Viime viikkoina koulushoppailu, painotusluokat ja lähikoulu ovat nousseet mediassa suureksi puheenaiheeksi. Erityisesti isommissa kaupungeissa osa perheistä hakee lapselleen paikan painotusluokalta koulusta, joka ei useimmiten ole kotiosoitteen mukainen lähikoulu. Painotusluokkavalinnan taustalla voi toki olla lapsen harrastus tai mielenkiinnon kohde, mutta usein myös vanhempien epäluuloisuus lähikoulua kohtaan. Ilmiö on vaarassa johtaa – ja kaiketi voidaan sanoa jo johtaneen – koulujen eriytymiseen. Mediassa käytyyn keskusteluun ovat osallistuneet opettajat, rehtorit, rivipoliitikot ja pormestarit. Nuorisolääkärin näkökulmaa en muista nähneeni, joten se tulee tässä.
Nuoruusikäisellä on edessään koko elämän mittakaavassa suuria tehtäviä. Kasvaakseen yhteiskunnan tasavertaiseksi aikuisjäseneksi nuoren tulee irrottautua vanhempien huolenpidosta, kiinnittyä omanikäisten toisten nuorten joukkoon, tutkiskella seksuaalista ja sukupuolista identiteettiään sekä vakiinnuttaa arvoja, asenteita ja etsiä oma paikka yhteiskunnassa.
Ne ovat isoja tehtäviä ja nuori tarvitsee niihin paljon vetoapua yhteisöltä ympärillään. Kasvamiseen haasteensa tekee se, että nuoret aivot ovat kehitykseltään vielä kesken ja kehitys on kovin eritahtista. Eritahtisuus tarkoittaa sitä, että mielihyvää ja elämyksiä havittelevat aivoalueet kehittyvät useita vuosia ennen kuin niin sanottu järki kasvaa. Kyky riskinarvioimiseen ja syy-seuraussuhteiden ymmärrykseen kasvaa viimeisenä, usein vielä yli 20 vuoden iässä.
Nuoren aivot siis suorastaan kannustavat irrotteluun, elämyshakuisuuteen ja valitettavasti osan kohdalla myös töllöntöille. Törttöilyvaarassa ovat ennen muuta ne nuoret, joilla impulssien kontrollointi on erityisen vaikeaa, kuten heille, joilla on keskittymis- tai käytöshäiriö. Nuorten käyttäytymiseen vaikuttaa aivojen kehityksen lisäksi moni muukin asia, erityisesti vertaispaine. Nuoret ovat aivan poikkeuksellisen herkkiä reagoimaan oman kaveriryhmänsä arvoihin, asenteisiin, tapoihin ja odotuksiin.
Aiheesta on tehty lukemattomia tutkimuksia. Oma suosikkini on tutkimus, jossa eri-ikäisiä ihmisiä laitettiin ajamaan ajosimulaatiopeliä joko yksin tai niin, että ”takapenkillä” istui omanikäisiä matkustajia. Tutkimuksissa seurattiin, vaikuttaako liikennekäyttäytymiseen se, onko kuski yksin vai toisten seurassa.
Huomionarvoista on, että kaikki kuskin iästä riippumatta ottivat enemmän riskejä ajaessaan toisten seuratessa, mutta eniten riskejä ottivat nimenomaan nuoruusikäiset kuljettajat. Kaveriseurassa simulaatiopelissä kaahattiin, oltiin varomattomia, huomioitiin muita liikenteessä liikkuvia vähemmän.
Vertaispaine vaikuttaa hyvässä ja pahassa. Eniten näyttöä on ikävien, terveyttä vaarantavien tapojen tarttuminen kaveriporukasta – päihteiden käyttö, rikoksiin syyllistyminen, väkivallan ihannointi tarttuvat. Kaveriporukalla voi olla kuitenkin myös myönteistä vertaispainetta, siis terveyttä edistävää ja sosiaalisesti kannustavaa vaikutusta. Tätä puolta on kuitenkin tutkittu vähemmän. Tästä tullaan näkemykseeni ja jaan sen kolmeen kohtaan.
Ensinnäkin nuorelle kaverit ovat kaikki kaikessa. Kaverit toimivat vipuvartena irrottaen nuorta ihmistä pois vanhempien huomasta, eli he auttavat siis tärkeässä itsenäistymistehtävässä. Koulushoppailu voi johtaa tärkeiden kaverisuhteiden katkeamiseen – naapuruston yhdessä kasvaneet lapset jakautuvat eri kouluille. Uudesta koulusta kaverin löytäminen voi olla osalle vaikeaa riippuen sosiaalisesta taitavuudesta ja reippaudesta.
Toiseksi tulisi muistaa koulun merkitys nuorille. Koulu ei ole vain akateeminen opinahjo, vaan kehitysalttari, kuten sitä leikillisesti kutsun. Nuori kehittyy tärkeissä kehitystehtävissään koulussa. Hän oppii toimimaan porukassa, oppii ilmaisemaan toiveitaan ja oppii ymmärtämään toisten tunteita. Koulussa ihminen voi parhaimmillaan oppia ymmärtämään erilaisuutta, näkemään ihmisiä monenlaisista taustoista. Opitut taidot ovat tärkeitä koko loppuelämää ajatellen.
Kolmanneksi vertaisryhmällä on valtava merkitys sen suhteen, miten nuoren ihmisen arvot ja asenteet esimerkiksi koulua tai toisia ihmisiä kohtaan kehittyvät. Ihanteellista olisi, että nuori voisi kasvaa osana taustoiltaan moninaista nuorten joukkoa.
Koulujen eriytyminen voi pahimmillaan johtaa arvoiltaan ja asenteiltaan eriytyneiden nuorten ryhmien muodostumiseen. Tällöin kouluista valmistuu nuoria, joilla voi olla kovin erilainen käsitys siitä, mitä elämältä odottaa, mitä kannattaa tavoitella ja miten toisiin ihmisiin suhtautua. Nuorisolääkärin näkökulma on siis eriytymispolitiikkaa vastustava – mitä moninaisemmassa ryhmässä nuori saa kasvaa, sitä parempi.
Kirjoittaja on nuorisolääkäri, nuorisopsykiatriaan erikoistuva lääkäri ja vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Tampereella sekä varavaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueella.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.