan ulkoseinällä tai kuulla suomujen raastamista irti kalasta, joka vielä hetki sitten haukkoi ilmaa kykenemättä hengittämään maalla.
Nyt minä olen kasvanut aikuiseksi ja kieltäydyn sulkemasta silmiäni ja korviani. Minä haluan tietää ja ojennan sinulle käteni. Pyydän, että tartut siihen ja tulet katsomaan.
Kirjoittaja on aktivisti ja vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Pirkanmaalla.