Jussi Lahtinen puhuu innoissaan ja innostavasti ensi lauantain Työväenkirjallisuuden päivästä. Hän on syystäkin ylpeä päivän ohjelmasta, jossa puolensataa asiantuntijaa esiintyy 26 tilaisuudessa, enimmäkseen kolmessa rinnakkaisessa istunnossa. Tapahtuman monipuolisuus käy ilmi jo heti avauspuheen jälkeen. Eikö osanottajaa pakoteta tekemään vaikeita valintoja?
– Moni osanottaja joutuu varmaan hankalan valinnan eteen, ja valintoja on tehtävä koko päivä. Minusta ensimmäiset rinnakkaissessiot jo osoittavat hyvin, mistä kaikesta päivässä on kysymys. Pääohjelmassa yhteiskuntaluokkaa teoksissaan käsitelleet kirjailijat keskustelevat työväenluokkaisuuden esittämisestä kirjallisuudessa. Toisessa rinnakkaisessa tapahtumassa keskustellaan tanskalaisen vasemmistopoliitikon pohjoismaista sosialismia käsittelevästä teoksesta ja kolmannessa punaorpojen kovasta kohtalosta kertovasta romaanista, kuvailee Lahtinen.
– Työväenkirjallisuuden päivän kävijöiden kirjo on laaja. Useimmat osanottajat löytävät helposti näistä kolmesta suurimman kiinnostuksensa kohteen, osa joutuu miettimään minne menee, Jussi Lahtinen pohtii.
Jussi Lahtinen on tänä vuonna ensimmäistä kertaa yksin tapahtuman koordinaattorina. Kaksi edellistä vuotta hän koordinoi päiviä yhdessä jo monet työväenkirjallisuuden päivät koordinoineen Milla Peltosen kanssa. Peltonen on edelleen mukana päivän ohjelmassa tähtihaastattelun tekijänä sekä tapahtuman työryhmän jäsenenä.
Lahtinen on historian tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa. Hän valmistelee väitöskirjaa 1970-luvun työläiskirjallisuudesta. Hän korostaa olevansa historiantutkija, ei kirjallisuudentutkija.
– Kaunokirjallisuuden lukeminen on historian tutkijalle hyödyllistä. Sen kautta pääsee kiinni tutkimusajankohdan henkiseen ilmapiiriin. 1970-luvun työläiskirjallisuus kuvaa sellaista työelämää, jota ei enää ole, toteaa Lahtinen ja katsoo ympärilleen. Haastattelu tehdään Finlaysonin alueella, jonka kiviseinien sisäpuolella 1970-luvulla työskenteli tuhansia tekstiilityöntekijöitä. Portinvartioita ja tehdassaleja suurine koneineen ei enää ole, alueella työskentelevät tekevät aivan muuta kuin kankaita pienillä elektronisilla laitteillaan. Menneisyydestä kertoo vain hieno miljöö, Työväenmuseo Werstas ja aina syyskuun ensimmäisenä lauantaina järjestettävä Työväenkirjallisuuden päivä.
Mitä työväenkirjallisuus on?
Mitä se työväenkirjallisuus sitten on? Miten se poikkeaa työläiskirjallisuudesta tai rahvaan, proletariaatin tai köyhälistön kirjallisuudesta?
Siinäpä on ikuisuuskysymys, naurahtaa Lahtinen ja ryhtyy selostamaan:
– Työläiskirjallisuudelle on Suomen kontekstissa klassinen, Raoul Palmgrenin väitöskirjassa esitetty määritelmä. Tiivistettynä siinä on kyse työläistaustaisesta kirjoittajasta, joka on saanut kirjoittamiselleen raamit sosiaalisesta asemastaan, työstään ja aatemaailmastaan. Työväenkirjallisuuden on joskus ajateltu olevan laajempi käsite, se kattaa myös sen kirjallisuuden, jota työväki lukee. Yhtä kaikki, työväenkirjallisuudessa työväki on keskeinen toimija, yhteiskunnallisella asemalla on tarinankerronnassa tärkeä rooli.
– Luokkien luultiin 1970-luvun jälkeen jo hävinneen kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta, mutta niin ei lopulta käynytkään. Tämän voi nähdä hyvin Työväenkirjallisuuden päivän ohjelmastakin. Mukana on tämän päivän työväestä kertovia kirjailijoita, ja monet ohjelmanumerot pohtivat tulevaisuutta, painottaa Lahtinen haastattelutuokion lopuksi.
***
Autiosaari ja hänen edustamansa Pispalan kirjastoyhdistys ovat Työväenkirjallisuuden päivän vakiokalustoa. Yhdistyksen pöydältä löytää kirjoja, joita ei koskaan enää uskonut saavansa käsiinsä.
Työväenkirjallisuuden päivä
Lauantaina 2.9.2024 kello 11–18
Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio, Finlaysonin alue, Tampere
Vapaa pääsy – ei pääsymaksua